[manse-modeemi] Re: Modeemin tulevaisuus...onko sellaista?

Karri Huhtanen damon@modeemi.fi
Mon Jun 26 14:52:29 2006


Antti Jaatinen <name@example.net.invalid> writes:
>
> Vaikka olenkin jäsen ollut jo muutaman vuoden en ole tietoinen siitä
> miksi Modeemi hankki kopiokoneen, jos kerran Juveneksella ja
> viereisellä Titellä on enemmän, uudempia ja kopiokorteilla toimivia
> koneita? Kai siihen hyvä syy silloin oli.

Tämä on mutua, mutta joku wanhempi varmaan sitten korjaa. Päätellen
esimerkiksi eräästä Modeemin varastossa olleesta kopiokoneesta,
Modeemilla on ollut kopiokone opiskelijoita ja Modeemia varten hyvin
kauan aikaa. Mahdollisesti pitempään kuin viereistä kiltaa on ollut
olemassakaan. Se, minkä takia sopimusta jatkettiin vielä nuorempina
aikoina oli se, että silloin kopiomyynti näytti varmasti vetävän ja
eipä TiTelläkään silloin ollut nykyistä kopiokonearsenaaliaan. Modeemi
lisäksi tarjosi palveluna koulun ainoita markoilla tai ohitusavaimella
toimivia koneita kopioiden tekoon ja taitaa olla niitä ainoita, jotka
tekevät asiaa vieläkin. Lisäksi killoista taitaa olla kovin hankala
käydä ostamassa niitä kopiokortteja 22:00-04:00 välillä. Nyt vain
tilanne on muuttunut niin, että kysyntää tälläiselle palvelulle ei
enää välttämättä ole. Minkähän takia ne killat hommasivat niitä
kopiokoneita, kun Modeemilla oli jo toimiva kolikko- ja
ohitusavainkopiokone? :)

Opiskelijoiden kannalta on ollut hyvä juttu, että Modeemi on ollut
kilpailemassa kopiopalveluiden hinnoissa koululla. Tosin esimerkiksi
Modeemin alemmat kampanjahinnat ovat ainakin kerran saaneet killat sen
verran tiukalle, että hallitusta on kutsuttu keskustelemaan aiheesta
muiden kiltojen kanssa ilmeisesti osittain siinä käsityksessä, että
Modeemin olisi jotenkin toteltava kiltojen käskyä nostaa kopioiden
hintaa. Taisi olla taustalla se perinteinen tietyin väliajoin toistuva
väärinkäsitys siitä, että Modeemi olisi alayhdistys. Sopivana
kompromissinä Modeemi kuitenkin nosti kopioiden hinnat takaisin
entiselle tasolleen kampanjansa jälkeen. Itse en ollut tuohon aikaan
hallituksessa vielä mukana, joten joku varmaan korjaa/tarkentaa, jos
olen väärässä.

Informaatio kopiokoneen historiasta on kuitenkin onnistunut
kulkeutumaan minullekin aivan ilman webbisivujen apua. :) Lisäksi
Modeemi on vahempi kuin webbisivut, joten eikös se tarkoita, että
Modeemi on vanhempi kuin intternetti ja kaikki asiat eivät välttämättä
ole olleetkaan webissä tai intternetissä. :)

// kh

-- 
Karri Huhtanen