[manse-modeemi] Re: Hiski ja lommolle potkittu alaovi.

Jani Lahti ace@XX-iki.fi (Jani Lahti)
Mon Jun 26 14:57:01 2006


Terve, Mika

Ihmettelin aikoinaan, miksi sinua ei hyväksytty Modeemi ry:n jäse-
neksi; en selvästikään silloin tiennyt kaikkia asiaan vaikuttavia
seikkoja.

Nyt jälkikäteen olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että
yhdistyksen hallitus teki päätöksensä varsin perustellusti. Olet
sen itse todistanut epämääräisillä ja osin loukkaavillakin kirjoi-
tuksilla eri keskusteluryhmiin. Noin epätasapainoisen mielen omaava
henkilö on todennäköisesti vaaraksi paitsi itselleen myös ympäris-
tölleen.

Olen pahoillani myös TOAS-naapureidesi puolesta. On valitettava to-
siasia, että vuokrakerrostalossa ei juurikaan pysty vaikuttamaan
naapureiden valintaan.

//jani


Pirhonen_Mika <teekkari@iki.fi> writes:

>Heipä hei, kanssa-asukkaat sekä tuttia käyttävät liekittäjät sekä
>Elämättömät bittinörtit. Perheelliset ja vapaaehtoisesti sinkut. =)

>[Mutta asiaan, egotrippailu saa nyt riittää. (Korkea itsetunto ja
>kärkkäähkö kielenkäyttö (josta naiset ovat minua toki usein kehuneet;-))
>johtuu siitä, että olin eilen romanttisilla treffeillä raskaana olevan
>maailman ihanimman ja kauneimman tyttöystäväni kanssa. =) En minä muuten
>mitenkään itserakas ole, ihan oikeasti. Uskomatonta vaiko totta?!)]

>(Modeemin Tommi Raulahti sekä joku muu samaisen mikkihiirikerhon jäsen
>[toim.huom.: Sunnu, Matti, Timo ja moni muu ovat henk.koht. ystäviäni,
>osa vuosien takaa, hmj vain verkon yli, toki kunnioitan teidän fiksua
>Yhdistystänne] vain vihaa minua henkilökohtaisesti, ties mistä
>luonnevikansa aiheuttamasta syystä, mutta en suhtaudu vihamielisesti
>mielenvikaisiin enkä narkomaaneihin, hehän ovat avuttomia uhreja, joita
>pitää ymmärtää.)

>Minä olen se ammattiautoilija, joka ajelee valkoisella, välillä
>punaisella urheiluautolla ja joskus tila-autolla (joka ei tosin
>Modeemille kelvannut muuttoavuksi edes täysin ilmaiseksi, tai siis minun
>maksamanani, mitä kyllä ihmettelemme privaattiposteissa Sunnun ja muiden
>fiksujen modeemilaisten kanssa edelleen...)

--
jani.lahti@XX-iki.fi  --  http://www.iki.fi/jani.lahti/  -- 050 345 0030
          Todelliset kunniamerkit näkyvät vain saunassa. -- T.Rautavaara