[manse-modeemi] Modeemin grillikauden avajaiset 2008-04-30 15:00 paikallista

Erkki Seppala flux@modeemi.cs.tut.fi
Tue Apr 29 23:51:08 2008


Kesä näyttäisi tänä vuonna tulevan ajoissa. Siis varsin perinteitä
vastoin olevat sääolosuhteet. Mutta pitää pärjätä. 

Eli olisi taas aika aloittaa uusi grillikausi!

Ajaksi on päätetty vappuaatto, kello 15 paikallista. Grilli on
koeponnistettu jo kahdestikin (toisesta koeponnistuksesta jäi nyyssi
pieksemäti..), ja tähänastisen kokemuksen perusteella grilli on
käyttökelpoinen, uutta grillikautta silmälläpitäen.

Raati suosittelee grillaukseen materiaaliksi lihaa. Toisinaan näkee
jonkin eksyneen sielun grillaavan myös kasveja. Tämä hyväksyttäneen,
ainakin jos operaatioon liittyy myös lihan grillausta. Myös leipiä ja
jopa salaatteja on nähty :-o.

Myös leivoksia näkee grillattavan. Näitä kutsutaan myös
makkaroiksi. Makkaroiden funktio on siirtää nälkää odottaessa sitä,
että grilli on lihannukettamiskunnossa; siis hiilloksella.

Modeemista löytyy vuosijuhlien jäljiltä myös hieman palanpaikkeita
juomien muodossa. Jos niitä nyt ei saada tuhottua, joutuu ne
kuluttamaan Modeemin kesäpäivillä Majarannan saunalla 2008-06-13!

Eli tervetuloa - ja Modeemin grillikatokseen mahtuu suurempikin
porukka. Joten jos uskallusta löytyy, niin joukkoon mukaan
vain. Grillausta jatkettaneen useamman bootin ajan, joten vielä pääsee
osille, vaikka ensimmäinen bootti ohitse menisikin.

Toivottavasti kukaan ei tule nauttineeksi virvokkeita niin paljoa,
että syntyisi vimma asentaa kaikki klubin koneet uudestaan..

-- 
  _____________________________________________________________________
     / __// /__ ____  __               http://www.modeemi.fi/~flux/\   \
    / /_ / // // /\ \/ /                                            \  /
   /_/  /_/ \___/ /_/\_\@modeemi.fi                                  \/