![]() |
Pääsivu |
Raportit |
Ry |
Pelaajat |
Ottelut |
Pörssit |
Media
Raportit kesäkuu 2000« toukokuu 2000 | syyskuu 2000 »To 8.6.00 Nokian KRP - Soolo 10 - 1Muutaman minuutin pelin jälkeen taululla oli jo lukemat 3-0. Nokian KRP iski kolme aivan samanlaista maalia ihan maalivahdin edestä. Opimme pitämään maalin edustan jatkossa paremmin, mutta oma pelimme ei lähtenyt missään vaiheessa käyntiin. Vastustaja oli joka osa-alueella selkeästi parempi - suurin ongelma oli yleisessä asenteessa (tai sen puuttumisessa), mikä näkyi häviöinä kaksinkamppailuissa. Kautta on jäljellä vielä yksi ottelu, jossa taistellaan kevätsarjan sijoista 5-8.08.06.00 12:00, Janne - Kommentoi Ke 7.6.00 SR3 - Soolo 3 - 4Kevätsarjan pudotuspelit alkoivat todella makoisalla voitolla! Emme missään vaiheessa olleet tappiolla vaan juonena oli, että teimme maalin ja SR3 tasoitti hetken päästä. Viimeinen tasoitus tuli vain pari minuuttia ennen loppua, ja näyttikin siltä että ratkaisua haetaan rangaistuslaukauksilla. Mutta viime sekuntien voittomaali johdatti meidät jatkoon. - Janne, 7.6.00
Lupasin SR3:lle etten listaa heidän pahimpia mokiaan. Tämä ei
kuitenkaan johdu tarkoitukseen varatun tekstitilan koosta vaan
ko. opuksen vaatimasta kirjoitusajasta. Peli oli mukaansatempaavaa
sosiaalipalloa: mulle-sulle-mulle-jne. Kuritonta peliä ja sooloilua,
mutta nämähän kuuluvat erottamattomana osana pelikulttuuriimme.
nim.merkki "Anti tulla vaan, SR1!" - MikaVN, 8.6.00
La 3.6.00 Soolo - Sweebers 4 - 1Paikkamme pudotuspeleissä varmistui vasta tässä runkosarjan viimeisessä pelissä. Sweebers oli ennen ottelua kaksi pistettä meitä jäljessä - ensimmäisenä viivan alapuolella. Joten lähtökohta oli, että meille riitti tasapeli. Ottelu ei alkanut kovin lupaavasti, sillä Sweebers iski heti ensimmäisessä vaihdossa maalin. Takaisku toimi herättäjänä, sillä saimme hyvän asenteen päälle. Yritys tuotti lopulta tulosta toisen erän lopulla, jolloin teimme tasoitusmaalin. Kolmas erä kääntyikin sitten selkeästi 3-0 meille.03.06.00 12:00, Janne - Kommentoi |
Powered by Movable Type; Kommentit sivuista ylläpitäjälle |