Pääsivu | Raportit | Ry | Pelaajat | Ottelut | Pörssit | Media

Raportit joulukuu 13, 2003

« Pe 5.12.03 SiPS - Soolo 3 - 1 | Su 14.12.03 KaVo - Soolo 6 - 4 »

La 13.12.03 Soolo - TSB 1 - 3

Lauantain alkuillan divariottelussa vastaan tuli TSB, jonka lähti matsiin ilman lohkon pistepörssin ykköstä Kolaria. Se näkyikin vastustajan otteissa ensimmäiset 10 minuuttia, joita hallitsimme aivan miten tahdoimme. Harmi että maaleja ei tullut sinä aikana kuin yksi vastustajan maalivahdin pelatessa erinomaisesti.

Toisessa erässä peli tasoittui, mutta TSB teki maalit ja vei erän 2-0. Ottelu oli erikoinen siinä mielessä, että pelin painopiste vaihteli huomattavastikin jaksottain. Kolmannen erän puolessa välissä juoksimme koko ajan muutaman askeleen jäljessä, ja kun saimme pallon, tyrkkäsimme sen vain paniikissa johonkin. Mutta 1-3 tilanteessa aikalisän jälkeen rauhoitimme peliä, ja syöttelimme varmasti omille, jolloin saimme taas muutaman hyvän maalipaikan.

Tuomaripari oli selkeästi tämän kauden otteluissamme epätasaisin, vaikka peli ei siihen kaatunutkaan. Harvoin käy niin, että omassa päässä pienestäkin kontaktista tulee noin 90 prosenttisesti vapari hyökkäävälle joukkueelle. Toisessa päädyssä tuomari taas hoiti roolinsa hyvin. Koska alasarjoissa ei vaihdeta hyökkäyssuuntaa uuteen erään, niin olisi suotavaa, että tuomarit vaihtaisivat vaikka puolessa välissä kenttäpäätyjä, jolloin erilainen tuomarointilinja ei vaikuttaisi kokonaisuuteen niin paljon.

TSB:n näkemys ottelusta löytyy täältä.

13.12.03 18:00, Janne

Kommentit

Nimi:


Sähköposti:


URL:


Kommentit:




  Powered by Movable Type; Kommentit sivuista ylläpitäjälle