Pääsivu | Raportit | Ry | Pelaajat | Ottelut | Pörssit | Media

Raportit helmikuu 15, 2004

« La 14.2.04 Soolo - SC Teho 2 - 2 | Divarin toisen kierroksen kuntopuntari »

Su 15.2.04 Pro Stars - Soolo 1 - 4

Pro Stars kaatui sunnuntain divaripelissä selkeästi kolmella maalilla. Kaikki ottelun maalit tehtiin ensimmäisessä erässä, ja kaksi muuta käytettiin tiukkaan vääntöön. Maalipaikkoja löytyi niistäkin, mutta viimeinen puhti taisi mennä ainakin vastustajalla tuomareille valittamiseen. Meillä oli hyvä liike, ja voitimme kaksinkamppailuja etenkin hyökkäyspäässä yhtenään. Sarjataulukon suhteen voitto oli tärkeä, sillä olemme nyt melko turvallisesti keskikastissa taistelemassa sijoituksista D-Koneen ja TSB:n kanssa.

Sulevi pelasi kauden ensimmäisen divaripelinsä, ja poimi varmasti vastustajan harvat maalille saakka tulleen vedot - joskus jopa varpaankärjillään. Myös Pasin divaridebyytti Soolossa oli vakuuttava, saldona 1+2. Koko ketju pelasi tehokkasti, sillä laiturit Jukka ja Timi keräsivät pisteet 1+1 ja 1+0. Muista hyökkääjistä on nostettava esiin ainakin Juuso, jonka liike on esimerkillistä. Puolustuksessa Antin eilinen hyvä ote jatkui, ja hyökkäyksetkin sai tukea.

15.02.04 16:15, Janne

Kommentit

Nimi:


Sähköposti:


URL:


Kommentit:




  Powered by Movable Type; Kommentit sivuista ylläpitäjälle