![]() |
Pääsivu |
Raportit |
Ry |
Pelaajat |
Ottelut |
Pörssit |
Media
Viikonlopun peleistä voitto ja murskavoittoKieltämättä aika mielenkiintoinen otteluohjelma tarjosi Soololle yksittäiset ottelut peräkkäisinä päivinä Pirkkalan Liikuntahallilla. Lauantaina pelasimme Kalvolan Keihästä vastaan. Ottelu alkoi Soolon kannalta upeasti kun suoraan vaihtoaitiosta puolustuslinjan taakse hiipinyt Esa ohjasi Harrin antaman nappisyötön verkon perukoille ajassa 0:39. KalvKe tasoitti kuitenkin erän loppuhetkillä ja meni johtoon heti toisen erän alkusekunneilla. Toinen erä menikin ehkä hieman KalvKen hallinnassa, mutta pääsimme tasoihin kulmavaparin jälkeen kun Esa sivalsi pallon pienestä kulmasta tolpan ja maalivahdin kypärän kautta maaliin. Kolmanteen erään tulimme hyvällä hengellä ja Tomin upea suoritus palkittiin maalilla erän puolivälissä. Pari minuuttia myöhemmin edellisen osuman syöttänyt Henry rouhi lähietäisyydeltä Soolon kahden maalin karkumatkalle. Harmillisesti KalvKe pääsi kuitenkin kaventamaan vaparista ja rakentamaan vielä loistopaikan ottelun viime sekunneilla, mutta Jussi torjui upeasti pisteet Soololle. Sunnuntaina vastaan asettui NVS. Ensimmäinen erä pelailtiin melko tasaväkisissä merkeissä. Tomi vei Soolon johtoon kahden miehen ylivoimalla, mutta NVS tasoitti heti seuraavassa vaihdossa. Joelin maalin turvin pääsimme kuitenkin johdossa erätauolle.Toisessa erässä Soolo vei ja NVS kiukutteli. Voitimme erän puhtaasti 4-0 ja NVS:n energia kohdistui tuomarin kanssa riitelyyn ja jäähypenkillä istumiseen: 5 minuuttia väkivaltaisuudesta ja kaksi pikkukakkosta protestoinnista. Kolmannessa erässä painoimme sitten kunnolla kaasua ja peli vihellettiin poikki ajassa 43:31 lukemiin 13-1. Pisterohmuina hääräsivät Esa (3+3), Joel (2+3) ja upean ottelun laitahyökkääjänä pelannut Arttu (3+1). Luultavammin ensimmäinen Soolon ottelu jossa jokainen kenttäpelaaja kirjautti itselleen vähintään yhden tehopisteen. Maalilla Heikki pelasi hyvän ottelun. Tero Lehtosen (DTT) ottamia kuvia ottelusta löytyy Soolon Facebook-sivulta. 19.11.2012, Esa KuulumisiaKauden 4 ensimmäistä ottelua on pelattu ja Soolo on ajoittain pelannut hyvin ja ajoittain sitten vähän huonommin. Ensimmäinen turnaus pelattiin Raholassa, jossa Soolo kohtasi KRP II:n ja WFT:n. KRP II:n kanssa pisteet tasattiin lukemin 3-3. Ottelu alkoi aika karmivalla tavalla kun KRP sai rangaistuslaukauksen heti ensimmäisestä tilanteesta siirtyen ottelussa johtoon. Jonne vastasi kuitenki alle minuutti tästä iskemällä kauden avausmaalin Soololle vaparista. KRP kuittasi kuitenkin 19 sekuntia myöhemmin, joten ottelu aloitettiin varsin värikkäiden kenttätapahtumien merkeissä. Tasoitimme pelin toisessa erässä Joelin maalilla, mutta jälleen seuraavassa vaihdossa palloa kaivettiin Soolon maalista, tällä kertaa pallo sähellettiin sinne ihan itse ilman vastustajan apuja. Avausottelun sankariksi nousi kuitenkin Joel tasoittamalla pelin kolmannen erän puolivälissä. Kristityt palloilijat pelasivat läpi ottelun melko kovaotteisesti mutta tuomarit vastasivat tähän viheltämällä ukkoja jäähyboksiin istuskelemaan ja miettimään tekosiaan. Ylivoimamme ei tosin ollut mitenkään loisteliasta. Toisessa ottelussa WFT tuli todella kovalla liikkeellä ja Sooloilijat olivatkin alussa muutaman askeleen jäljessä. Tämä näkyi nopeasti maalitaululla, mutta saimme loppua kohden hyvän kirin aikaan. Harmillisesti aika loppui kesken ja pisteet matkasivat Valkeakoskeen lukemin 5-4.Valkeakoskesta puheenollen, seuraavat kaksi ottelua pelattiin kyseisellä paikkakunnalla. Painokelvottomia ajatuksia herättivät niin peliareena kuin kentällä tuomarinpaidassa astellut Markkanen. Onneksi ajatuksissaan kentän laitaa mittailleen Markkasen parivaljakkona tuominnut kaveri jaksoi viheltää molempien puolesta. Itse ottelussa Pro Starsia vastaan taistelimme hyvällä asenteella ehkä hieman taitavampaa vastustajaa vastaan. Johdimme ottelua pitkälle kolmanteen erään, jolloin vanhat herrat näyttivät kuinka tilanteet käytetään hyväksi ja karkasivat maalin johtoon. Saimme kuitenkin pelin tasoihin vain 7 sekuntia ennen päätösvihellystä Mikon toimesta. Harmillisesti voitto karkasi vähän huonon viimeistelyn mukana taivaan tuuliin. Huomionarvoista oli Jonnen debyytti maalipuiden välissä. Pari viikkoa myöhemmin palasimme samaan surullisenkuuluisaan pelipaikkaan ja vastaan asettui DTT. Jos viime kerralla Markkanen selvisi "urakastaan" yllättävänkin tasokkaasti, sama onni ei toista kertaa meitä suosinut. Vastustaja älysi käyttää tätä hyväkseen ja kävi aggressiivisesti päälle. Kun pilli ei soinut ja palloa pomppi keskimääräistä enemmän, ottelusta muodostui melkoista taistelupalloa. DTT veikin ottelun lopulta lukemin 7-3. Kirimme hyvin toisessa erässä 3-3 tasoihin, mutta se lento ei kovin pitkälle kantanut. Ajassa 22.08 tehtiin historiaa kun Harri kirjasi 3-2 kavennusmaaliin syöttöpisteen ja samalla 200. pisteensä Soolossa! 18.11.2012, Esa Vaihtuvuutta pelaajistossaUusi kausi, uudet kujeet. Viime kaudella hajanaisesti peleihin päässyt, viekkaista vartaloharhautuksista tunnettu, todellinen hymypoika, Juha Leppänen siirtyi pelailemaan opiskelupaikkakunnalleen Forssaan. Muita lopettaneita ovat Janne Hakola, Matti Viitanen ja Jukka Tahvanainen. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyivät juuri ennen kauden alkua Aleksi Harmainen ja Mikko Kukkola.Tervetuloa! 7.10.2012, Esa IV-divisioonan otteluohjelma kaudelle 2012-2013Otteluohjelma löytyy nyt täältä. 9.8.2012, HarriIV-divisioonan lohkojako kaudelle 2012-2013
|