Muut juoksut

3-Länder Marathon 2022

Sunnuntai 9.10.2022 klo 10.30

Sää:
Lämpötila n. 13 astetta, pilvistä

Bruttoaika:
3:45:30

Nettoaika:
3:44:34

Puolimaratonin väliaika:
1:51:42

Linkki Garmin Connectiin:
https://connect.garmin.com/modern/activity/9758336180

Olin lukenut 3-Länder Marathonista muutama vuosi aiemmin muistaakseni Distance Running -lehdestä, joita on jaettu ilmaiseksi eri juoksutapahtumissa, ja ajatellut haluavani sen joskus juosta. Olin myös viime kesän Turun junassa näyttänyt sitä juoksukaverilleni. Hänellä oli nyt työmatka Saksaan juuri tapahtumaa edeltävällä viikolla, ja hän kysyi, pystyisinkö lähtemään 3-Länderiin hänen kanssaan. Tämä sopi omaankin kalenteriini, joten ilmoittauduimme elokuun loppupuolella tapahtumaan.

Hotellien ja lentojen kanssa emme pitäneet kiirettä, vaan katsoimme niitä ehtiessämme. Boden-järvelle kulkeminen Suomesta ei onnistunut suorilla lennoilla, joten vaihtoehtoja oli muutamia. Kaverini oli tulossa Leipzigistä, joten hän tulisi junalla. Niinpä päätin ottaa itselleni suorat lennot Tampere-Pirkkalasta Müncheniin ja takaisin. Ainoa miinus oli, että lennot olivat aikaisia aamulentoja, mutta toisaalta Suomen päässä säästyisi aikaa kun ei tarvitsisi mennä Helsinki-Vantaalle. Sovimme tapaavamme Münchenissä ja jatkavamme siitä samoilla junilla Boden-järvelle. Junaliput ostimme vähän myöhemmin.

Hotellia mietimme ensin lähdön läheltä Lindausta, mutta tulimme siihen tulokseen, että olisi mukavampi jos se olisikin maalialueen lähellä Bregenzissä. Valitettavasti olimme niin myöhään liikkellä, että suurin osa hotelleista oli jo täynnä, ja ne joissa oli tilaa, olivat kalliita. Varasimme kuitenkin kahdeksi yöksi aivan maalialueen ja juna-aseman lähellä olevan Grand Hotel Bregenzin, vaikka se maksoikin yli 200 euroa yöltä. Viimeiseksi yöksi varasimme lentokenttähotellin Münchenistä, koska lento takaisin päin lähtisi jo 8:45 aamulla. Muutamaa päivää näiden varausten jälkeen kaverini oli vielä katsellut hotelleja uudestaan, koska Bregenzin hotelli oli niin törkeän hintainen. Hän ehdotti, että olisimmekin ensimmäisen yön Friedricshafenissa, joka oli hänelle ennalta tuttu paikka, ja toisen yön Bregenzissä halvemmassa hotellissa. Tämä sopi minulle, vaikka Bregenzin hotelli olikin 1,5-2 kilometrin päässä maalialueelta ja juna-asemalta. Niinpä peruimme kalliin hotellin ja varasimme nämä halvemmat. Itseäni vähän arvelutti vaihtaa hotellia joka yöksi, mutta menihän se niinkin ja rahaa säästyi melko paljon.

Tarkoitukseni oli juosta myös Amsterdamin maraton, joka olisi vain viikko 3-Länderin jälkeen. Tyttäreni oli menossa Berliiniin tätinsä luo syyslomalla, ja koska hän ei halunnut lentää yksin, ajatus oli mennä hakemaan hänet sieltä. Olin katsellut Saksasta juoksutapahtumia, ja olisihan siellä jotain pieniä ollutkin, mutta kun huomasin Amsterdamin olevan sopivasti samana viikonloppuna, niin ajattelin käydä sen kautta. Vähän hirvitti, että näiden kahden maratonin välissä olisi vain viikko palautumisaikaa. Niinpä päätin yrittää ottaa 3-Länderin leppoisasti. Ajattelin, että alle neljän tunnin ainakin pääsen melko varmasti silläkin tyylillä, mutta katson sitten päivän fiiliksen mukaan, josko lähtisin 3:45-jäniksen perään.

Perjantaiaamuna heräsin kotona 4:45, ja pikaisen suihkussakäynnin ja loppupakkaamisen jälkeen lähdin ajamaan lentokentälle. Olin siellä noin tunti ennen lennon lähtöä eli 5:30. Olin maksanut ruumaan menevästä laukusta, mutta kolmen yön matkatavarani mahtuivat hyvin käsimatkatavaroihin, joten en ottanut isoa matkalaukkua mukaan. Minulla oli siis hyvin aikaa syödä aamupalaleivät ja juoda kahvit turvatarkastuksen jälkeen, ennen 6:30 lähtevää lentoa.

Lento lähti kymmenisen minuuttia myöhässä ja laskeutui saman verran myöhässä Müncheniin. Tämä ei haitannut, koska minulla oli kuitenkin vajaat kolme tuntia aikaa, ennen kuin kaverini juna saapuisi. Niinpä menin ensin junalla lentokentältä keskustaan ja kävelin asemalta vähän matkan päässä olevaan vanhaankaupunkiin. Katselin siellä vähän ympärilleni, mutta kovin paljon en viitsinyt matkalaukkua vetäen kävellä. Nälkäkin alkoi olla, joten paluumatkalla kohti asemaa kävin KFC:ssä syömässä minilounaan. Sitten menin vastaan kaverini junaa, joka oli ajallaan 11.02 Münchenissä. Ennen seuraavan junan lähtöä meillä oli vähän aikaa käydä kaupassa. Ensin etsimme Google Mapsin mukaan lähistöllä olevaa isompaa ruokakauppaa, mutta koko rakennus oli ilmeisesti purettu, tai ainakin Maps osoitti rakennustyömaan keskelle. Niinpä jouduimme tyytymään aseman tarjontaan.

Ensimmäinen junamme meni Ülmiin. Matka kesti noin 1h20min. Juna oli todella siisti ja mukava ICE-juna. Kävin ravintolavaunussa ostamassa kahvin ja katselin elokuvaa, ja matka meni nopeasti. Ülmissa meillä oli puolisen tuntia vaihtoaikaa seuraavaan junaan, ja ostimme jäätelöt odotellessa. Sitten etsimme oikean laiturin, josta paikallisjuna lähtisi, ja jäimme odottelemaan. Pian juna tulikin, ja yritimme etsiä vaunun, jossa olisi hyvin tilaa. Sellaista ei löytynyt, vaan juna oli melko täynnä. Saimme kuitenkin matkalaukut mahtumaan lattialle ja pääsimme istumaan sivuttain oleville avattaville penkeille. Vaikka tämä junamatka kesti vain reilun tunnin, se oli melko epämukava ja tuntui pitkältä. Vihdoin pääsimme kuitenkin perille Friedrichshafeniin ja pienen ihmettelyn jälkeen löysimme muutaman sadan metrin päässä olevalle hotellille. Olimme ensin nousseet asemalta radan väärälle puolelle, mutta huomasimme virheemme melko pian.

Friedrichshafenin hotelli oli nimeltään Plaza Hotel Buchhorner Hof. Se oli selvästi hyvin vanha, mutta huoneet oli melko hiljattain remontoitu. Aulassa ja käytävillä oli kuitenkin todella vanha tunnelma, ehkä jopa sadan vuoden takaa. Saimme samanlaiset vierekkäiset yhden hengen huoneet, jotka olivat melko pieniä. Huoneessa oli vain pieni työpöytä ja yhden hengen sänky, ja kylpyhuone/wc oli myös ahdas. Ikkunastakaan ei näkynyt juuri muuta kuin viereisen talon seinä. Lisäksi huoneessa oli melko kuuma.

Huoneet vastaanotettuamme lähdimme kävelemään Friedrichshafenin keskustaan ja rantaan, jossa kiipesimme näköalatorniin. Sää oli hyvä, ja aurinkokin näyttäytyi välillä. Kävimme myös ostamassa salaatit ja pizzapalat keskustan isosta supermarketista, ja söimme ne rannassa. Sitten kävelimme takaisin hotellille. Pienen huilailun jälkeen vaihdoimme juoksuvaatteet päälle, koska olimme ajatelleet tehdä lyhyen ja kevyen lenkin tässä vaiheessa. Meillä molemmilla oli shortsit ja lyhythihaiset paidat, ja ulos päästyämme ja pari sataa metriä edettyämme huomasimme, että ei siellä ollutkaan enää kovin lämmin. Niinpä päätimme vielä käydä hakemassa juoksutakit huoneistamme, mikä olikin hyvä ratkaisu. Hölkkäilimme rauhassa rantaa pitkin ja pysähtelimme jatkuvasti ottamaan kuvia. Parin kilometrin päässä tulimme uimapaikalle, jossa oli pitkä laituri järvelle. Laiturin päässä olevalla levennyksellä oli muutamia uimareita, ja kysyimme veden lämpötilaa. Se oli kuulemma noin 15 astetta. Kaverini kävi uimassa, mutta itse en niin viileään veteen halunnut mennä. Ilta alkoi jo hämärtää paluumatkalla, ja kun pääsimme hotellille, oli oikeastaan jo pimeää. Suihkujen jälkeen lähdimme katsomaan, olisiko jossain rantaravintolassa sopivaa ruokaa. Niissä oli melko paljon ihmisiä, ja toisaalta ihannevaihtoehtoa ei tuntunut löytyvän, joten meillä meni ainakin puoli tuntia edestakaisin kävellessä. Lopulta päädyimme ensimmäisenä vastaan tulleeseen ravintolaan, joka olikin ihan ok. Syötyämme kello taisi olla jo puoli kymmenen, joten lähdimme yöpuulle. Sitä ennen saimme vielä respassa sovittua, että saisimme pitää toisen huoneen klo 15 asti pienellä lisämaksulla.

Aamupalat syötyämme jätimme matkatavarat toiseen huoneeseen ja luovutimme toisen pois. Sitten lähdimme junalla ja laivalla Mainau-saarelle. Mennessä katsoimme, että meillä meni noin 20 minuuttia kävellä juna-asemalta satamaan. Vietimme saaressa parisen tuntia. Se oli hieno paikka! Saarella oli todella paljon erilaisia kukkaistutuksia ja pieni eläintarhakin. Ajattelimme, että kesäaikaan se olisi varmasti vielä hienompi. Paluulaivalle meillä meinasi tulla kiire, koska ensin kartasta katsomamme tie olikin suljettu, eikä sitä pitkin päässyt satamaan. Kävelimme ripeästi pienen kierron, ja ehdimme sen jälkeen kuitenkin vielä käydä vessassa ja ostaa kahvit ennen laivaan menoa. Laivalla järven ylitys kesti vain 15 minuuttia, kuten mennessäkin. Junamme lähtöön oli puolisen tuntia aikaa. Katsoin Google Mapsista, että matkaa oli kuitenkin 2,7km! Junaan oli pakko ehtiä, koska muuten emme olisi hotellilla kolmeksi ja joutuisimme maksamaan huoneesta täyden lisävuorokauden hinnan. Kävelimme ripeästi aluksi, mutta sitten totesimme, että taitaa olla pakko hölkätä. Tämän päälle alkoi vielä vähän sataa, joten kaivoimme sateenvarjot esiin. Ehdimme asemalle pari minuuttia ennen junan tuloa, mutta mukavaa se ei ollut, kun juoksi reppu selässä, sateenvarjo kädessä ja tavalliset vaatteet päällä. Olimme siis melko hikisiä alkumatkan junassa.

Friedrichshafenissa olimme vähän kahden jälkeen, joten meillä oli aikaa käydä supermarketissa ostamassa lounassyötävää. Ne mukana menimme hotellilta hakemaan tavaramme ja luovutimme huoneen. Söimme hotellin aulan sohvilla ja lähdimme sitten kävelemään takaisin juna-asemalle. Matka Bregenziin kesti puolisen tuntia. Halusimme ottaa asemalta taksin hotellille, koska meillä oli matkalaukut mukana, mutta takseja ei näkynyt missään. Kysyimme neuvoa, ja meidät opastettiin paikkaan, jossa olimme jo olleet. Lopulta joku paikallinen soitti meille taksin omalla puhelimellaan. Taksi tulikin tämän jälkeen melko pian, ja pääsimme hotellille.

Bregenzin hotellimme, Hotel Schwärzler, oli hienon näköinen, ja heti alkajaisiksi kuulimme, että olimme saaneet upgradet huoneisiimme. Huoneet olivatkin todella isot ja hienot, ja niissä oli koko huoneen levyinen parveke. Hotelli näytti kokonaisuudessaan uudelta, enintään muutaman vuoden ikäiseltä. Myös sen henkilökunta oli todella mukavan ja ystävällisen tuntuista. Myöhäistä uloskirjautumista emme saaneet edes toiselle huoneelle, koska hotelli oli täynnä myös seuraavana päivänä. Saimme kuitenkin tiedon, että voisimme jättää matkalaukut respan takahuoneeseen ja juoksun jälkeen saisimme käydä hotellin spa-osastolla saunassa ja suihkussa.

Huoneet vastaanotettuamme lähdimme kävelemään kohti expoa ja numeroiden hakua. Siellä oli jonkin verran ruuhkaa, mutta saimme numeromme pienen jonotuksen jälkeen. Itse olin maksanut myös t-paidan, jonka kävin hakemassa. Ei olisi kannattanut, koska paita maksoi 40€ eikä ollut edes hieno. Olimme molemmat ottaneet myös pastapartyn, joka maksoi vain 5€, joten numerot haettuamme ja expon katsottuamme menimme syömään. Pasta party oli expon yhteydessä, ja sielläkin oli jonkin verran porukkaa, mutta saimme kuitenkin pöydän. Systeemi oli erikoinen, koska tällä maksulla pastaa sai hakea vain kerran, mutta kastiketta sai hakea niin monta kertaa lisää kuin halusi. Juotavaa ei kuulunut hintaan ollenkaan, ei edes vettä. Pasta laitettiin pahviseen neliskulmaiseen ja syvään rasiaan, ja itse laitoin sen lähes täyteen, ja lisäsin vain vähän kastiketta päälle. Ajattelin hakevani sitä lisää sitten kun tietäisin, kumpi kahdesta kastikkeesta oli parempi. Bolognese-kastike oli melko mautonta, mutta kasviskastike oli todella hyvää. Se oli ollut kuitenkin lähes loppu jo ensimmäistä kertaa kastikkeita ottaessamme. Kun menin hakemaan lisää, jouduin kaapimaan astiasta jäljellä olevat rippeet. Moni näyttikin odottelevan, josko sitä tulisi lisää. Ei kuitenkaan näyttänyt tulevan ainakaan sinä aikana jonka itse vietimme paikalla. Syötyämme kävelimme vielä vähän rannassa ja otimme sitten taksin hotellille. Tarkoituksemme oli käydä viereisessä Sparissa ostamassa iltapalaa, mutta se olikin mennyt jo neljältä kiinni. Kysyimme respasta, onko lähellä mitään muuta paikkaa, ja saimme ohjeet noin kilometrin päässä olevalle huoltoasemalle. Sieltä ostimme iltapalaa ja kuohuviinipullon seuraavalle päivälle. Pidimme huoneessani iltapicnicin, ja sen jälkeen laitoin vielä kaiken kuntoon seuraavan päivän juoksua varten.

Sunnuntaiaamuna heräsin seitsemältä. Menimme 7:30 aamupalalle, koska lähtö olisi 10:30. Sääennuste oli muuttunut niin, että sadekuurot olisivat mahdollisia koko päivän. Tämä vähän mietitytti, koska olin varannut vain lyhythihaisen paidan ja shortsit mukaan. Lämpötila ei nousisi kuin 12-13 asteen tienoille. Aamupalan jälkeen pakkasimme tavaramme ja jonkin ajan päästä veimme matkalaukut respan takahuoneeseen. Kysyimme myös, olisiko heillä jääkaappia, johon voisimme jättää skumppapullomme. Odotusteni vastaisesti tämäkin onnistui! Lähdimme kävelemään kohti asemaa, josta pääsisi ilmaiseksi junalla Lindauhin lähtöalueelle. Numerolapulla olisi päässyt ilmaiseksi myös laivalla, ja aluksi olisimmekin halunneet mennä sillä, mutta laivoja ei mennyt oikein sopivasti. Onneksi olimme matkustaneet laivallakin jo lauantaina. Lisäksi näimme myöhemmin, että laiva oli aivan tupaten täynnä.

Bregenzin asemalle saavuttuamme huomasimme, että asemalla oli todella paljon muitakin juoksijoita odottamassa junaa. Niinpä ajattelin, että meidän kannattaa mennä laiturilla sellaiseen kohtaan, jossa laituri on kapea, jolloin siihen ei mahdu niin paljon ihmisiä. Menimmekin kohtaan, jossa takanamme oli seinä, ja raiteisiin oli vain parisen metriä. Tämä oli mainio taktiikka, koska kun juna tuli, pääsimme suoraan ovesta sisään ja istumaan. Käytävä täyttyi pikku hiljaa, ja ikkunasta näimme, kuinka monet juoksivat junan ulkopuolella etsien paikkaa, johon vielä mahtuisi. Vihdoin juna lähti liikkeelle, ja reilut kymmenen minuuttia myöhemmin olimme perillä Lindaussa. Väkeä oli jo asemalla paljon, ja ulkonakin näytti ruuhkaiselta. Niinpä päätimme käydä heti asemalla vessassa, vaikka jonoa olikin melko paljon. Jonotuksessa ei onneksi kuitenkaan mennyt montaa minuuttia, koska wc-kapasiteettia oli hyvänlaisesti. Vessakäynnin jälkeen kävelimme ulos, ja otimme satamassa muutamia kuvia. Sitten lähdimme kävelemään kohti varustesäilytystä. Lähtöön oli aikaa enää vajaat puoli tuntia. Varustesäilytykseen oli muutama sata metriä, ja matkalla ihastelimme Lindaun kaupunkia. Perille päästyämme etsimme oikeat rekat, joiden lavoille annoimme reppumme varustesäilytyspusseissa, ja kävelimme sitten kohti varsinaista lähtöaluetta. Menimme vielä wc-jonoon. Jonot olivat aika pitkiä ja itse en ollut varma, ehtisimmekö enää käydä siellä ennen lähtöä. Osasimme onneksi katsoa sopivan jonon, joka veti hyvin, ja ehdimmekin tehdä käynnit. Tosin lähtöön oli enää viitisen minuuttia, joten lähdimme ripeästi kävelemään kohti lähtökarsinoita.

Itselläni oli paikka toisessa karsinassa ja kaverillani neljännessä. Niitä oli yhteensä viisi, ja wc:t olivat alueen takana. Niinpä pääsimme vitosen kautta ensin neloseen, jossa toivotimme toisillemme viimeiset tsempit. Sitten jatkoin itse matkaani ruuhkan läpi kohti kakkoskarsinaa. Väkeä oli paljon, ja koska itselläni ei ollut juoksulle varsinaista aikatavoitetta, en viitsinyt tunkea väkisin kakkoskarsinaan asti, vaan jäin kolmosen alkupuolelle. Joku viittoikin minulle hetken päästä, että voisin mennä edemmäs, mutta sanoin että tämä on ok ja jäin paikalleni. Lähtöön oli tässä vaiheessa enää pari minuuttia, joten tein paikallani pienet hypyt ja venytykset. Näin vähän edelläni neljän tunnin jänikset, jotka ajattelin ohittaa melko pian lähdön jälkeen. Aiemmin ajattelemani 3:45-jäniskin taisi näkyä jossain kauempana.

Kuulutukset olivat saksaksi, joten en juurikaan ymmärtänyt niitä. Tunnelma alkoi kuitenkin olla korkealla, ja hetken päästä olikin lähtölaukauksen aika. Aluksi käveltiin kohti lähtöviivaa, ja vähän ennen sitä päästiin jo juoksemaan. Painoin kelloni käyntiin ja etenin leppoisasti. Aluksi vauhti oli jopa yli kuuden minuutin per kilometri, mutta pikku hiljaa sain sitä lähemmäs tavoitetta. Ruuhkaa oli kyllä melko paljon, joten tarkkana sai olla. Onneksi ei ollut tarvetta lähteä pujottelemaan ihmisten ohitse.

Alkumatka eteni leppoisasti ruuhkasta huolimatta. Olin ohittanut neljän tunnin jänikset melkein heti, ja 3:45-jänis meni vähän matkan päässä edelläni. Reitti eteni aluksi autoteitä pitkin, ja sen jälkeen kevyen liikenteen väylää. Joissakin paikoissa se kapeni inhottavasti, mikä aiheutti väliaikaisesti ruuhkan tiivistymistä. Kilometrivauhtini oli alusta asti 3:45-tavoitteen mukainen tai vähän sitä kovempikin. Aika pian saavutin jänisporukan ja jäin jonkin verran sen taakse. Juoksu tuntui todella hyvältä. Katselin välillä sykettäni, ja ilokseni huomasin sen olevan todella alhainen tämän vuoden muihin maratoneihin verrattuna. Toivoin tämän olevan hyvä merkki sen suhteen, ettei lopusta tulisi raskasta, kuten kahdella edellisellä oli käynyt. Ensimmäinen juomapistekin tuli vastaan noin viiden kilometrin kohdalla, ja tuttuun tapaan otin siltä pelkkää vettä. Join tällä kertaa viileästä kelistä huolimatta vähän reilummin, koska pelkäsin nestehukkaa.

Noin 7km kohdalla päästiin Boden-järven rantaan, mikä olikin reitin paras osuus. Maisemat olivat hienot. Sitä ei kuitenkaan kovin kauaa kestänyt, koska noin 10km kohdalla saavuttiin Bregenziin. Siellä oli kannustajia todella paljon reitin varrella. Kympin juoksijat opastettiin stadionille sisään, ja muut sen ohi oikealta puolelta. Sen nurkalla oli reitillä erikoinen kohta, jossa oli lähes pimeää, kun mentiin kahden rakennuksen välistä aika pitkän katoksen alta.

Huoltosuunnitelmani oli tuttu: ottaisin matkalla viisi geeliä ja yhden suolapussin. Geelit ajattelin aloittaa 13km kohdalta, ja suolan ottaisin puolivälissä. Tämä suunnitelma toteutui jälleen täysin suunnitellusti, ja toimi hyvin.

Bregenzin ja stadionin ohituksen jälkeen juostiin aika pitkään hiekkatiellä. Siellä oli jonkin verran kuoppia, joissa oli sateiden jäljiltä vettä, ja koitin väistellä niitä parhaani mukaan. Reitti oli myös välillä aika kapea, ja ruuhkaa oli edelleen yllättävän paljon. Muistin kuitenkin, että puolimaratonin juoksijat erkaantuisivat eri reitille noin 15km kohdalla, joten ajattelin ruuhkan viimeistään silloin helpottavan. Tämä osuus reitistä oli aika pusikkoinen, joten sen varrella ei ollut oikeastaan mitään nähtävää.

Joen ylityksen jälkeen vähän ajan päästä tultiin kohtaan, jossa puolimaratonin ja maratonin reitit erkanivat. Katsoin huolella kylttejä ja sijoituin reitiin oikeaan reunaan. Vähän edelläni huomasin 3:45-jäniksen tekevän samoin, joten tiesin olevani oikeassa paikassa. Kohta tultiinkin risteykseen, ja sen jälkeen oli huomattavasti väljempää juosta. Jänisporukassa näytti tässä vaiheessa olevan ehkä 20-30 juoksijaa, joten jatkoin edelleen jonkin verran sen takana, jotta juomapisteillä en joutuisi pahimpaan ruuhkaan.

Rakkoani oli jälleen painanut jonkin aikaa, ja hetken päästä tuli sopivan metsäinen osuus, jolloin päätin käydä puskan juurella. Jänisporukka pääsi toki aika paljon edelleni, mutta en ollut huolissani sen saavuttamisesta. Olinhan toukokuun Terwamaratonilla Oulussa tehnyt samoin. Puskakäynnin jälkeen jatkoin vähän yli viiden minuutin kilometrivauhdilla, mutta en sen kovempaa, ettei syke nousisi liikaa. Tällä vauhdilla jänisporukan saavuttamiseen taisi mennä kolmisen kilometriä, mutta se ei haitannut yhtään. Tällä välin reitillä tultiin kohtaan, jossa tehtiin 180 asteen käännös, ja edettiin muutama sata metriä samaa suoraa vastaantulevien juoksijoiden kanssa. Niinpä pystyin siinäkin varmistamaan, etten ollut kovin paljon jänisporukan perässä.

Sää oli juoksun kannalta erinomainen. Oli pilvistä ja melkein tuuletonta. Huomasin kuitenkin välillä itsessäni pieniä vilunväristyksiä. En ole varma, tuliko esim. käsivarsista kylmä, vai johtuivatko nämä jotenkin rakossa tuntuneesta paineesta. Onneksi väristyksiä ei tullut kuin muutamaan otteeseen, enkä loppumatkasta enää muista huomanneenikaan niitä.

Reitti eteni Hardin kylän läpi, ja mieleeni tuli itse keksimäni slogan "this is Hard, but this isn't hard", koska juoksu oli niin helppoa ja kevyttä edelleen. Reitti oli edelleen valitettavan tylsä, koska se eteni ensin teollisuusalueen ja sitten omakotialueiden läpi. Muutaman kilometrin päästä tuli vastaan kärkimoottoripyörä, ja vähän sen jälkeen ensin yksi mustaihoinen ja muutama muu vähän myöhemmin. Heidän menonsa oli kyllä uskomattoman komean näköistä!

Jonkin ajan kuluttua lähestyttiin jo puolimaratonin kohtaa. Olin jo alkumatkasta katsellut, että minusta jänis etenee vähän liian kovaa tavoitteeseensa nähden, ja puolikas täyttyikin ajassa 1:51:42. Samalla vauhdilla mentäisiin siis 3:43-alkuiseen loppuaikaan. Itseäni tämä ei onneksi haitannut, koska juoksu kulki kevyesti ja sykkeet pysyivät hyvin kurissa. Aloin jo odotella Sveitsin puolelle pääsyä, koska muistin sen tulevan noin 24km jälkeen.

Rakossani alkoi painaa jälleen, joten harkitsin, tekisinkö toisenkin puskapysähdyksen. Reitti tuli kohtaan, jossa käännyttiin 90 astetta ja sen jälkeen juostiin pitkä suora pellon keskellä. Ennen käännöstä näin, ettei pellolla ole ollenkaan yleisöä. Muita juoksijoita ei ollut lähellä takanani, joten mielessä kävi, voisinko pissata vauhdissa. Jätin vähän matkaa edellä meneviin ja yritin tätä. Pinnistäessäni huomasin kuitenkin, että vasen pohje meinaa krampata, joten naureskelin mielessäni ja luovuin yrityksestä. Päätin katsoa sopivan paikan ja pysähtyä. Sellaista ei kuitenkaan hetkeen tullut vastaan, koska reitti eteni edelleen omakotialueella.

Vähän ajan päästä tuli näkyviin Itävallan ja Sveitsin välinen tullialue, jossa kaikki portit olivat nyt auki ja tullimiesten kopit tyhjinä. Raja oli siis auki ilman valvontaa. Juuri ennen tätä aluetta oli edessä silta, joka ylitti rajana toimivan joen. Sillan kaiteen pielessä oli sopiva katvealue, johon pysähdyin. Nopean toimituksen jälkeen jatkoin matkaa ja vilkaisin kelloani. Yllätyksekseni se oli pysähdyksissä! Ilmeisesti olin ajatuksissani painanut sen paussille kun pysähdyin. Painoin kiireesti sen takaisin käyntiin ja mietin, kuinka kauan se oli mahtanut olla pysähdyksissä. Päädyin siihen, että alle minuutin ainakin. Ajattelin kuitenkin, ettei tällä ole juuri väliä, jos pysyn jäniksen perässä ja menen lopussa hänen ohitseen.

Sillan ylityksen jälkeen tultiin Sveitsin puolelle, St. Margrethenin kaupunkiin. Siellä oli aivan eri näköistä kuin hetkeä aikaisemmin, koska juostiin keskustan läpi, ja ihmisiä oli melko paljon. Sveitsiläiset olivat myös panostaneet kannustukseen, koska reitin varrella oli heidän puolellaan useampikin bändi.

St. Margrethenin läpi juostaessa ohitin hiljalleen jonkun miesjuoksijan, ja kun olin päässyt vähän hänen edelleen, hän juoksi takaisin rinnalleni ja sanoi "yksi, kaksi, kolme". Ihmettelin vähän tätä, mutta hän kysyi sitten englanniksi, olenko Suomesta. Vastasin myöntävästi ja kuulin, että hän on Saksasta, mutta on ollut töissä Virossa jonkin aikaa ja tiesi, että suomen ja viron numerot ovat lähes samat. Hän tiesi myös Tampereen, vaikka ei ollutkaan siellä koskaan käynyt. Toivotin miehelle hyvää loppujuoksua ja jatkoin hänen edelleen.

Jonkin ajan kuluttua reitti kääntyi vasemmalle rautatien alitukseen, ja reittikartasta muistin, että kohta poistuttaisiin Sveitsin alueelta. Sitä ennen tehtiin vielä toinen rautatien alitus, jonka jälkeen noustiin sillalle kohti itää. Sen jälkeen tultiin puistoalueelle, jossa olikin ehkä reitin isoimmat nousut, kun mutkitellen noustiin joen vieressä kulkevan vallin vierelle. Melkein heti tämän jälkeen oli reitin ylle vedetty lakana, jossa luki "Goodbye Switzerland!". Ilmeisesti raja kulki siinä, eli oltiin jälleen Itävallan puolella.

Jokivallin vieressä oli hyvä juosta, koska reitti oli tasainen ja lähes suora. Valli oli niin korkea, että jokea ei näkynyt ollenkaan, ennen kuin noin kolmen kilometrin päässä tultiin jo kerran ylitetylle sillalle ja käännyttiin kohti Hardia. Näillä paikkeilla oli huoltopiste ja sen yhteydessä 32km kyltti. Aloin miettimään, että olenko mennyt geelien ottamisessa laskuissa sekaisin, koska minulla oli vielä kaksi geeliä, ja matkaa olisi enää kymmenen kilometriä, ja olin ajatellut ottaa seuraavalla huoltopisteellä pelkkää vettä ja vasta sitä seuraavalla geelin. Niinpä tein nopean päätöksen ottaa toiseksiviimeisen geelini tässä kohtaa. Jälkikäteen tarkasteltuna tämä olikin oikea päätös.

Juoksu tuntui edelleen helpolta ja kevyeltä, ja hymyilin mielessäni matkan alkaessa käydä kohtalaisen vähiin. Jänisporukassa oli enää muutama juoksija jäljellä, joten liityin ryhmään. Hardin tuttujen maisemien jälkeen käännyttiin hetkeksi sellaiselle osuudelle, josta ei oltu aiemmin juostu. Jonkin matkan päästä tultiin viimeistä kertaa joen ylittävälle sillalle, joka oli tällä kertaa eri silta kuin toiseen suuntaan mentäessä. Jokivartta edettiin kuitenkin vain aiemmalle sillalle asti, ja sen kohdalta käännyttiin metsän läpi kohti maalia. Risteyksessä oli pari katsojaa, jotka huusivat jotain sen tyylistä, että "tsemppiä, enää neljä kilometriä jäljellä". Hetken ihmettelin, olinko ymmärtänyt väärin, koska mielestäni oltiin jo lähellä 39km merkkiä. Huomasin kuitenkin jäniksen nostavan kolme sormeaan pystyyn ja kuulin hänen puhuvan jotain asiasta, joten ilmeisesti katsojat olivat väärässä. Hyvin pian tämän jälkeen kilometrimerkki tulikin vastaan.

Ihmettelin, ettei juoksu vieläkään tuntunut oikein missään. Syke oli kyllä noussut selvästi alkumatkan lukemista, mutta en uskonut sen enää haittaavan. Ajattelin mielessäni, että kun 41km täyttyy, kiitän jänistä ja menen loppumatkan hänen edellään. Parin kilometrin päästä tämä kohta tulikin vastaan, ja koska juoksu oli vieläkin niin kevyttä, toteutin suunnitelman. Sanoin jänikselle sekä saksaksi että englanniksi kiitokset, joihin hän vastasi, ja lähdin pieneen loppukiriin.

Viimeisen kilometrin aikana ohitin aika monta juoksijaa, vaikka tällä ei varsinaisesti väliä ollutkaan. Ohitin myös aiemmin mainitun "1-2-3"-miehen, joka oli jossain vaiheessa päässyt edelleni ilman että olin häntä huomannut. Toivotin hänellekin tsempit loppumatkalle. Juoksu tuntui hyvältä ja viimeinen kilometri olikin koko matkani nopein ajalla 4:54. Stadionin portista sisään juostaessa ohitettiin 42. kilometrimerkki, eli jäljellä oli enää kaarre ja suoranpätkä. Ne selvitettyäni tuulettelin maltillisesti maaliviivan ylittäessäni, ja olin tyytyväinen erinomaisesti sujuneeseen juoksuuni.

Stadionilla nautiskelin maalihuollosta, jossa oli tarjolla mm. cokista, sipsejä, suolatikkuja, hedelmiä, myslipatukoita, alkoholitonta olutta, teetä ja jotain sokerisia leivonnaisia, joiden ympärillä pörräsi aika paljon ampiaisia. Jänisporukassa ollut harmaapaitainen nuori mies tuli jutulle, ja kuulin hänen olleen vasta ensimmäisellä maratonillaan. Onnittelin suorituksesta, ja yhdessä kehuimme jäniksen tasaista vauhdinpitoa. Näin joillakin maaliin tulleilla juoksijoilla päällä kullanhohtoisia "avaruuslakanoita", ja ihmettelin, mistä näitä saisi. Kysyin asiaa joltakulta, ja hän kertoi, että mitalienjakopisteen vieressä ensiapuhenkilöt olivat niitä jakaneet. Niinpä menin sinne takaisin ja otin itsellenikin lakanan, koska ilma oli kuitenkin aika viileä.

Maalihuollon jälkeen lähdin kävelemään ulos stadionilta. Sattumalta huomasin mitalienkaiverruspisteen. Olin unohtanut koko asian, vaikka olin maksanut kaiverruksen etukäteen. Onneksi huomasin tämän, joten menin sisään ja annoin mitalini kaiverrettavaksi. Kuulin, että jono olisi noin kuusi minuuttia, joten päätin käydä tässä välissä hakemassa reppuni säilytyksestä. Hetken jouduin ihmettelemään, missä suunnassa tavarasäilytysrekat ovat, mutta sitten löysin ne ja sain reppuni. Hain mitalini, joka olikin valmiina pöydällä odottamassa. Muistin myös, ettei minusta ollut vielä kuvaa, joten menin katsomoon ja pyysin siellä jotakuta ottamaan minusta mitalikuvan.

Puolimaratonin juossut kaverini oli laittanut viestiä, että hän on jo hotellilla, ja kyseli miten meni ja milloin tulisin sinne. Vastasin olevani juuri lähdössä stadionilta. Etukäteen olimme katsoneet, millä bussilla hotellille pääsisi. Busseja meni kuitenkin vain puolen tunnin välein, ja huomasin edellisen lähteneen juuri kaksi minuuttia sitten, jotin päätin lähteä kävelemään hotellille. Olisin siellä perillä aiemmin kuin bussia odottamalla, ja saisin samalla palautumisen käyntiin. Parin kilometrin kävelymatkan jälkeen pääsin perille ja hain matkalaukkuni respasta. Sitten suuntasin spa-osastolle pesulle ja saunaan, ja siellä tapasin myös kaverini.

Kun olimme valmiit lähtemään, pyysimme hotellin respaa tilaamaan meille taksin. Muistimme myös pyytää kuoharipullomme jääkaapista. Taksilla menimme rautatieaseman viereen, ja kävimme pizzalla, koska junan lähtöön oli vielä sopivasti aikaa. Ensimmäisellä paikallisjunalla menimme Bregenzistä Lindauhin, jossa vaihdoimme Müncheniin menevään junaan. Valitettavasti sekin oli paikallisjuna. Onneksi olimme siellä hyvissä ajoin ja saimme hyvät paikat. Matkan aikana juna tuli aivan täyteen, eivätkä kaikki mahtuneet edes istumaan.

Nautiskelimme junamatkan aikana pullollisen kuoharia. Perillä Münchenin päärautatieasemalla kävelimme kaupan ja wc:n kautta sille laiturille, josta lentokenttäjunat lähtevät. Itse en käynyt asemalla wc:ssä, koska oletin lentokenttäjunassakin olevan sellaisen. Sellaista ei kuitenkaan näkynyt, ja kysyin henkilökunnaltakin asiasta, ja yllättäen sitä ei junassa ollutkaan. Onneksi hätä ei ollut kova, joten reilun 40 minuutin matka meni ihan ok. Lentokentällä kävimme wc:ssä ja jälleen kaupasta ostamassa pientä iltapalaa ja lisää juotavaa. Sen jälkeen otimme taksin hotellille. Kuuntelimme vähän musiikkia ja nautiskelimme eväistämme ennen nukkumaan käyntiä.

Hotellin aamupala alkoi 6:00, joten olimme sopineet laittavamme herätykset puolta tuntia aikaisemmaksi. Heräsin vähän ennen kellon soittoa ja kävin suihkussa. Laitoin kaverilleni viestin noin 5:35 ja kysyin, onko hän herännyt. Vastausta ei kuulunut hetkeen, joten huolestuneena kävin koputtamassa hänen huoneensa oveen. Onneksi hän heräsi koputukseen, ja ehdimme aamupalalle vain viitisen minuuttia aiottua myöhemmin. Lentokenttäkuljetuksen olimme tilanneet 6:30 lähteväksi, ja ehdimme siihenkin lopulta ihan hyvin.

3-Länder Marathon oli hyvin järjestetty tapahtuma. Oma juoksuni sujui todella nautinnollisesti, ja koko reissukin oli hieno! Kannatti käydä, ja mielelläni voisin mennä uudelleenkin.

Pari päivää reissun jälkeen sairastuin flunssaan. Kurkku oli aika kipeä, välillä yskitti ja olo oli muutenkin kaikkea muuta kuin terve. Niinpä jouduin ikäväkseni perumaan Amsterdamiin menon tältä vuodelta.

Kilometriajat ja keskisykkeet kuvaajana:

Kilometriajat ja keskisykkeet taulukkona (sykemittarini mukaan matka oli 42,19 km, mutta taulukon ajat on korjattu todellisen matkan mukaisiksi):

Takaisin etusivulle