Muut juoksut

Dublinin maraton 2018

Sunnuntai 28.10.2018 klo 9.00

Sää:
Lämpötila n. 4 astetta, puolipilvistä

Bruttoaika:
3:25:12

Nettoaika:
3:23:42

Puolimaratonin väliaika:
1:40:29

Linkki Garmin Connectiin:
https://connect.garmin.com/modern/activity/3121837477

Tämän vuoden neljäs maraton oli tarkoitus juosta Dublinissa. Olimme kaveriporukalla päättäneet kohteen toukokuussa ja tehneet varaukset. Matkaan meitä lähti neljä, ja saavuimme perille perjantai-iltana. Kämpän haltuunoton lisäksi ehdimme käydä ravintolassa syömässä sekä kaupassa ostamassa aamupalatarpeet.

Tällä kertaa halusin kokeilla lähteä maratonille täysin ilman hiilihydraattitankkausta. Uuteen ennätykseen en uskonut olevan mitään mahdollisuuksia, koska en ollut vielä täysin palautunut Berliinin maratonilta ja Pirkan hölkästä. Mitään menetettävää ei siis siinä mielessä ollut. Joku työkaveri tosin pelotteli, että eipä se kovin kivaa ole sitten 30 kilometrin jälkeen jos energia loppuu ja matkaa on vielä aika paljon jäljellä. Halusin kuitenkin ottaa riskin ja kokeilla tankkaamatta.

Lauantaipäivä alkoi aamulenkillä (4 km @ 6:30/km). Juuri ennen sinne lähtöä talossa oli palohälytys, joka kesti parisen minuuttia. Juuri kun olimme lähdössä ulos, se loppui. Lenkin ja suihkussa käyntien jälkeen lähdimme bussilla expoon numeroita hakemaan. Expo ei ollut kovin iso, mutta siellä oli yllättävän paljon ilmaista syötävää ja juotavaa tarjolla (mm. Toffifee-näytepakkauksia, proteiinijäätelöä, energiapatukoita ja erilaisia urheilujuomia). Niinpä vietimme siellä vähän tavallista enemmän aikaa. Expon jälkeen kävelimme takaisin asuntoa kohti ja kävimme heti alkumatkasta pizzalounaalla. Loppupäivänä emme tehneet varsinaisesti mitään. Kävimme toki kävelemässä Temple Barin alueella, jolla asuntommekin sijaitsi, mutta päivä meni ohi nopeasti. Illalla etsimme ensin Tripadvisorista katsomaamme pastapaikkaa, mutta se oli ilmeisesti lopettanut, joten söimme isot burgerateriat kehutussa Bad Ass -ravintolassa.

Sunnuntaina herätys oli 6.00. Söin jälleen tutun aamiaisen, eli lautasellisen pussipuuroa, pari palaa leipää juustolla, lasin tuoremehua ja pari kupillista kahvia. Laitoin loput tavarat kuntoon ja reppuun. Noin 8.00 lähdimme kävelemään kohti lähtöaluetta. Matkaa sinne oli noin kilometri. Vähän ennen varsinaista aluetta kadulla oli jo aita, jonka aukosta pääsi vain varustesäilytyspussin kanssa. Ruuhkaa oli melkoisesti, kun ihmiset tunkivat reppujaan pussiin ja taisipa seassa olla aika paljon myös juoksemattomia seuralaisia, jotka eivät ilman numerolappua päässeet etenemään. Itse pääsimme tästä kuitenkin aika nopeasti läpi, vaikka olimmekin ensin pelästyneet ruuhkaa.

Alueelle tultuamme ruuhkaa oli edelleen aika paljon, joten laitoimme saman tien varusteet säilytykseen ja suuntasimme wc-jonoihin. Kolme meistä oli ensimmäisessä lähtöryhmässä ja yksi kolmannessa, joten hänellä ei ollut vielä kiirettä. Lämpötila oli vain pari astetta plussan puolella, joten olin päättänyt juosta samoissa varusteissa kuin Pirkan hölkässä: pitkät juoksuhousut, lyhythihainen juoksupaita alla ja pitkähihainen juoksupaita päällä, ja kädessä juoksuhanskat. Niiden lisäksi muistin ottaa repusta geelivyön, vesipullon ja Berliinin maratonilta saamani muovilakanan lämmikkeeksi. Wc-jonot olivat aika pitkät, ja hetken siinä seistyämme huolestuin jo, että myöhästymme lähdöstä. Osa bajamajoista oli jostain syystä suljettuna, ja itsekin kävin nykimässä yhden tällaisen ovea. En saanut sitä auki, mutta hetken päästä joku toinen kävi jonkinlaisella pienellä rautaputkella vääntämässä ja sai peräti kaksi vierekkäistä bajamajaa auki! Olimme onneksi jonossa juuri niiden kohdalla ja siirryimme sinne. Niinpä wc-käyntien jälkeen aikaa lähtöön jäi vielä kymmenisen minuuttia.

Lähtösuora oli jo melko täynnä porukkaa, joten jouduimme jäämään joukon hännille. Jonkin ajan kuluttua ammutiin jo lähtölaukaus, vaikka itselläni ei vielä ollut ollenkaan juoksufiilistä. Kaverini kysyi tässä kohtaa: "Rami, paljonko menee tänään?", johon vastasin pahemmin miettimättä "3:24". Pian pääsimme kävelemään ja hetken päästä jo hölkkäämään. Reilun minuutin kuluttua lähtölaukauksesta tulimme lähtöviivalle ja pääsimme juoksemaan.

Ruuhkaa oli sen verran, että omaa vauhtia ei päässyt etenemään. Niinpä ensimmäinen kilometri vei 5:10. Alku oli enimmäkseen loivaa alamäkeä, joten ruuhkasta huolimatta toinen kilometri meni jo alle viiden minuutin. Juoksu tuntui hyvältä ja helpolta, kuten tässä vaiheessa tietysti pitääkin. Juoksimme kolmistaan, mutta minulla taisi olla eniten menohaluja. Välillä otinkin pienen spurtin reunakiveyksen päällä, mutta jouduttuani palaamaan takaisin kadulle kaverini saivat minut kuitenkin melkein heti kiinni. Ryntäily oli siis turhaa tässä vaiheessa.

Toinen kavereistani oli aikeissa yrittää aiemman 3:27-ennätyksensä parannusta. Toinen sen sijaan arvioi pääsevänsä vain 3:45-4:00-loppuaikaan. Niinpä hän jättäytyi hetken päästä meidän vauhdistamme pois. Etukäteen olimme katsoneet korkeusprofiilista, että ensimmäisten noin 10 kilometrin aikana reitti olisi pääosin loivaa nousua, ja nousumetrejä kertyisi noin 70. Sain silti kilometrivauhdin pidettyä helposti alle viiden minuutin. Kanssani juossut kaverini valitteli jonkin ajan kuluttua, että hänellä on syke jo sen verran korkealla, että hän ei voi yhtään kiristää vaan ennemminkin pitäisi vähän höllätä. Niinpä jatkoin yksin matkaa tästä eteenpäin. Tuntui vähän ikävältä jättää hänet, mutta toisaalta olemme ennenkin puhuneet, että jokainen juoksee kuitenkin lopulta oman juoksunsa.

Muutaman kilometrin kohdalla tuntui jo sen verran lämpimältä, että otin hanskat pois kädestä ja tungin ne housunkauluksen ja juoksuvyön alle. Siellä ne olivatkin koko loppumatkan. Aurinkokin paistoi välillä, joten käärin hihat ylös silloin kun ei juostu varjossa. Etukäteen olimme olleet vähän huolissamme kovasta tuulesta, mutta sitäkään ei oikeataan koko matkan aikana juurikaan huomannut. Välillä oli pientä vastatuulta, mutta sekin oli enemmänkin tervetulleen viilentävää kuin häiritsevää.

Reitin välimatkamerkinnät olivat muuten maileina, mutta viiden kilometrin välein oli myös kilometrimerkinnät. Kymmenen kilometriä täyttyi suunnilleen 48:30 ajalla, mistä olin nousu huomioiden ihan tyytyväinen. Aloin odottelemaan 7 mailin huoltopistettä, jolla aioin ottaa ensimmäisen geelini. Kun se tuli näkyviin, kaivoin geelin vyöstäni ja avasin sen valmiiksi, ja vähän ennen juomapistettä söin sen. Lisäksi olin ajatellut ottaa geelejä mailien 11, 16 ja 21 kohdalla. Huoltopisteeltä otin vesipullon ja jatkoin matkaa.

Dublinissa vesi oli joka huoltopisteellä jaossa 0,25 litran muovipulloissa. Tämä oli todellä kätevää, koska pullon sai otettua huoltohenkilöstön kädestä omaan käteen vauhdissa, käytännössä täysin ilman hidastamista. Vettä pystyi myös juomaan vauhdissa, ja halutessaan pullon pystyi ottamaan mukaan vähän pidemmäksikin ajaksi. Paljon kätevämpi systeemi kuin pahvimukit!

Vaikka ilma oli aika viileä, olin silti ottanut varmuuden vuoksi pari suolapussia mukaan. Yhdeksän mailin huoltopisteellä söin niistä ensimmäisen, ja jätin toisen otettavaksi 19 mailin kohdalla. Juoksu kulki mukavasti, ja nousun loputtua sain kilometrivauhdit 4:40 tuntumaan. Jonkin verran vaihtelua tuli kuitenkin reitin epätasaisuudesta johtuen. Tuntui, että melkein koko ajan oli pientä ylä- tai alamäkeä! Alamäissä annoin rullata ja ohittelin paljon porukkaa, ja tuttuun tapaan ylämäissä minut ohitti moni. Parhaat kilometriajat olivat alamäkivoittoisilla osuuksilla 4:19 (13. kilometri) ja 4:22 (15. kilometri). 3:20-jänikset näkyivät parin sadan metrin päässä edellä, ja aloin jo miettiä, että ehkä otan heidät kiinni. Toisaalta matka oli vasta alle puolivälissä, joten päätin pitää sykkeet maltillisina ja edetä rennosti.

Reitin varrella oli yllättävän paljon kannustajia koko matkan. Katsojat jakoivat mm. karkkeja ja juotavaa juoksijoille, mutta itse en ottanut heiltä mitään. Moni oli tehnyt itse erilaisia kannustus- ja muita kylttejä, joista mieleen jäi ainakin "Distance running is a mental sport, and you are all idiots!".

Pian täyttyi puolimaraton ajalla 1:40:29. Laskeskelin, että 3:20-alitukseen olisi ihan hyvät mahdollisuudet, jos sitä haluaisin yrittää. Jäniksetkin olivat edelleen lähellä edelläni. Toisaalta ennätykseen ei olisi mitään mahdollisuutta, joten motivaatio liialliseen itsensä kiusaamiseen oli aika heikko. Tässä vaiheessa juoksu toki oli vielä helppoa, mutta tiesin, että näin ei olisi koko matkaa, jos yrittäisin ylläpitää hyvää vauhtia. Sykkeeni oli onneksi ainakin pari lyöntiä alempi kuin Berliinissä tässä vaiheessa matkaa, ja ajattelin pitää juoksun edelleen kevyenä ja katsoa, mihin loppuaikaan se riittäisi.

Muistaakseni 16 mailin kohdalla oli geelienjakopiste. Minulla oli omia geelejä mukana matkalla vain kolme, ja olin ajatellut ottaa neljännen järjestäjien puolesta. Tätä pistettä lähestyttäessä ahneus ilmaisten geelien perään iski kuitenkin niin, että kun en ennätystäkään ollut hakemassa, päätin yrittää ottaa pari ylimääräistäkin geeliä mukaan. Niinpä pisteelle tultaessa otin ensimmäiseltä geelejä jakaneelta ihmiseltä yhden geelin ja toiselta kaksi. Söin yhden ja tungin kaksi muuta vyöhöni. Kuten aiemminkin olen kokenut, tämä ei ole juoksuvauhdissa kovin helppoa, joten tuttuun tapaan juoksurytmi meni sekaisin ja syke nousi. Tällä kertaa sillä ei kuitenkaan ollut suuremmin väliä, joten minua lähinnä hymyilytti ahneuteni. Toisen kerran geelejä jaettiin 21 mailin kohdalla, ja otin sieltä yhden syötäväksi ja yhden varastoitavaksi. Niinpä minulla oli maaliin tullessani vyössäni neljä geeliä, vaikka olin ottanut niitä matkalle mukaan vain kolme ja syönyt matkalla neljä!

33 kilometriin asti kilometriajat pysyivät selvästi viiden minuutin alapuolella. Vähitellen kuitenkin juoksu alkoi tuntua vähän raskaammalta tai ainakin hidastua. Energian loppumisesta ei tuntunut olevan kyse, vaan enemmänkin siitä, että halusin pitää juoksun mukavana enkä halunnut mennä epämukavuusalueelleni. Kun tähän yhdistetään näille paikkeille osuneet nousuvoittoiset kilometrit, kilometriajat lipsahtivat viiden minuutin huonommalle puolelle. Koko matkan hitain kilometri oli 35. kilometri ajalla 5:19. En antanut tämän silti liikaa häiritä, vaan pidin juoksun edelleen helppona ja mukavana.

22 mailin kohdalla oli "Heartbreak hill" -niminen melko lyhyt, ehkä noin 200 metrinen, mutta kuitenkin aika jyrkkä nousu. Sen puolivälissä yhtäkkiä kaverini koputti minua olkapäähän ja sanoi "hoplaa"! Olin todella yllättynyt, että hän oli pystynyt lisäämään vauhtia niinkin paljon. Kannustin häntä tyyliin "Wow, anna mennä!" ja olin varma, että hän tekee sittenkin ennätyksensä. Ylämäen loputtua mielessäni kävi hetkellinen ajatus jäädä roikkumaan hänen kannoilleen, ja lisäsin vauhtia. Aika pian kävi kuitenkin selväksi, että mitään todellista motivaatiota tähän ei minulla ollut. Annoin hänen siis mennä menojaan.

Matkaa oli enää muutama kilometri jäljellä, ja aloin laskeskelemaan mahdollista loppuaikaani. Mielessäni oli lähtösuoralla heittämäni 3:24, ja päätin yrittää päästä ainakin sillä alkavaan aikaan eli alle 3:25:n. Laskin, että tämä vaatisi noin 5:20/km vauhdin loppumatkalle. Välillä kello näytti kyllä sitä hitaampaakin hetkellistä vauhtia, joten en ollut varma pystyisinkö siihen. 39. kilometri meni kuitenkin vielä alle viiteen minuuttiin.

Sykkeeni oli laskenut pari pykälää, kun tahtoa taistella epämukavuutta vastaan ei käytännössä ollut. Loput kilometrit tuntuivat aika pitkiltä, mutta niinhän ne yleensä tässä vaiheessa matkaa tuntuvat. 41 kilometrin kohdalla laskin, että pääsen jopa alle 3:24:n, jos jaksan ylläpitää nykyistä vauhtia. Tätä päätin yrittää, ja sykkeestä päätellen taisin varmuuden vuoksi vähän jopa kiihdyttää maalin lähestyessä. Maalisuoralla oli hurjasti kannustajia, ja monet juoksijat ottivat loppukirin ja menivät ohitseni. Se ei haitannut, ja pian tuuletin hillitysti itsekin maaliviivalla.

Kellon pysäytettyäni kävelin eteenpäin ja ensimmäisessä mutkassa kaverini olikin minua odottelemassa. Hän oli ollut kolmisen minuuttia minua ennen maalissa. Onnittelin häntä uudesta ennätyksestä, ja siirryimme nauttimaan maalihuollosta. Maalihuoltopussi oli runsaan expotarjonnan ja siellä jaetun valmistumispussin jälkeen hienoinen pettymys. Haettuamme reput varustesäilytyksestä jäimme seuraavaan mutkaan auringonpaisteeseen istumaan ja odottelemaan kolmatta kaveriamme. Aika pian hän soittikin tulleensa maaliin ja kyseli, missä olemme. Ennen kuin hän ehti paikalle, joku järjestäjän edustaja tuli sanomaan meille, että tälle alueelle ei saa jäädä istuskelemaan ja kehotti siirtymään eteenpäin. Näimme kuitenkin samalla kaverimme tulevan meitä kohti, ja lähdimme kolmistaan jatkamaan matkaa.

Tämän vuoden neljäs ja kaikkiaan 17. maratonini meni ihan ok. Vaikka en ollut tankannut, mitään seinää ei tullut vastaan. Päästin itseni helpolla, ja juoksin koko matkan sitä vauhtia, joka tuntui hyvältä. Tapahtumana Dublinia voi kyllä suositella. Tunnelma oli hyvä ja kaikki sujui melko mallikkaasti. Reitti tosin ei ole kevyimmästä päästä, eli oman ennätyksen jahtaamiseen on ehkä parempi valita joku muu tapahtuma.

Kilometriajat ja keskisykkeet kuvaajana:

Kilometriajat ja keskisykkeet taulukkona (sykemittarini mukaan matka oli 42,37 km, mutta taulukon ajat on korjattu todellisen matkan mukaisiksi):

Takaisin etusivulle