Muut juoksut

Garda-järven puolimaraton (Garda Trentino Half Marathon) 2021

Sunnuntai 14.11.2020 klo 10.15

Sää:
Lämpötila n. 10 astetta, pilvistä ja tihkusadetta

Bruttoaika:
1:41:53

Nettoaika:
1:40:52

Linkki Garmin Connectiin:
https://connect.garmin.com/modern/activity/7816857817

Juoksukaverini oli haaveillut Garda-järven puolimaratonista jo pitkään. Koronapandemian takia hänen pääsynsä sinne vuonna 2021 tuntui pitkään epätodennäköiseltä. Puhuimme kuitenkin muutamaan kertaan aiheesta ja mm. elokuun junamatkalla Turkuun katselimme, miten sinne kannattaisi matkustaa. Itse en ollut ihan vakuuttunut siitä, haluaisinko lähteä pelkän puolimaratonin takia niin kauas ja vähän hankalien yhteyksien päähän. Syksyllä ulkomaille matkustaminen alkoi olla vähän helpompaa, ja kävinhän itsekin jo Pariisin maratonilla kaveriporukan kanssa. Lokakuun alussa juoksukaverini yllätti minut kysymällä, haluaisinko ja pystyisinkö lähtemään hänen kanssaan Gardalle, koska hän ei mielellään lähtisi sinne yksin. Muutaman päivän mietittyäni ja käytännön asioita selviteltyäni päädyin lupautumaan mukaan.

Ilmoittauduin juoksuun järjestäjän nettipalvelun kautta, jossa oli sekaisin englantia ja italiaa, vaikka oli valinnut kieleksi englannin. Onnistuin kuitenkin mielestäni ilmoittautumaan ja maksamaan luottokortilla. Parin päivän päästä nimeni näkyikin osallistujaluettelossa. Lisäksi vaadittiin lääkärintodistus samaan tapaan kuin Pariisiin oli vaadittu, joten kävin työterveydestä hakemassa sellaisen. Yritin päästä samalle lääkärille kuin Pariisia varten, mutta hänelle ei ollut lainkaan vapaita aikoja. Toinen lääkäri ei halunnut kirjoittaa suoraan nimeään alle vaikka näki tietojärjestelmästä, että olin juuri muutama viikko sitten saanut vastaavan todistuksen. Hän kuitenkin vain kuunteli sydämen ja keuhkot sekä mittasi verenpaineen. Niinpä sain lomakkeeseen lääkärin allekirjoituksen ja leiman, ja lähetin sen skannattuna Italiaan. Pari viikkoa ennen juoksua kyselin vielä sähköpostitse, onko ilmoittautumiseni kannalta kaikki kunnossa, etten tulisi Suomesta asti turhaan paikalle. Vastauksessa ei suoraan otettu tähän kantaa vaan todettiin vain, että huomennna he lähettävät vahvistuskirjeet, ja muistutettiin etten unohtaisi myöskään EU:n Green Passia (eli käytännössä koronarokotustodistusta). Vahvistuskirjeet tulivat sähköpostiin sekä minulle että kaverilleni kuitenkin vasta ylihuomenna eli juoksuviikon keskiviikkona. Juoksujärjestäjää varten piti vielä allekirjoittaa vastuuvapauslomake sekä täyttää oma vakuutus, ettei ole saanut koronaoireita eikä oleskellut todetun koronapotilaan kanssa samassa tilassa lähipäivinä. Italiaan matkustamiseksi piti myös täyttää netissä EU Digital Passenger Location Form (EUdPLF), joka oli yllättävän työläs. Tulostin kaikki mahdolliset lomakkeet varmuuden vuoksi myös paperisena mukaan otettavaksi.

Sovimme matkamme ajankohdan perjantaista maanantaihin, koska juoksu olisi sunnuntaiaamuna. Kaverini olisi halunnut lähteä jo torstaina, mutta itselleni se ei oikein sopinut. Menomatkalle otimme molemmille samat lennot, joissa oli vaihto Münchenissä: lähtö Helsingistä 12:55, perillä 14:35, toisen lennon lähtö 15:55 ja perillä Veronassa 16:55. Kaverini oli jatkamassa juoksun jälkeen Saksaan työmatkalle ja tulisi Suomeen vasta seuraavana viikonloppuna. Paluumatkalle ensimmäinen lentomme oli sama Verona-Frankfurt 9:30-10:50. Itse jatkoin sieltä 13:30 Helsinkiin, jossa koneen oli määrä olla perillä 16:55. Kaverini jatkoi Berliiniin, johon hänellä vaihtoaikaa Frankfurtissa oli vain 55 minuuttia. Mietin jo etukäteen, että ehtiiköhän hänen matkalaukkunsa jatkolennolle, ja eihän se sitten ehtinytkään. Itse matkustin pelkillä käsimatkatavaroilla.

Mietimme aika pitkään, olemmeko Gardalla kolme yötä, vai kaksi yötä ja viimeisen yön Veronassa joko keskustassa tai lentokenttähotellissa. Paluulento olisi 9.30 maanantaiaamuna, joten Gardalta sille ehtiäkseen olisi pitänyt lähteä todella aikaisin. Lopulta päätimme olla Riva del Gardassa kaksi yötä ja ottaa Veronasta lentokenttähotellin, jolloin todennäköisesti ehtisimme syödä rauhassa hotellissa aamupalan ennen kentälle menoa. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi.

Selvittelimme myös Riva del Gardaan matkustamista. Kaverini oli saanut saksalaiselta työkaveriltaan tietoa, että sinne taksi Veronasta ei olisi mahdottoman hintainen. Itse taas uskoin, että se maksaisi noin 200€/suunta, koska minulla oli vertailupohjaa mm. perheen kanssa Venetsian lähistölle matkustamisesta kesällä 2019. Tämä kysymys jäi vähän auki, kunnes myöhemmin hotellilta vahvistettiin, että taksi maksaisi noin 200€. Veronan lentokentältä olisi päässyt myös julkisilla, mutta se olisi vaatinut kaksi vaihtoa bussi-juna-bussi ja kestänyt kolmisen tuntia, joten tämä vaihtoehto raakattiin pois aika aikaisessa vaiheessa. Niinpä käytännössä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi vuokra-auto, joka bensoineen tuli maksamaan vain vähän reilun satasen, ja oli muutenkin kätevä juoksunumeroiden hakemisessa ja lauantaina kun tutustuimme alueen turistikohteisiin. Päätimme myös jo etukäteen, että juoksun jälkeen ajaisimme ensin Veronan lentokenttähotellille, ja huoneiden vastaanottamisen jälkeen palauttaisimme auton lentokentälle, josta jatkaisimme taksilla Veronan keskustaan ja sieltä myöhemmin taksilla takaisin hotellille.

Kaiken selvittelyn, suunnittelun ja varailun jälkeen koitti vihdoin matkan alkamispäivä eli perjantai. Lähdimme klo 9 junalla Tampereelta Helsinki-Vantaan lentokentälle, jonne saavuimme noin 10.35. Lähtöselvityksen olimme saaneet tehtyä jo etukäteen, kun olimme lähettäneen Lufthansalle web-palvelun kautta koronarokotustodistuksen ja EUdPLF-lomakkeen tarkastettavaksi. Kaverini vei kuitenkin ison matkalaukkunsa tiskille, jotta sai sen ruumaan. Tämän jälkeen kävimme lounaalla lentokentän alakerrassa olleessa buffet-ravintolassa. Sitten menimme turvatarkastuksen kautta portin lähelle odottelemaan koneeseen pääsyä.

Olin katsellut Gardan sääennustetta koko viikon, eikä se valitettavasti ollut muuttunut. Edelleen juuri ne kaksi kokonaista päivää, jotka olisimme paikalla, olisivat sen mukaan pilvisiä ja sateisia. Muuten sillä ja seuraavalla viikolla olisi ollut aurinkoista ja lähes 20 astetta lämmintä. Valitettavasti sääennuste piti koko lailla paikkansa.

Ensimmäinen lento oli ajallaan, joten meillä oli Münchenissä sopivasti aikaa juoda kahvit ja syödä pullat. Kahvilaan mennessämme saimme heti ensimmäisenä kuulla, että maskimme eivät kelpaa, joten jouduimme ostamaan erilaiset maskit kahvien kera. Onneksi ne maksoivat vain euron kappale, joten koronapassit näytettyämme pääsimme sisään. Jatkolento Veronaan oli myöhässä, ja ärsyttävästi myöhästymisaika piteni pätkittäin aina 5-10 minuuttia kerrallaan, ja oli lopulta noin 45 minuuttia. Istuin koneen oikealla puolella ikkunapaikalla, joten näin lennon aikana upean auringonlaskun Alppien yllä ja vähän myöhemmin myös Garda-järven.

Veronaan laskeutumisen aikaan oli jo täysin pimeää. Kaverini jäädessä odottelemaan matkalaukkuaan lähdin itse jonottamaan vuokra-autoa. Europcarin tiskillä oli pari asiakasta ennen minua. Saatuani auton avaimet lähdin hakemaan sitä parkkipaikalta, ja samaan aikaan kaverini kävelikin sinne matkalaukkunsa kanssa. Saimme Citroen C3:n, jolla oli ajettu vasta muutama tuhat kilometriä. Auto löytyi aivan erinumeroiselta paikalta kuin minulle oli ilmoitettu, mutta lopulta pääsimme matkaan. Alkuhankaluuksia tuotti auton omituinen kytkintuntuma, ja myös lentokentältä ulos pääsy porttien kautta aiheutti päänvaivaa. Selvisimme niistä, ja jatkoimme alkumatkan syheröisille rampeille, kunnes vihdoin pääsimme moottoritielle. Sen osuus kesti vajaan tunnin, ja näimme upeita vuorimaisemia jo tällä matkalla, vaikka oli pimeää. Tietullin maksaminen kesti aika kauan, koska luulimme aluksi laitteen kelpuuttavan vain kolikoita, ja kaivelimme hiluja molempien lompakoista. Laite ei edes hyväksynyt kaverini euron kolikoita, mutta lopulta saimme neljän euron tietullin maksettua. Loppumatka kohti Riva del Gardaa ajettiin pienempiä teitä. Ennen laskeutumista kohti Garda-järveä ajoimme liikenneympyrässä väärään liittymään, mutta huomasimme virheen jo parinsadan metrin päästä ja käännyimme takaisin. Liikenneympyrän jälkeen laskeuduttiin vuoren rinnettä pitkin viistosti, ja tien oikealla puolella oli jyrkkä pudotus. Kaveriani pelotti, mutta itse nautin hienoista maisemista.

Hotellimme Bella Rivan saavutimme noin klo 19 aikaan. Huoneet saatuamme lähdimme heti käymään expossa hakemassa juoksunumerot, jotta lauantai olisi kokonaan aikaa viettää turistina. Expossa oli vähän epäselvää mitä missäkin kohtaa piti tehdä tai näyttää, eikä henkilökunta juuri puhunut englantia, mutta eri lappuja esittelemällä pääsimme sisään ja saimme myös rannekkeet, joiden ansiosta meidän ei enää tarvitsisi juoksua varten kuljettaa mukana koronapasseja. Saimme myös juoksunumerokuoremme. Tutustuimme pintapuolisesti expon tarjontaan ja lähdimme sitten pois, koska nälkä alkoi olla kova.

Hotellilla ei oikeastaan ollut omaa parkkipaikkaa, vaan rakennuksen vieressä oli vain muutama tilapäiskäyttöön tarkoitettu paikka. Niinpä olimme sopineet, että exposta tultuamme meille näytettäisiin noin 200 metrin päässä sijaitseva parkkihalli. Saimme parkkikortin ja henkilökuntaan kuuluva mies ajoi omalla autollaan edellämme. Pääsimme sisään läheisen ostoskeskuksen parkkihalliin. Mies myös kertoi, että ostoskeskuksen ravintolatarjontaa olisi intialainen ravintola, sushipaikka ja pizzaravintola. Kaksi ensin mainittua ei houkuttanut ja pizzapaikka oli aivan täynnä ja sen ulkopuolellakin oli jonoa. Kävin kuitenkin kysymässä, kauanko pöydän saamisessa arviolta kestäisi, ja kuulin että noin puoli tuntia. Niinpä lähdimme kävelemään lähikaduille ja etsimään sopivaa ravintolaa. Yritimme myös katsoa Google Mapsista sopivaa paikkaa, mutta todella moni ravintola oli kiinni ja kadut olivat muutenkin hyvin hiljaisia, koska turistikausi oli jo mennyt ohi.

Aikamme harhailtuamme päätimme, että taitaa sittenkin olla paras mennä jonottamaan pizzapaikkaan, koska oikein mitään muutakaan vaihtoehtoa ei löytynyt. Jäimme alussa olevalle baaritiskille seisomaan ja yritimme ruuhkassa saada tilattua edes juomat. Kun tämä ei hetkeen onnistunut, lähdin peremmälle kysymään uutta arviota pöydän saamiselle. Vasta tässä vaiheessa hovimestari kysyi nimeni ja lisäsi meidät jonotuslistalle. Onneksi olin siis lähtenyt kyselemään, koska muuten emme ehkä olisi saaneet pöytää ollenkaan! Palattuani baaritiskille kaverini oli juuri saanut tilattua meille molemmille lasit kylmää proseccoa. Nälkä oli jo todella kova ja lievä epätoivo ruoan saamisesta alkoi vallata mieltäni. Kuitenkin heti ensimmäisen prosecco-siemauksen jälkeen molempien mieliala alkoi kohentua, ja juttelimme iloisesti juomista nauttien. Yllättävän pian kuulin nimeäni huudettavan ja saimme pöydän. Tilasimme kaksi erilaista pizzaa ja sovimme puolittavamme ne niin, että molemmat saisivat molempia. Pizzojen saamisessa ei onneksi kestänyt kovin kauaa, ja tilasimme vielä vesipullon lisäksi puolikkaan kannullisen proseccoa. Ilta oli lopulta todella mukava, ja ruoasta nauttimisen jälkeen kävelimme takaisin hotellille yöpuulle. Kello taisi olla jo yli 22 tässä kohtaa. Silti kävimme vielä katsomassa hotellin hissin seinässä mainostettua Sky Baria, joka sijaitsi hotellin katolla. Se oli kiinni ja katolla oli pimeää, mutta ovi sinne rappukäytävästä oli kuitenkin auki. Niinpä kävimme siellä vähän katselemassa maisemia ja ihmettelemässä tyhjiä porealtaita ennen nukkumaanmenoa.

Lauantaiaamuna oli heti herättyä hienoa mennä hotellihuoneen parvekkeelle ja nähdä Garda-järvi ja vuoret sen ympärillä. Aamupalalla oli hiljaista, siellä oli lisäksemme vain kaksi henkilökunnan jäsentä ja yksi hotellivieras. Syötyämme kävimme heti hotellin ulkopuolella rannassa. Ilma ei tuntunut kylmältä, vaikka lämmintä ei varmaankaan tässä vaiheessa ollut juuri 10 astetta enempää. Oli pilvistä, mutta kuitenkin tyyntä. Muutamia auringonsäteitä siivilöityi kauempana pilvien välistä. Aistimme myös tuoksun, joka oli aivan erilainen kuin Suomessa ja jota emme illalla muistaneet huomanneemme. Tunnelma oli hieno!

Hetken maisemista nautittuamme ja sitten huoneissa käytyämme lähdimme autolla ensimmäisenä kohti Limonea, jonne ajoi alle 20 minuuttia. Matkalla kuuntelimme vähän musiikkia, kun olin saanut puhelimeni paritettua bluetoothilla auton kanssa. Pysäköimme auton pienelle parkkipaikalle, jossa sai olla pysäköintikiekolla kaksi tuntia. Vuokra-autosta emme kiekkoa löytäneet. Onneksi minulla oli repussa kynä ja joku juoksua varten tulostetuista papereista, jonka kääntöpuolelle merkitsin "P 10:00" ja laitoin sen ikkunalaudalle. En tiedä olisiko se kelvannut, mutta epäilen ettei ketään pysäköinninvalvojaakaan paikalle tuona aikana osunut. Kävelimme jonkin matkaa kevyen liikenteen väylää, joka oli osittain kiinnitetty vuoren seinään tyhjän päälle. Siltä oli hienot näköalat järvelle, joten otimme myös paljon kuvia. Takaisin autolle kävellessämme julkinen wc oli suljettu, joten kävimme ohi kävellessämme viiden tähden hotellissa kysymässä, saisimmeko käydä wc:ssä. Lupaa ei herunut. Lähtiessämme parkkipaikka oli jo täyttynyt, ja yksi auto oli kyttäämässä vapautuvaa paikkaa. Peruuttaessani automme takakulma osui kevyesti kaiteeseen, mutta puskuriin ei onneksi tullut painaumaa, vaan ainoastaan pieni likajälki. Uskoimme, että tummassa puskurissa se ei haittaa niin paljoa, että joutuisimme vuokraamolle mitään korvaamaan. Eikä sieltä ainakaan tätä kirjoitettaessa ole mitään kuulunutkaan.

Limonessa käymisen jälkeen ajoimme takaisin Riva del Gardaan. Koska välimatkat olivat lyhyitä, päätimme käydä ensin hotellilla wc:ssä. Vaihdoimme samalla myös vähän ohuemmat vaatteet, koska vaikka lämpötila oli ehkä noin 13-14 astetta, itsellänikin oli tullut takilla ja neulepaidalla vähän liian lämmin. Laitoin siis hupparin, mutta otin takin silti mukaan. Onneksi, kuten vähän myöhemmin kävi ilmi.

Seuraavaksi ajoimme muutaman kilometrin päähän kaupungin pohjoispuolelle Varonen vesiputoukselle (Cascate del Varone). Ennakkoon nähtyjen kuvien perusteella odotukset eivät olleet hirmuisen korkealla, mutta koska sisäänpääsymaksu oli vain 6€/henkilö, päätimme käydä katsomassa. Kaverini jätti takin autoon ja oli tulossa pelkällä t-paidalla, mutta kehotin ottamaan takin mukaan, joten palasimme hakemaan sen. Lipunmyynnissä olisi ollut myös kertakäyttösadetakkeja myynnissä, mutta myyjä sanoi, että tavallinen takkikin riittää. Kävimme aluksi alemmassa luolassa, josta vesiputous näkyi jonkin verran. Sitten kiipesimme ylempäään luolaan polkua pitkin, jonka varrella oli upeita kukkaistutuksia. Yläluola olikin sitten todella vaikuttava. Vesiputous oli valaistu hienosti, ja sen näki lähes koko matkaltaan hyvin. Tilassa oli tihkusademainen kosteus, ja hyvin pian takki ja hiukset olivat jo aika märkiä. Joka tapauksessa käymisen arvoinen paikka!

Seuraavaksi ajoimme taas alas kaupunkiin ja päätimme käydä lounaalla. Pysäköimme vanhankaupungin vieressä olevalle maksulliselle pysäköintialueelle. Kävimme viereisessä turisti-infossa kysymässä lounasravintolasuositusta, mutta virkailija sanoi, että hänellä ei ole lupa suositella mitään. Otimme vanhankaupungin kartan ja lähdimme kävelemään ja katselemaan. Näimme myös huomisen juoksun maalikaaren, ja kerroin kaverilleni, että tästähän me sitten juoksemme. Ensimmäinen paikka, johon menimme, oli täysin tyhjä. Kun kysyimme, voimmeko mennä ikkunan vieressä olevaan neljän hengen pöytään, tarjoilija kielsi. Hän oli myös todennut heti ensimmäiseksi meille, että pizzaa ei ole tarjolla, vaikka emme sitä olleet edes kysyneet. Niinpä lähdimme sieltä pois ja etsimme toisen ravintolan. Paikaksi valikoitu suositulta näyttävä ravintola erään hotellin alakerrassa. Otimme pasta carbonarat. Ruoka oli ihan ok, mutta kuitenkin pieni pettymys, koska teen itse kotona mielestäni parempaa pasta carbonaraa.

Lounaan jälkeen annoimme auton edelleen olla parkkipaikalla, ja lähdimme kävelemään viereistä vuorenrinnettä ylös kohti siellä näkemäämme linnoitusta. Tosin turisti-infon nainen oli sanonut siitä kysyessämme: "it's not a castle, it's a tower". Meistä se näytti edelleen linnalta. Normaalisti sinne olisi päässyt funikulaarilla, mutta nyt se oli suljettu turistikauden päätyttyä. Kaverini tosin ei korkeanpaikankammoisena sen kyytiin ehkä olisi uskaltautunutkaan. Ylös kipuamisessa meni yllättävän paljon aikaa ja se oli aavistuksen raskastakin, mutta perille päästyämme maisema palkitsi! Ylhäällä sijainnut kahvilakin oli kiinni ja sen terassin eteen oli nostettu pöytiä, jotta sinne ei mentäisi. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, joten siirsimme vähän yhtä pöytää ja menimme terassille, koska sieltä oli parhaat maisemat. Vietimme jonkin aikaa kuvia ottaen, ja sitten kävimme vielä tutustumassa linnaan. Aika pienihän se oli, mutta silti vaikuttava. Otimme myös siellä aika paljon kuvia.

Linnavisiitin jälkeen haimme auton ja veimme sen taas ostoskeskuksen parkkihalliin, jonka jälkeen kävimme kahvilla yläkerran kahvilassa. Kaverini halusi seuraavaksi vähän shoppailla. Itse kävelin hotellille ja huilailin oikein mielelläni sen aikaa huoneessani ja soitin myös tässä vaiheessa kotiin.

Hotellille palattuaan kaverini kertoi nähneensä juoksijan näköisiä ihmisiä, joilla oli kaikilla samanlaiset ruskeat paperikassit, joissa näytti olevan jotain juoksuun liittyvää tavaraa. Itse emme olleet tällaisia saaneet. Samalla muistinkin lukeneeni, että osallistumismaksuun sisältyisi reppu, joita emme siis myöskään olleet eilen saaneet. Niinpä päätimme ajella vielä takaisin expoon ja katsoa, jos tällaisia löytyisi. Ennen sinne lähtöä katsoin vielä järjestäjän nettisivuilta expon kartan, josta huomasinkin "Race pack" -merkityn paikan, jossa emme olleet käyneet. Sinne päästyämme saimme kuin saimmekin samanlaiset ruskeat paperikassit, joissa oli repun lisäksi muutakin tavaraa ja syötävää. Naisille jaettiin myös toilettilaukku, ja kun itse en saanut sellaista kävin kysymässä asiasta. Sain kuulla, että se on vain naisille, mutta kysyin saisinko silti sellaisen ja täti sujauttikin yhden kassiini hymyssä suin. Expossa oli myös oluttarjoilu, josta olisi saanut kassissa olevalla lapulla oluen. Kaverini kävi kysymässä, saako sillä muuta juomaa, ja baaritiskin henkilö viittilöi sivummalla olevalle toiselle pöydälle. Siellä selvisi, että ilmaiseksi ja ilman mitään lappua sai mm. viiniä, omenamehua ja vettä. Lisäksi pitkiin pöytiin tarjoiltiin juustovoileipiä ja jonkinlaisia makeita leivonnaisia, joissa oli sisällä ainakin omenaa ja rusinaa. Istuimme siis alas syömään ja juomaan. Syötävät eivät olleet kovinkaan kummoisia, joten lähdimme hetken päästä takaisin hotellille.

Juoksutavarat huoneisiin vietyämme kysyimme vastaanotosta, voisivatko he suositella jotain hyvää ja avoinna olevaa ravintolaa, josta saisi risottoa. Saimmekin suosituksen ja lähdimme kävelemään sinne. Tässä kohtaa oli alkanut satamaan, mutta onneksi mukanamme oli sateenvarjo. Matka tuntui aika pitkältä ja usko meinasi loppua, koska kadut näyttivät kovin hiljaisilta, mutta lopulta meille kerrottu ravintola tulikin vastaan. Eikä sinne matkaa tainnnut montaa sataa metriä olla. Emme kuitenkaan kumpikaan oikein löytäneet risotoista sopivia vaihtoehtoja, joten päädyimme tilaamaan pizzat ja alkusalaatit. Salaatit sai käydä salaattibuffetista hakemassa, mutta ehkä koronan takia se ei ollutkaan varsinainen buffet, vaan siellä oli vain paria erilaista valmiiksi täytettyä ja muovikelmulla suojattua lautasta. Nekin kelpasivat kuitenkin mainiosti.

Sunnuntaiaamu näytti sateisemmalta kuin lauantai. Menimme aamupalalle noin 7.30, kun lähtömme olisi 10.15. Tällä kertaa aamupalalla oli jonkin verran muitakin ihmisiä, ja kaikki näyttivät juoksijoilta. Aamupalan jälkeen tilasimme vastaanotosta taksin valmiiksi 9.30, koska expo ja lähtöalue oli noin kolmen kilometrin päässä hotellilta. Sitten menimme valmistautumaan. Vähän ennen määräaikaa olimme aulassa, ja taksikuski tulikin heti kysymään, olemmeko tilanneet taksin "maratonin" lähtöalueelle. Taksimatkan maksettuamme ja lähtöalueelle päästyämme olimme hetken ulkona fiilistelemässä tunnelmaa. Porukkaa oli aika paljon. Itselläni oli kertakäyttösadetakki, mutta kaverillani ei, joten menimme hetkeksi myös sisälle. Sade oli aika pientä, mutta kuitenkin jatkuvaa eikä ihan tihkuakaan.

Vartin verran ennen lähtöä lähdimme massan mukana kävelemään kohti lähtökarsinoita. Juoksunumeroita näytti olevan kahdella eri värisellä taustalla: vihreällä ja keltaisella. Yritimme seurata merkintöjä, mihin meidän keltaisten pitäisi mennä. Ihmetystä herätti, kun näytti siltä, että kuulumme etummaiseen karsinaan, ja vihreällä merkatut jäivät perimmäiseen, vaikka heidän joukossaan oli mm. 1:29 jänis. Ohjeiden mukaisesti menimme kuitenkin omaan karsinaamme. Jonkin ajan kuluttua lähtölaukaus ammuttiin, ja pääsimme muiden mukana kävelemään kohti lähtöviivaa. Toivotimme toisillemme viimeiset tsempit ja heitin sadetakkini pois. Olimme sopineet, että nähdään vasta hotellilla, jonne tarkoituksenamme oli kävellä noin 1,5km matka maalialueelta.

Lähtöviivalta pääsin juoksemaan heti, ja aika pian myös itselleni sopivaa vauhtia, vaikka ruuhkaa jonkin verran olikin. Ennalta olin ajatellut, että yritän juosta lähelle optimiaikaani, mutta kuitenkin mukavuusalueella itseäni yhtään rääkkäämättä. Ajattelin, että 1:40:n alitus voisi olla vähän liian tiukka, mutta uskoin kuitenkin pääseväni kohtalaisen lähelle sitä. Otin tavoitteekseni, että juoksen ainakin paremman ajan kuin yhdenkään tämän vuoden maratonini ensimmäisellä puolikkaalla. Tämä tarkoitti noin 1:44:n alittamista. Ensimmäinen kilometri meni vähän alle viiden minuutin. Etukäteen olin reittikartasta ja korkeusprofiilista katsonut, että seuraavat pari kilometriä olisivat loivaa alamäkeä. Tämä näkyi myös kilometriajoissa, jotka olivat 4:30 ja 4:39. Reitti kulki keskustan läpi ja pääkatua pitkin melkein hotellimme ohi.

Vaatetukseksi olin valinnut pitkät juoksuhousut ja pitkähihaisen juoksupaidan. Pitkään olin miettinyt, lähtisinkö shortseilla, mutta sateen takia en uskaltanut. Lyhythihaista paitaakaan en halunnut samasta syystä laittaa, mutta pitkähihaisesta paidastani olisin saanut halutessani hihat käärittyä ylös. Tälle ei kuitenkaan ollut tarvetta, ja muutenkin vaatetusvalinta oli juuri oikea. Kengiksi olin valinnut kevyet Adidas Adizero Adiokset, joilla vuosi sitten maratonilla jalkani olivat vähän puolimatkan jälkeen puutuneet, mutta uskoin niiden olevan puolikkaalle hyvät kisakengät. Ne osoittautuivatkin tällä matkalla hienosti toimiviksi.

Vasta neljännen kilometrin kohdalla huomasin, että reitin varrella oli myös kilometrimerkkejä. Ne olivat vain pieniä kartioita reitin reunalla, joten ei ihme, etten ollut niitä aiemmin nähnyt, kun juoksijoita oli kuitenkin melko paljon. Ihmetystä herätti myös se, että reittiä ei oltu ilmeisesti merkitty millään tavalla. Joissakin risteyksissä oli kyllä liikenteenohjaajia, mutta siinä kaikki. Onneksi juoksin ison massan mukana, joten mitään eksymisen vaaraa ei ollut.

Juoksu kulki hyvin ja kevyesti. Vauhtini vakiintui vähän alle viiteen minuuttiin per kilometri. Muutamat seuraavat kilometrit juostiin loivaa nousua kohti Arcon kylää. Reitti kulki enimmäkseen peltojen keskellä ja oli näillä main melko tylsä. Ensimmäinen huoltopiste tuli vastaan vähän viiden kilometrin jälkeen, ja join vain nopeasti vähän vettä. Jatkoin etenemistä ja pian saavutin 1:45-jänikset, jotka olivat ilmeisesti lähteneet aika edestä. Heidän perässään oli iso ryhmä, ja jäinkin joksikin aikaa sen taakse, mutta sitten päätin mennä ohitse. Jatkoin hyvältä tuntuvalla vauhdilla ja tarkkailin myös samalla, ettei syke nouse liian korkealle.

Arcon kylään päästyämme reitti kulki hetken vanhankaupungin kapeilla kaduilla. Siellä oli myös toinen huoltopiste noin 11 kilometrin kohdalla. Join jälleen vähän vettä ja jatkoin matkaa. Etukäteen muistin, että hetken kuluttua tultaisiin joen rantaan, ja sitten reitti seurailisi sitä aina 18 kilometriin asti, jonka jälkeen juostaisiin Garda-järven rantaa mukaillen viimeiset kolme kilometriä maaliin. Rantaa kohti oli vuorossa loivaa laskua. Vauhtini ei kuitenkaan kovin paljon parantunut, vaikka syke oli pari pykälää noussut. Toisaalta tämä ei silti haitannut, koska olin hyvin tavoitteeni mukaisessa vauhdissa.

Pari kilometriä ennen Garda-järven rantaan pääsyä sykkeeni kävi jo aina välillä anaerobisen kynnyksen yläpuolella. Juoksu tuntui silti edelleen hyvin kevyeltä, joten en huolestunut tästä, koska matkaakin oli enää aika vähän jäljellä. Viimeinen huoltopistekin tuli näillä main vastaan, ja tuttuun tapaan otin vain vähän vettä.

Kauempana edelläni näin erään naisen, jonka muistin ohittaneen minut jossain vaiheessa matkaa. Hän oli aika kaukana, mutta ajattelin, että jos minulla on virtaa jäljellä, otan tavoitteekseni loppukirin aikana ohittaa hänet.

Vihdoin tultiin järven rantaan. Sykkeeni alkoi olla jo pysyvästi yli anaerobisen kynnyksen. En enää välittänyt siitä, koska juoksu tuntui silti todella kevyeltä, ja matkaa maaliin oli enää kolme kilometriä. Noin puolivälissä rantaosuutta mentiin hotellimme ohitse, ja muistin, että siitä on enää noin 1,5 kilometriä maaliin. Päätin odottaa viimeistä kilometrimerkkiä ja avata sitten hanat. Melko pian 20 kilometrin merkki tulikin vastaan ja lisäsin vauhtia. Yllättävän pian saavutin edellä mainitun naisen ja ohitin hänet. Seuraavaksi näin toisen, nuoremman naisen, jonka muistin myös menneen ohitseni aiemmin. Niinpä otin tavoitteekseni ohittaa hänetkin. Aika pian tämäkin onnistui, ja jos mahdollista, lisäsin juoksuhurmassa vielä vähän vauhtia. Otin aina tavoitteeksi seuraavan selän jonka näin, ja painelin ohitse. Näin jatkoin kunnes maali näkyi jo ja oli aika viimeiselle puristukselle. Viimeinen kilometri täyttyi ajalla 4:18! Ylitin maaliviivan kevyesti tuuletellen ja pysäytin kellon aikaan 1:40:52. Hienosti siis tavoitteen mukaisesti, ja jälkikäteen ajatellen voi olla että 1:40:n alituskin olisi ollut mahdollinen. Hyvä kuitenkin näin, koska juoksu tuntui hyvältä ja rennolta koko matkan. Missään vaiheessa ei ollut sellaista tunnetta, että pitäisi hidastaa. Toki tarkkailin matkan varrella sykettä ja vähän himmailin, mutta siinä oli kyse järjestä eikä tunteesta.

Maaliintulon jälkeen sain mitalin kaulaani. Juoksijat ohjattiin eteenpäin kujalle loivaan ylämäkeen. Kävelin muiden mukana ja odottelin, että saisin juotavaa. Sitä ei kuitenkaan näkynyt. Välillä huomasin, että myös vastavirtaan tuli juoksijoita, joilla oli valkoinen muovikassi kädessä. Päättelin tämän olevan maalihuoltopussi, joten jatkoin kävelyä. Yllättävän pitkältä tuntuneen matkan päästä, arviolta ehkä 300-400 metriä, holvikaaren alla olikin näiden pussien jakopiste. Otin yhden mukaani ja jatkoin vielä vähän matkaa eteenpäin, kunnes siirryin pienen aukion reunalle tutkimaan pussin sisältöä. Siellä oli vesipullo ja pientä syötävää. Join pullollisen lähes kokonaan heti. Sen jälkeen päätin lähteä takaisinpäin katsomaan, joska sattuisin törmäämään juoksukaveriini. Maalihuoltopisteeltä otin vielä toisen pussin, koska jano oli kova. Matkalla alaspäin muutama juoksija osoitteli muovikassiani ja kysyi, mistä niitä sai. Viittilöin jatkamaan matkaa.

Hetken kuluttua olin maalialueen kohdalla ja katselin, mitä kautta pääsisin sen ohi. Kulkua ei ollut kovin hyvin järjestetty, mutta näin joidenkin ihmisten menevän vieressä olevan ravintolan terassin kautta. Päätin itse tehdä samoin, vaikka aika ahdasta oli. Sitten jatkoin juoksureitin reunaa pitkin ja katsoin koko ajan, etten ole kenenkään juoksijan tiellä. Kävelin ripeästi, koska satoi ja oli aika kylmä. Matkalla hotellille näin ainakin kahden tunnin jänikset, mutta kaveriani en nähnyt. Arvelin hänen joko menneen jo, tai sitten kohdanneen jotain ongelmia. Jälkikäteen kuulin, että hänen aikansa oli noin 1:53, eli todennäköisesti olimme maalialueen ruuhkassa huomaamatta ohittaneet toisemme. Hotellille tuntui olevan aika pitkä matka, ja alkoi tulla kylmä. Jotkut vastaantulleet juoksijat huomasivat mitalin kaulassani, ja joku kommentoikin siitä jotain.

Vihdoin pääsin hotellille ja lämpimään suihkuun. Sen jälkeen pakkasin tavarani ja odottelin kaveriani. Söin myös jotain eväitä maalihuoltopussista. Kun olimme molemmat valmiita, kirjauduimme ulos. Lähdimme ajelemaan kohti Veronan lentokenttähotellia. Heti alkumatkasta kävimme myöhäisellä pizzalounaalla, ja jälkiruokasi otimme tiramisut.

Ajomatkalla satoi välillä aivan kaatamalla, joten ajaminen oli vähän ikävää. Paluumatkalla osasimme jo toimia tietullipisteellä kuin vanhat tekijät, ja muistin että maksulaitteelle kelpasi myös setelit, joten kaivoin vitosen setelin lompakostani. Noin tunnin kuluttua saavuimme perille. Pysäköimme hotellin eteen ja menimme respaan. Olimme sillä hetkellä ainoat asiakkaat, ja tiskin takana oli kaksi miestä, joten pääsimme yhtäaikaisesti vierekkäisille palvelupisteille kirjautumaan sisään. Minua palvellut vanhempi mies puhui hyvää englantia, ja vitsailimmekin siitä, kun olin maksanut varaukseni jo etukäteen ja tiskillä maksettavakseni jäi vain turistivero tai joku sen kaltainen. Sen suuruus oli vain yksi euro, joten kaivoin kolikon lompakostani. Kaveriani palvellut nuorempi mies sen sijaan ei tuntunut ymmärtävän juuri lainkaan englantia. Kaverini kysyessä seuraavalle aamulle lentokenttäkuljetusta, vaati aika monta kierrosta ja vanhemman miehen apuuntulon, ennen kuin selvisi tarvitseeko se varata etukäteen. Varaus tarvittiin, joten kyselimme, kuinka aikaisin kentällä pitäisi olla kun lentomme lähtöaika oli 9:30. Miehet olivat sitä mieltä, että koska kenttä on melko pieni, kahdeksan aikaankin riittäisi. Ajomatka olisi vain muutaman minuutin. Kuljetus oli varattavissa puolen tunnin välein ja mietimme hetken, pitäisikö lähteä jo puoli kahdeksan. Päädyimme kuitenkin tasan kahdeksaan.

Vietyämme tavarat huoneisiimme lähdimme viimeistä kertaa autoilemaan. Kävimme ensin tankkaamassa hotellin vieressä olevalla huoltoasemalla, ja jatkoimme sitten lentokentälle. Hetken piti taas ihmetellä kylttejä ja portteja, ennen kuin selvisi, mihin vuokra-autoa palauttaessa pitäisi ajaa. Löysimme sopivan parkkipaikan ja tarkastimme vielä, ettei autoon ollut jäänyt mitään tavaroitamme. Sitten kävelimme sisään rakennukseen, jossa vuokrafirmojen palvelupisteet olivat. Europcarin piste oli kiinni, mutta verhon takana oli kuitenkin vielä joku työntekijä. Näytin avainta ja kerroin palauttavani auton, mutta hän neuvoi vain pudottamaan avaimen postilokeroon. Näin tehtyäni kysyin vielä, mitä teen portilta saamaani parkkilipukkeelle, ja hän sanoi että sen voi heittää roskiin. Tämän jälkeen kävelimme lentokentän uloskäynnille ja otimme taksin, jolla ajelimme Veronan keskustaan.

Sade oli onneksi lakannut. Veronassa oli turisteja todella paljon ja tunnelma oli muutenkin aivan erilainen kuin Riva del Gardassa. Katsoimme muutaman tärkeimmän nähtävyyden, kuten Arenan ja Julian talon. Kaverini kävi myös Benettonin myymälässä, ja itse kävin sillä välin viereisessä hotellissa wc:ssä. Ostimme vielä iltapalaksi täytetyt patongit matkan varrella olleesta kojusta, ja otimme sitten taksin takaisin hotellille.

Hotellilla pidimme kaverini huoneessa "piknikin", eli söimme patongit ja joitakin juoksutapahtumasta saatuja eväitä, ja nautimme proseccoa. Olimme molemmat sen verran väsyneitä, että juttujen taso ei ehkä ollut kovin hyvä, mutta erittäin hauskaa oli silti (tai ehkä juuri siksi)! Melko aikaisin alkoi kuitenkin nukkumatti kutsua, mikä olikin järkevää, koska aamulla olisi jälleen aikainen herätys.

Herättyäni kävin suihkussa ja pakkasin taas tavarani. Menimme aamupalalle, jossa ei ollut meidän lisäksemme kuin yksi asiakas. Ihmetystä herätti se, että buffetista ei saanut itse ottaa ruokia, vaan tarjoilijalle piti sanoa mitä halusi, ja hän sitten laittoi ne lautaselle. Tällaista käytäntöä ei ollut Riva del Gardan hotellissa. Täällä Veronassakin sai kuitenkin itse ottaa mm. kahvia ja kuivattuja hedelmiä. Aamupalan jälkeen haimme tavarat huoneistamme ja kirjauduimme ulos.

Vähän ennen kahdeksaa olimme hotellin ovella odottelemassa lentokenttäkuljetusta. Pakettiautokokoinen pikkubussi tulikin lähes heti, ja koska olimme ainoat kuljetukseen ilmoittautuneet, pääsimme matkaan jo etuajassa. Lentokentällä oli vain lyhyet jonot checkin-tiskeillä, joten siinäkään ei mennyt kauaa. Myös turvatarkastuksesta selvisimme ripeästi ja olimme jo ehkä 8.30 aikaan lähtöportilla. Hilpeyttä herätti, kun portin tiskille ilmestyivät samat henkilöt, jotka olivat aiemmin olleet checkinissä. Vitsailimmekin, että he varmaankin toimivat sitten myös koneen miehistönä.

Lento Frankfurtiin oli ajallaan. Kaverini istui koneen puolivälin tienoilla, ja oma paikkani oli aivan takana. Nousun jälkeen näin hienosti Veronan keskustan, jossa olimme edellisiltana kävelleet. Frankfurtiin saavuttuamme kaverini lähti jo kävelemään lähtöportilleen, koska hänen vaihtonsa oli lyhyt. Hän laittoi viestillä portin minulle ja sanoi, että jos minulla on aikaa ja oma porttini on lähistöllä, niin nähdään siellä. Oman lentoni lähtöön oli reilusti aikaa, joten kävin vielä toivottamassa hyvää työmatkaa. Sitten etsiskelin lounaspaikkaa, mutta sopivaa ei oikein tuntunut löytyvän. Kävin jopa etsimässä McDonaldsia, mutta se oli toisessa terminaalissa. Sinne maanalaista käytävää pitkin käveltyäni huomasin, että sinne päästäkseen olisi pitänyt mennä passintarkastuksen läpi. En uskaltanut yrittää, koska oma lentoni ei lähtisi sieltä, joten lähdin takaisin etsimään jotain toista ruokapaikkaa. Lopulta päädyin erääseen baarityyppiseen paikkaan, jossa söin ylihintaisen ja surkean hampurilaisaterian.

Aikaa oli tässä kaikessa kulunut yllättävän paljon, mutta ehdin silti hyvin Helsingin lennon lähtöportille. Sekin oli ajallaan. Helsingissä kävelin ripeästi lentokentän juna-asemalle, mutta en halunnut juosta. Niinpä missasinkin vain parilla minuutilla paikallisjunan, jolla olisin ehtinyt Tikkurilassa Tampereen junaan, joka olisi ollut seitsemän aikaan perillä. Ostin liput seuraavaan, vähän ennen kahdeksaa perillä olevaan, ja ajattelin käydä Tikkurilassa syömässä. Kaveriltani tuli viesti, että hänen laukkunsa oli kuin olikin jäänyt Frankfurtissa jatkolennolta. Lopulta hän sai sen vasta kaksi päivää myöhemmin hotellilleen toimitettuna. Tikkurilassa valitsin vaihtelun vuoksi thaimaalaisen ravintolan, jossa ennen tilausta kysyin tarjoilijalta, ehtisinkö syödä ennen 35 minuutin päästä olevaa junani lähtöä. Hän vakuutti, että ehtisin. Ruoan saamisessa meni kuitenkin aika kauan, eikä minulle jäänyt kuin vartin verran aikaa syödä. Niinpä yritin hotkia kuuman ruoan nopeasti. Se ei ollut edes kovin hyvää. Ehdin junaan nipin napin ja olin kotona puoli yhdeksän aikaan.

Pienistä miinuksista, kuten huonosta säästä huolimatta tämä oli kokonaisuutena todella hieno reissu! Myös Garda-järven puolimaratonia tapahtumana voi hyvin suositella, varsinkin jos siellä päin sattuu muutenkin sopivaan aikaan olemaan.

Kilometriajat ja keskisykkeet kuvaajana:

Kilometriajat ja keskisykkeet taulukkona (sykemittarini mukaan matka oli 21,13 km, mutta taulukon ajat on korjattu todellisen matkan mukaisiksi):

Takaisin etusivulle