Muut juoksut

Helsinki City Running Day 2019: Helsinki City Double eli Helsinki City Run & Helsinki City Marathon

Lauantai 18.5.2019 klo 11.40 & 15.00

Sää:
Lämpötila n. 17-20 astetta, aurinkoista

Puolimaratonin bruttoaika:
2:00:31
Puolimaratonin nettoaika:
1:59:29

Maratonin bruttoaika:
3:38:53
Maratonin nettoaika:
3:38:05

Linkit Garmin Connectiin:
HCR: https://connect.garmin.com/modern/activity/3659640925
HCM: https://connect.garmin.com/modern/activity/3660691584

Olin huomannut jo hyvissä ajoin mahdollisuuden juosta virallisesti omassa Helsinki City Double -sarjassaan sekä Helsinki City Run että Helsinki City Marathon, eli ensin puolimaraton ja sen perään maraton. Olin tosin ilmoittautunut Helsinki City Runille jo edellisvuoden puolella. Pidin kuitenkin kevään suunnitelmat Barcelonan maratonia lukuunottamatta avoimena, ja ajattelin mahdollisesti myyväni eteenpäin HCR-osallistumisoikeuden. Kevättalvella sitten työpaikalla alettiin järjestämään perinteistä yhteisretkeä Helsinki City Runille. Ilmoittautuminen tehtiin itsepalveluna, ja valittavissa oli mikä tahansa matka HCR:n lisäksi. Sen pidempään ajattematta valitsin sitten Helsinki City Doublen! Ajattelin jo tässä vaiheessa tavoitteikseni kaksi tuntia puolikkaalla ja neljä tuntia maratonilla.

Tapahtuman lähestyessä työkavereita oli minun lisäkseni lähdössä HCR:lle 12 henkilöä. Kuntotasoista ja aikatavoitteista keskustellessamme ilmoitin, että ajattelin joka tapauksessa juosta puolimaratonin kahteen tuntiin, ja että voisin toimia epävirallisena jäniksenä halukkaille. Muutama ilmoittautuikin tähän tavoiteaikaan mukaan.

Suurin kysymysmerkki omalta osaltani liittyi ravintoon, tai tarkemmin ottaen siihen, mitä söisin HCR:n ja HCM:n välissä. Ajattelin, että jotain pitää syödä, koska muuten tulee nälkä. Minulla on joskus tullut muutenkin maratonin loppupuolella selvä näläntunne, ja nyt maratonia ennen olisi puolimaraton juostavana. Tiesin, että syömisen kannattaisi olla jotain hiilihydraattipitoista ja helposti sulavaa. Joitakin päiviä asiaa harkittuani päädyin ostamaan kaupasta ranskanleivän. Leikkasin siitä neljä viipaletta, joiden väliin laitoin reilusti mansikkahilloa. Lisäksi ajattelin syödä varovasti jotain HCR:n maalihuollossa tarjolla olevaa.

Parille edelliselle maratonilleni en ollut tehnyt hiilihydraattitankkausta, mutta nyt ajattelin, että sitä on parempi tehdä, koska matkaa olisi edessä selvästi enemmän. En kuitenkaan halunnut mennä liiallisuuksiin, joten rajoitin tankkauksen vain yhteen päivään. Lisäksi tein sen vastoin ohjeita juoksua edeltävänä päivänä eli perjantaina. Söin normaalin ruoan lisäksi 250g maltodekstriiniä veteen ja vichyyn sekoitettuna, ja ehkä noin 500g lakritsia. Toiseen lakritsipussiin jäi jonkin verran jäljelle, koska en pystynyt koko 600 gramman yhteismäärää lakritsia syömään.

Perjantaille sattui sopivasti työreissu Helsinkiin, jonka yhteydessä kävin hakemassa juoksunumeroni valmiiksi. Samalla toki tutustuin expoon ja hain myös tapahtumapaidat.

Lauantaina eli tapahtumapäivänä heräsin 6.45 ja söin muuten tutun maratonaamun aamupalan, mutta korvasin tällä kertaa kaurapuuron raejuustolla, jota syön muutenkin arkiaamuisin. Söin siis kaksi palaa ruisleipää juustolla, yhden palan vaaleaa leipää ja kasan raejuustoa. Join pelkästään kahvia kolme kupillista, eli jätin myös omenamehun tällä kertaa pois. Aamupalan jälkeen laitoin loput tavarat kasaan ja lähdin ajamaan kohti työpaikan parkkihallia, josta kävelin rautatieasemalle. Tampereelta tulevalla työporukalla lähdimme kohti Helsinkiä 8.02 lähtevällä junalla, johon olimme ennalta varanneet kaikille paikat.

Juna saapui ajallaan Pasilaan, jossa jäimme pois. Osa porukasta, minä mukaanlukien, kävi ostamassa Subwaystä kevyen lounaan. Ostin itse vaalean patongin kanafiletäytteellä, varmuuden vuoksi ilman juustoa ja vain vähäisellä määrällä kastiketta. Pelkäsin nimittäin vatsaongelmia liian rasvaisesta lounaasta, mutta niitä ei onneksi näillä valinnoilla tullut. Kävelimme Pasilasta Töölön kisahallille ja söimme matkalla lounaspatongit. Saavuimme perille noin 10.15, ja tapasimme heti Helsingin kollegamme, joka oli hakenut muille juoksunumerot valmiiksi. Tämän jälkeen muut menivät tutustumaan expoon, mutta itse olin sen jo nähnyt, joten jäin ulkopuolelle istuskelemaan ja odottelemaan.

Seuraavaksi kävelimme kohti Telia 5G Areenaa, jossa varustesäilytys sijaitsi. Itse lähdin heti etsimään Doublen juoksijoille tarkoitettua aitiota, johon saisi jättää tavaroitaan. Se löytyikin helposti, ja menin sisään muiden Double-sarjalaisten sekaan. Aitio oli vähän ahtaanpuoleinen sille ihmismäärälle, mutta kyllä siellä silti mahtui toimimaan. Taivas oli pilvetön ja muutenkin oli jo aamusta asti niin lämmin, että juokseminen shortseissa ja t-paidassa oli selvää. Vaihdoin juoksuvaatteet päälleni.

Doublen juoksijat saivat valita itse haluamansa lähtöryhmän HCR:lle. Ensimmäiseen ryhmään menemällä olisi saanut eniten aikaa juoksujen väliin, mutta koska kaikki työkaverini olivat toisessa lähtöryhmässä, halusin mennä heidän kanssaan samaan eli kello 11.40:n lähtöön. Muutenhan en olisi voinut toimia jäniksenäkään.

Olin varustautunut kahden kassin taktiikalla, koska muistin, että varustesäilytyspussiin ei kovin isoa reppua täyteenpakattuna mahdu. Olin siis ajatellut jättää vain juoksujen välillä tarvitsemani tavarat reppuun, ja esim. suihkuvarusteet, pyyhkeen ja vaihtovaatteet toiseen kassiin aitioon. Tarkistin vielä tämän jaon, jätin isomman kassini aitiossa yhdelle seinustalle ja lähdin reppuni kanssa kohti varustesäilytystä. Sinne päästyäni kuljin numerokylttejä katsellen kohti toista päätyä, jonka suuntaan numerot suurenivat. Doublen juoksujoilla numerot olivat 30000-alkuisia. Hämmästykseni oli suuri, kun en löytänyt näin isoja numeroita mistään kylteistä. Kysyin varustesäilytyksen virkailijalta, eikö Doublelle ole varustesäilytystä ollenkaan, ja hän kertoi että aition lisäksi ei ole muuta. Harmissani kävelin sitten takaisin aitioon, ja sinne päästyäni valitin ääneen parille juoksijalle tilannetta. He kertoivat huomanneensa saman, ja puolestaan harmittelivat, ettei asia ollut tullut puheeksi silloin kun olin ensimmäisen kerran aitiossa käymässä.

Otin repusta HCR:llä tarvitsemani asiat eli lähinnä kaksi geeliä housuntaskuun ja aurinkolasit päähän. Puhelimen laitoin isompaan kassiin pyyhkeen sisään sen verran piiloon kuin pystyin, vaikka aitioon ei periaatteessa pitänytkään päästä muiden kuin Doublen juoksijoiden ja se myös lukittaisiin juoksujen välillä. Tämän jälkeen kävin vielä aition wc:ssä ja lähdin etsimään työkavereitani, jotka löysinkin vielä Areenalta. Lähdimme yhdessä kävelemään kohti lähtöaluetta.

Olin päättänyt kokeeksi lähteä puolimaratonille pelkän rannesykemittauksen varassa. Jos se toimisi luotettavan oloisesti, juoksisin myös maratonin pelkästään sillä, mutta ellei, niin laittaisin sitten sykevyön päälleni.

Lähtöalueen suuntaan mennessämme vastaamme käveli yksi työkaverimme, joka oli vasta viemässä varusteitaan säilytykseen. Hänellä tulisi siis kiire! Päätimme ottaa yhteiskuvat ilman häntä, ja sen jälkeen osa porukasta lähti vielä wc-jonoon. Lähtöön oli aikaa noin 20 minuuttia. Itsekin kävin vielä pisoaarilla, koska niihin ei ollut lainkaan jonoa. Muutama minuutti ennen lähtöä saimme osan porukasta kasaan ja kävelimme lähtökarsinaan. Jouduimme jäämään melko takaosaan, koska väkeä oli sen verran paljon.

Hetken päästä lähtö tapahtui, ja kävelimme kohti lähtöviivaa. Tässä vaiheessa varmistin vielä työkavereiltani, että juoksemmehan nettoaikana kahteen tuntiin, emmekä bruttona. Lähtöviivalle päästyämme painoin kelloni käyntiin ja lähdimme hölkkäämään ryhmän mukana eteenpäin. Muutaman sadan metrin päästä Nordenskiöldinkadun ylityksen jälkeen ihmettelin, kun jatkoimme suoraan, emmekä kääntyneet Mannerheimintielle kuten aiempina vuosina. Hetken kuluttua Urheilukadun päästä käännyimme kuitenkin Mannerheimintielle, enkä kiinnittänyt asiaan enää sen enempää huomiota. Jälkikäteen luin kuitenkin, että juoksijat oli tässä ohjattu väärin, ja tarkistin asian myös reittikartasta. Onneksi matkan pituuteen tämä ei käytännössä juuri vaikuttanut.

Alkuruuhka oli melkoinen, mutta en ottanut siitä paineita, vaan etenin samalla vauhdilla kuin ympäröivät juoksijat, vaikka huomasin kilometrivauhdin olevan kuuden minuutin huonommalla puolella. Keskimäärinhän tarvitsisimme 5:41/km-vauhdin, ja suunnitelmani oli aiemmilta jäniskerroiltani tuttu: juoksisin tasamaalla noin 5:30-5:35/km-vauhtia, jolloin ylämäet olisi varaa ottaa rauhallisesti ja juomapisteillä voisi ottaa muutaman kävelyaskeleenkin.

Pari ensimmäistä kilometriä täyttyi tavoitetta hitaammalla vauhdilla, mutta matkaa olisi kyllä reilusti jäljellä kiriä ero umpeen. Lyhyen alamäen ansiosta kolmas kilometriaika olikin tavoitteen mukainen. Pikku Huopalahden kierroksen jälkeen tultiin ensimmäiselle juomapisteelle, josta otin mukillisen vettä. Juomapisteen jälkeen kesti hetki saada nelihenkinen jänisporukka kasaan. Vähän ajan päästä huomasimme, että aika lähellä edessämme menee kaksi työpaikkamme paita päällä juoksevaa henkilöä, mutta emme tunnistaneet heitä. Pian saavutimme kaksikon, ja kävi ilmi, että he olivat Helsingin toimistoltamme enkä ollut aiemmin tavannut kumpaakaan. Esittäydyimme vauhdissa, ja kuultuaan suunnitelmamme he arvelivat voivansa juosta kanssamme samaa vauhtia. Melko pian he kuitenkin jäivät jälkeen.

Aika pian huomasimme myös, että nelihenkisestä jänisporukastamme yhtä ei näkynyt, vaikka jonkin aikaa sitten hän oli ollut vain muutaman metrin perässämme. Yritimme katsella kauemmas, mutta emme silti huomanneet häntä. Ei auttanut muu kuin jatkaa omaa vauhtia eteenpäin.

Aurinko paistoi ja muutenkin tuntui aika kuumalta. Ensimmäisen ja toisen juomapisteen välimatka oli ennakkotietojen mukaan noin viisi kilometriä, mutta se tuntui todella pitkältä. Reittikin oli Seurasaaren läheisyydessä yllättävän mäkistä. Osittain varmasti tästäkin johtuen katselin vauhtiamme, joka oli mielestäni lähes koko ajan aavistuksen liian hidasta, ja sanoin muille, että meidän pitäisi vähän yrittää kiristää.

Näillä paikkeilla saavutimme minulle maratonklubin juoksukoulusta tutun valmentajakollegani, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanan. Hän juoksi kuitenkin selvästi meitä hitaammin, joten ohitimme hänet aika pian. Vähän ajan kuluttua Tamminiementiellä ihmetystä herätti reitillä juoksijoiden takaa ajanut linja-auto, joka yritti päästä väkijoukon ohitse. Hitaasti se onnistuikin, kun ihmiset antoivat tilaa, mutta vähän vaaralliselta touhu kyllä vaikutti.

Pian käännyttiin kohti Kuusisaarta samalle reitille, jolla maratonkin juostaisiin. Juomapiste tuli vihdoin vastaan noin yhdeksän kilometrin kohdalla, mutta pöydät olivat tyhjiä eikä ketään näkynyt! Juomista olisi kyllä jo kaivannut, ja mielessäni toivoin, että ainakin maratonilla myös tämä piste olisi käytössä.

10 kilometriä täyttyi vähän alle 58 minuutissa, eli yli minuutin hitaammin kuin olin ennalta suunnitellut. Tiesin kyllä itse helposti pystyväni tarvittavaan pieneen vauhdinkiristykseen loppupuoliskolla, mutta olin vähän huolissani jänisteltävistäni. Vihdoin tuli myös juomapiste vastaan vähän ennen Länsiväylän ylitykselle nousua. Join vettä ja muistin myös ottaa ensimmäisen geelini, ja lisäksi kastelin ihoani vedellä.

Länsiväylän ylitystä kohti kiivetessämme totesin kollegoille, että puolet matkasta alkaa olla takana. Otimme vielä ylämäen rauhallisesti, mutta sen jälkeen pitkään ja loivaan alamäkeen käännyttäessä lisäsin jonkin verran vauhtia. Tämän seurauksena 13. kilometri täyttyikin hyvällä ajalla 5:17, ja jänisporukka pysyi silti kasassa. Kohta tultiinkin taas juomapisteelle.

Reitin jatkuessa Lauttasaaren sillalle ja siitä kohti Ruoholahden kanavaa, totesin ilokseni kilometriaikojen painuneen sopivalle tasolle eli 5:30:n tuntumaan. Samaa tahtia olisi toki ylläpidettävä loppuun asti, jotta kahden tunnin tavoiteaika saavutettaisiin. Kyselin alustavasti kahdelta muulta, haluavatko he minun odottavan heitä jos he joutuvat hidastamaan, vai juoksenko kuitenkin kahteen tuntiin. Molemmat olivat sitä mieltä, että minä voisin ylläpitää kaikesta huolimatta kahteen tuntiin tähtäävää tasaista tahtia.

Sykkeeni oli hiljalleen noussut, vaikka juoksu tuntuikin koko ajan hyvin kevyeltä. Vähän ennen Baanalle kääntymistä tuli taas vastaan juomapiste, jolla muistin ottaa toisen geelini. Baanan alkuosan loivassa ylämäessä kuulin toisen kollegani hengityksestä, että hän ei välttämättä pysy kauaa matkassamme. Jonkin ajan kuluttua hän olikin vähän jäänyt, ja kun Baanan loppuessa katsoimme mukana juoksevan kollegani kanssa taaksemme, hän oli jäänyt monen kymmenen metrin päähän. Jatkoimme silti samalla vauhdilla ja toivoimme, että hän saisi meidät vielä kiinni.

Töölönlahden viereltä jatkettiin Vauhtitielle, toisin kuin maratonilla tultaisiin tekemään. Eläintarhan kentän tienoilla täyttyi 20 kilometriä, ja laskin, että sama tasainen tahti riittäisi tavoiteaikaan, koska meillä oli noin kuusi ja puoli minuuttia siihen jäljellä. Kentän kierrettyämme alkoi vielä yksi pitkähkö ja kohtalaisen jyrkkä nousu, jossa ohitimme aika paljon muita juoksijoita. Sen jälkeen käännyttiin laskettelemaan viimeinen alamäki kohti maalia. Aiemmilta vuosilta muistin Areenalle tältä puolen tultaessa jyrkän käännöksen ja samassa kohdassa olevan notkelman, jotka olivat edelleen samanlaiset. Otin tämän kohdan varovasti, minkä jälkeen tulimme sisään Areenalle ja viimeisen kaarroksen jälkeen juoksimme maaliin ajalla 1:59:29.

Heti maaliviivan ylitettyämme huomasimme yhden kollegamme makaavan maassa. Menin kysymään häneltä, onko kaikki ok. Hän tuskaili kramppien kanssa ja pyysi minulta apua pohkeiden venyttämisessä. Pian tilanne onneksi helpotti ja kävelimme kolmisin kohti maalihuoltoa. En uskaltanut syödä ja juoda sen antimista kovin paljon, koska pelkäsin vatsan reagointia maratonilla. Lähinnä join vettä vähän enemmän ja söin jotain turvalliselta tuntuvaa, kuten tarjolla olleen hedelmäsmoothien ja banaanin. Sitten menin muiden kanssa vähäksi aikaa varustesäilytyksen edessä olevalle kentälle, jossa saimme kokoon enemmän työporukkaamme ja jutustelimme juoksusta. Sain myös viestin jänisporukastamme ensimmäisellä juomapisteellä jääneeltä kollegalta, että hänet oli viety sairaalaan! Hänellä oli tullut hengenahdistusta, joten hän oli mennyt ensiapupisteelle. Nyt hän oli kuitenkin onneksi jo pääosin kunnossa, mutta juoksu oli siis jäänyt hänellä kesken.

Aika pian lähdin kohti aitiota valmistautumaan maratonille. Doublen juoksijoilla oli erilliset numerolaput HCR:lle ja HCM:lle, ja juoksujen välissä piti vaihtaa HCM-numero paitaan. Olin jo etukäteen ajatellut juosta maratonin hihattomassa paidassa, joten olin kiinnittänyt numerolapun siihen jo valmiiksi. Aitiossa ensimmäisenä vaihdoin siis paidan. Sitten söin hilloranskanleivät ja join niin paljon vettä kuin vielä uskalsin. Kävin wc:ssä ja otin varustevyöni, johon olin jo etukäteen laittanut kuusi geeliä ja muutaman suolapussin. HCR:n aikana päässäni olleet aurinkolasitkin päätin ottaa myös maratonille mukaan, koska ne eivät olleet käytännössä haitanneet lainkaan matkan aikana ja aurinko paistoi edelleen pilvettömältä taivaalta. En laittanut sykevyötä päälleni, koska HCR:n aikana rannesykemittaus oli vaikuttanut riittävän luotettavalta, joten päätin käyttää myös HCM:llä sitä.

Valmistautumisen jälkeen oli vielä jonkin verran aikaa lepäillä ja jutella muiden Double-juoksijoiden kanssa. Vasta noin vartti ennen lähtöä lähdin kohti Mäntymäen kenttää. Tunnelma oli korkealla, vaikka maratonilla olikin aiempia vuosia vähemmän osallistujia. Sijoittauduin lähtökarsinassa vähän 3:45-jänisten taakse. Julkisesti olin ilmoittanut tavoitteekseni maratonilla alle neljä tuntia, mutta uskoin pystyväni jonkin verran sitä parempaan aikaan, ellei mitään yllättäviä ongelmia ilmaantuisi.

Lähtö tapahtui, ja tuttuun tapaan kävelin lähtöviivalle asti. Painoin kelloni käyntiin ja lähdin muiden mukana hölkkäämään. Ruuhkaa oli jälleen melkoisesti, mutta muistin ja maltoin ottaa rauhallisesti. Ensimmäiseen kilometriin menikin lähemmäs kuusi minuuttia aikaa, mutta se ei haitannut. Kun ruuhka helpotti, lisäsin myös vauhtia ja ohitin 3:45-jänikset.

Juoksu tuntui yllättävänkin kevyeltä, joten juoksin vähän alle viiden minuutin kilometrivauhtia. En uskonut jaksavani ylläpitää sitä loppuun asti, mutta kun syke oli kuitenkin vähän alempana kuin normaalisti, annoin mennä. Toki myös salaa toivoin, että pystyisin jopa 3:30-alitukseen. Mainittavia muistikuvia juoksun ajalta ei ole, mutta ensimmäisten 10 kilometrin aikana ohitin myös 3:30-jänisporukan.

Noudatin suunnilleen samaa geeli- ja suolataktiikkaa kuin esim. Barcelonassa. Geelien ottamisen aloitin noin 10 kilometrin kohdalta ja söin matkan aikana ne kaikki kuusi noin viiden kilometrin välein. Suolaa otin matkan aikana kaikkiaan kolme pussia melko tasaisin välein.

Baanalle tulon ja Kaivopuiston kierrokselle suuntaamisen jälkeen tuli vastaan maratonin kärkijuoksijoita, joiden askel oli lennokas. Etelärantaan saavuttaessa vastaantulijoita oli paljon. En ollut etukäteen reittikartasta huomannut, että tällä kertaa ei käytäisikään Kauppatorilla asti kääntymässä, joten vähän sitä ennen vastaan tullut 180 asteen käännös yllätti. Tässä yhteydessä huomasin, että 3:30-jänikset olivat vain parisenkymmentä metriä takanani. Paluusuuntaan mentäessä yritin katsella vastaantulijoista numerolappujen perusteella muita Double-juoksijoita, ja bongasinkin muutaman.

Vähän ennen puolimatkaa käytiin aiempiin vuosiin verrattuna uutena asiana Koffin puistossa. Tämä ei mielestäni ollut hyvä muutos, koska sinne mentäessä oli ensin huomattava nousu. Pian sen jälkeen tuli todella jyrkkä alamäki, jossa joutui jarruttelemaan, ja jonka alapäässä oli heti juomapiste.

Puolimaratonin kohdalla ei tällä kertaa ollut väliaikapistettä ollenkaan, mitä myös ihmettelin. Oma kelloni näytti, että se olisi täyttynyt noin 1:44-ajassa, eli juuri alle 3:30-loppuaikaan tähdäten.

Baanan ja Töölönlahden jälkeen lähdettiin toiselle kierrokselle, ja ajattelin, että enää 17 km jäljellä. Yllättävän hyvin oli siis mennyt tähän asti! Vähitellen jaloissa alkoi kuitenkin matka painaa, ja Auroran sillalle noustessa 3:30-jänikset saavuttivat ja ohittivat minut. Sanoin heille, että yritän hetken rimpuilla vauhdissa mukana. Tämä ei kuitenkaan onnistunut kuin seuraavan alamäen päättymiseen asti, jonka jälkeen Mannerheimintielle tultaessa jouduin jättäytymään heistä jälkeen.

Vauhtini hiipui vähitellen. Toisaalta myös syke laski samalla, mutta juokseminen ei silti ollut kovinkaan kevyttä. Oli myös todella kuuma, ja olisin kaivannut juomapisteitä vähän useammin, koska niiden välit tuntuivat ajoittain todella pitkiltä.

29 kilometrin täyttyessä mietin itsekseni, että yhteensä 50 kilometriä on takana. Laskin myös, että olin juossut sen muutamaa minuuttia nopeammin kuin tähän asti ainoan virallisen ultrani eli Wihan 50km vuonna 2016. Epävirallisesti olin siis tehnyt oman 50km ennätykseni! Hetken päästä vastaan tulleelta geelienjakopisteeltä otin pari geeliä, jotka laitoin tutusti vyöhöni talteen.

Loppumatkan ajalta minulle ei paljoakaan jäänyt erityisiä muistikuvia. Ruoholahteen tultaessa oikaisin sisäkaarteessa kanttikivien päältä, ja meinasin muljauttaa nilkkani. Kirosin mielessäni tyhmyyttäni, ja kiitin onneani että mitään ei kuitenkaan sattunut. Päätin kuitenkin loppumatkan mennä kiltisti tasaista reittiä pitkin.

Baanalle taas tultaessa tajusin, että matkaa on todellakin vain vajaat neljä kilometriä jäljellä! Juoksukin tuntui vähän kevyemmältä, ja lähes huomaamattani olin jopa lisännyt vauhtia. Ilman viilenemisellä oli varmasti oma positiivinen vaikutuksensa tässä. Laskeskelin mahdollista loppuaikaani ja päätin ottaa tavoitteekseni 3:40-alituksen. Juoksu kulki yhtäkkiä yllättävän hyvin ja ilmeisesti myös yleisön silmiin menoni näytti kevyeltä, koska sain paljon kannustuksia. Tämä lämmitti mieltä.

Viimeisen kilometrin juoksin oman kelloni mukaan jopa nipin napin alle viiden minuutin! Helpotus oli suuri, kun näin maaliin ohjaavan kyltin ja käännyin kohti Areenaa. Ihmisiä oli todella paljon kävelemässä reitillä, ja hetken olin epätietoinen siitä, mihin suuntaan pitäisi mennä. Muistin kyllä aiemmilta vuosilta, mistä maaliin oli tultu, ja oletin reitin olevan sama. Onneksi pian huomasin myös edelläni muita juoksjoita ja seurasin heitä. Pian käännyinkin sisään tekonurmikentälle ja juoksin viimeisen kaarteen maaliin. Mitään suuria tunteita en tällä kertaa kokenut, vaikka olin juossut yhteensä näin pitkän matkan eli yli 63 kilometriä. Tein kevyet tuuletukset ja pysäytin kelloni, jonka jälkeen kävelin mitalinjakopisteen kautta maalihuoltoon.

Nautin rauhassa maalihuollon antimista ja lähdin sen jälkeen takaisin Double-aitioon. Kaikki tavarani olivat tallessa. Ihmettelin, kun aitiossa oli lisäkseni vain kourallinen muita juoksijoita, ja tajusin että olin ilmeisesti juossut maratonin selvästi nopeammin kuin suurin osa Double-sarjalaisista. Tarkistinkin tuloksista, että olin kokonaistuloksissa Doublen seitsemäs.

Aitiossa oli myös tarjolla juotavaa ja syötävää. Menin parin muun juoksijan seuraksi parvekkeelle niistä nauttimaan. Olin riisunut varustevyöni jo maalihuoltoalueella maalihuollossa saatuun paperipussiin. Se oli mukanani parvekkeella, mutta kun hetken päästä lähdin aitiosta pois kohti uimastadionia, en enää muistanut koko asiaa ja jätin paperipussin sisältöineen sinne. Vasta yöllä kotona huomasin, että en löydä varustevyötä mistään! Se jäi siis tappiokseni, kuten myös matkalta mukaan ottamani geelit sen sisällä.

Uimastadionilla peseytymisen, uimisen ja saunomisen jälkeen menin ratikalla keskustaan. Söin perinteiseen tyyliin McDonaldsissa hampurilaisaterian ja jäätelon, ja sitten menin toimistolle odottelemaan Tampereen junaa, joka lähti vasta 22:04. Olin siis kotona vasta puolenyön jälkeen.

Helsinki City Doublesta jäi hyvä fiilis, ja voisin lähteä uudestaankin samanlaiseen yhdistelmään. Myös kiinnostus ultramatkoja kohtaan pysyi, joten saapa nähdä, milloin lähden jollekin sellaiselle.

HCR:n kilometriajat ja keskisykkeet kuvaajana:

HCR:n kilometriajat ja keskisykkeet taulukkona (sykemittarini mukaan matka oli 21,21 km, mutta taulukon ajat on korjattu todellisen matkan mukaisiksi):

HCM:n kilometriajat ja keskisykkeet kuvaajana:

HCM:n kilometriajat ja keskisykkeet taulukkona (sykemittarini mukaan matka oli 42,37 km, mutta taulukon ajat on korjattu todellisen matkan mukaisiksi):

Takaisin etusivulle