Muut juoksut

Paavo Nurmi Marathon 2023, Turku

Lauantai 19.8.2023 klo 11.00

Sää:
Lämpötila n. 17-19 astetta, pilvistä

Bruttoaika:
3:46:41

Nettoaika:
3:44:52

Puolimaratonin väliaika:
1:48:52

Linkki Garmin Connectiin:
https://connect.garmin.com/modern/activity/11824650647

Elokuinen Paavo Nurmi Marathon oli muodostumassa jo perinteeksi, olinhan juossut sen kahtena edellisenäkin vuonna. Tällä kertaa tartuin tarjoukseen, jolla sai vuodeksi Juoksija-lehden ja Paavo Nurmen osallistumisen aika edulliseen yhteishintaan. Tein tilauksen kesäkuun alkupuolella, joten aikaa tapahtumaan oli reilut kaksi kuukautta.

Myös hotellin (Scandic Plaza) olin varannut samalla kun ilmoittauduin tapahtumaan. Hinta oli melko edullinen, mutta otin sen peruutusoikeudella, koska ajattelin katsoa lähempänä löytyisikö parempia tarjouksia. Tapahtumaviikolla halvimmatkin hinnat olivat kuitenkin 1,5-kertaisia varaukseeni verrattuna, joten pidin sen.

Juoksukuntoni oli suunnilleen sama kuin vuoden aiemmilla maratoneilla. Ajattelin, että 3:40-alitukseen voisi olla mahdollisuus jos kaikki menisi hyvin, joten päätin lähteä yrittämään tätä. Katsoin kuitenkin myös edellisiltä hyvin menneiltä maratoneiltani (eli viime vuoden Terwamaraton ja kolmen maan maraton) sykkeitäni, ja päättelin, että olisi varmaankin syytä ainakin ensimmäisen kympin ajan pitää sykkeet alle 165:n. Päätin tämän olevan ensisijainen asia, eli jos 3:40-tavoitevauhdissa syke nousisi liikaa, hidastaisin vauhtia.

Pienen kysymysmerkin aiheutti vasemmassa pohjeessa oleva omituinen kiristävä tunne, josta sanoin perjantaiaamupäivällä työkaverillenikin. En oikein tiennyt mistä se johtui, mutta tällainen pieni kipu ei onneksi haitannut kävellessä tai juostessa. Ehkä se oli jotenkin tullut siitä, kun olin torstai-iltana talkoovuorossa myymässä makkaraa TPV:n pelissä Kaupissa, missä jouduin enimmäkseen seisomaan kolmisen tuntia. (Tätä kirjoittaessa eli maratonin jälkeen tiedän, että pohje olikin sitten todella kipeä pari päivää, ja vähän kipeä muutaman päivän, joten pidin viikon verran juoksutaukoa ja söin ibuprofeenia. Sinänsä ei ole yllätys, että maratonin juokseminen pahensi kipeää pohjetta, vaikka se ei juostessa yhtään vaivannutkaan!)

Perinteiseen tapaan menin Turkuun jo perjantaina iltapäivällä. Junamatkalla söin vähän karkkia, mutta muuten en varsinaista hiilihydraattitankkausta tehnyt tälläkään kertaa. Kävin toimistollamme Kauppatorin laidalla, hain juoksunumeron ja otin vastaan hotellihuoneeeni. Illalla söin tuttuun tapaan pizzan, ja sen jälkeen kävin katsomassa vitosen ja kympin lähdöt ja kärjen maaliintulon. Näin jälleen joitakin tuttuja. Iltapalaksi ostin berliininmunkin ja limsan.

Lauantaiaamuna heräsin jo ennen kellon soittoa noin 7.15. Ajattelin mennä aamupalalle heti kun se aukeaa klo 8, koska odotin siellä olevan ruuhkaa ja muutenkin se olisi hyvä ajankohta, koska lähtöön olisi kolme tuntia. Muutaman minuutin aamupalalla oltuani ruuhka alkoikin olla melkoinen, eikä kaikille meinannut löytyä edes pöytää. Onneksi olin saanut haettua kaiken tarvitsemani ennen pahimpia jonoja. Söin kananmunan ja vähän pekonia ja kasviksia, pari juustovoileipää, pienen lautasellisen puuroa, croissantin ja puolikkaan kanelipullasta, joka oli todella kuiva. Join lasin tuoremehua ja kaksi isoa mukillista kahvia.

Laitoin kaikki juoksua varten valmiiksi ja pakkasin tavarat. Luovutin huoneeni ja jätin matkalaukun hotellille säilytykseen. Sen jälkeen, reilu tunti ennen lähtöaikaa, kävelin Kauppatorille nauttimaan tunnelmasta. Tapasin taas muutamia tuttuja maratonklubilaisia ja vaihdoin kuulumisia. Kävin valmiiksi katsomassa varustesäilytyksen sijainnin läheisellä koululla, mutta en vielä mennyt sinne sisään, koska kengät olisi pitänyt riisua tai laittaa niihin suojat. Kävin myös pihan bajamajassa, koska niihin ei ollut juurikaan jonoa. Sisällä olisi ollut kaksi wc:tä, mutta niihin oli jono aulaan asti.

Ulkona tuntui aika kylmältä, koska tuulta oli jonkin verran. Ennusteen mukaan lämpötila nousisi kuitenkin aika lähelle 20 astetta, joten päätin juosta shortseilla. Paidaksi laitoin tutuksi tulleen pitkähihaisen juoksupaidan, josta saisi hihat käärittyä ylös. Jossain vaiheessa tapasin maratonklubilaisen Karin, jolla oli hihaton juoksupaita. Ihmettelin hänelle, miten hän tarkenee sillä, ja hän puolestaan ihmetteli, miksi ei tarkenisi kun lämpötilan pitäisi vielä nousta.

Hengailin tapahtuma-alueella ja juttelin tuttujen kanssa. Tapasin myös kaksi valmentajakollegaani, jotka olivat valmistautumassa 4:30-jänispestiinsä. Puolisen tuntia ennen lähtöä kävin viemässä reppuni säilytykseen. Olin ajatellut käydä vielä vessassa ennen lähtöä, mutta nyt sisävessoihin oli aiempaakin pidemmät jonot ja koko pihamaa oli täynnä bajamajoihin jonottajia. Lähdin kävelemään kohti lähtöaluetta, jossa oli myös bajamajoja, mutta arvasin niihinkin olevan valtavat jonot. Onneksi muistin helmikuiselta työmatkaltani Turkuun, kun olin majoittunut Sokos Hotel Wiklundissa, että torin laidalla olevan Wiklundin tavaratalon kahdessa ensimmäisessä kerroksessa oli isot wc-tilat. Koska lähtöön oli vielä reilut kymmeninen minuuttia, ajattelin ehtiväni hyvin käydä siellä. Tämä olikin hyvä päätös, koska jonoja ei ollut siellä ollenkaan. Muutama muukin juoksija oli keksinyt saman ajatuksen.

Jäin lähtökarsinassa melko taakse, koska en halunnut lähteä ryysimään edemmäs. Ajattelin myös, että hitaampia ohitellessa näen sellaisiakin tuttuja, joita en vielä ennen lähtöä nähnyt.

Pian koitti lähtöhetki, ja vähän sen jälkeen juoksijamassa pääsi kävelemään kohti lähtöviivaa. Reilun minuutin kuluttua pääsi jo vähän hölkkäämään, ja viivalla painoin kelloni käyntiin. Alussa oli ruuhkaa, joten etenin rauhassa yli kuuden minuutin kilometrivauhtia. Aika pian kuitenkin pääsin nostamaan vauhtia ja ohittamaan isoimmat massat yleisön ja juoksureitin välissä edeten. Matkalla moikkasin myös tuttuja 4:30-jäniksiä ja toivotin heille hyvää matkaa. Ensimmäinen kilometri täyttyi jo täsmälleen tavoitteen mukaisessa ajassa 5:12.

Muutaman ensimmäisen kilometrin aikana hymyilytti, kun ohittelin eri aikojen jäniksiä porukoineen. Jänikset olivat melko satunnaisessa järjestyksessä, eli hitaammat jänikset olivat usein nopeampia edellä. Toki järjestys korjaantuisi matkan edetessä, mutta silti se huvitti. Soppaa tietysti sekoitti sekin, että puolimaratonin ja maratonin lähdöt tapahtuivat samaan aikaan, joten molempien jäniksetkin olivat reitillä. Samaakin vauhtia etenevät jänikset, eli esim. maratonin neljän tunnin ja puolimaratonin kahden tunnin, olivat aivan eri kohdissa juoksijamassaa.

Aurinko pilkahti välillä pilvien välistä, ja jouduin toteamaan Karin olleen oikeassa. Hihattomallakin paidalla olisi tarjennut, koska välillä tuntui hyvinkin lämpimältä. Niinpä olin käärinyt hihat ylös jo alkumatkasta, ja siellä ne pysyivätkin maaliin asti. Onneksi aurinko ei kuitenkaan paistanut koko loppujuoksun aikana, joten liian kuuma ei ollut.

Juoksu sujui hyvin ja kevyesti, ja sykkeeni pysyi todella hyvin kurissa. Se oli hädin tuskin noussut 160:een, joten ennalta asettamastani rajasta oltiin vielä muutaman lyönnin päässä. Silti juoksin käytännössä koko ajan tavoitevauhtiani tai aavistuksen kovempaa. Tilanne pysyi samana melkein koko ensimmäisen kierroksen ajan.

Ruissalossa olin ottanut neljästä geelistäni ensimmäisen noin 10 kilometrin kohdalla. Huoltosuunnitelmani oli vanha tuttu, eli ottaisin geelit tasaisesti matkan aikana, ja puolivälissä yhden suolapussin.

Ruissalon alkumatkasta joku huusi vähän kauempaa reitin sivusta "hyvä Rami!", mutta en ehtinyt kunnolla katsoa sinne päin enkä tunnistanut huutajaa. Vasta juoksun jälkeisenä päivänä minulle selvisi, että se oli tämänvuotinen juoksukoululainen Katja, joka oli siellä kavereidensa kanssa muuten vaan lenkillä ja katsomassa maratonia. Sain tsemppiä myös aiemman juoksukoululaisen Tatun vaimolta, joka viimevuotiseen tapaan oli monessa kohtaa reittiä kannustamassa.

Turun linnan kierrettyämme pääsimme Aurajoen rantaan, ja aloin vähän katsella sekä itse ohittamieni että minut ohittaneiden juoksijoiden numerolapun väriä. Maratonilla oli punaiset laput, puolimaratonilla oranssit. Suurin osa näkemistäni lapuista oli puolikkaan juoksijoiden, joten tiesin, että parin kilometrin päästä juoksijajoukko harvenisi selvästi.

Vähän ennen torille saapumista kannustin muutamia ympärilläni olleita puolikkaan juoksijoita ja kehotin heitä loppukiriin. Joku hiljattain saavuttamani nuorehko nainen valitteli, että on aivan loppu, johon sanoin että matkaa on enää todella vähän jäljellä. Näillä tienoilla astuin myös asfaltissa olleeseen kuoppaan niin, että nilkkani vähän muljahti. Pelästyin aika paljon ja mietin mielessäni, että pitää olla varovaisempi. Onneksi siitä ei mitään sen kummempaa seurannut. Hetken päästä tultiin torille ja juoksijoille tehtyyn kujaan aitojen väliin. Joku tsemppaamani puolikkaan juoksija toivotti minulle hyvää toista kierrosta kääntyessään itse maaliviivalle. Katsoin viivan kohdalla, että puolimaraton täyttyi vähän alle 1:49:n ajalla, joten olin hyvin 3:40-alituksen vauhdissa.

Tänä vuonna reitti oli jälleen erilainen kuin edellisenä vuonna. Nyt maratonilla juostaisiin kaksi lähes identtistä kierrosta. Torin huoltopisteellä otin suunnitelmani mukaisesti suolaa ja vettä ja jatkoin matkaa. Kuten olin jo aiemmin huomannut, suurin osa ympärilläni olleista oli ollut puolikkaalla, joten nyt reitillä oli tilaa todella paljon. Näin edelläni vain yhden juoksijan ehkä noin sadan metrin päässä. Ohitin hänet jonkin ajan kuluttua, ja seuraavaan edellä menevään juoksijaan oli taas melko pitkä matka.

Toiselta kierrokselta mieleen jäi pari kohtaa. Ensimmäisessä ohitin jonkun Team Raholan juoksijan vähän ennen Ruissaloa, ja hän kommentoi jotain tyyliin "sieltä tullaan niin kevyellä askeleella". Tässä vaiheessa juoksuni kieltämättä tuntuikin vielä kevyeltä. Kun noustiin Ruissaloon johtavalle sillalle, juoksukaistojen välisessä rinteessä oli muutamia katsojia. Joku kommentoi, että kevyeltä näyttää, johon vastasin että "vielä". Tehtyäni 180 asteen käännöksen ja päästyäni sillalle hän nousi rinteessä vähän ylemmäs ja tuli vielä sanomaan minulle, että jos tässä vaiheessa on vielä kevyttä, niin sehän on erinomainen asia. Olin samaa mieltä, koska matkaahan oli jäljellä enää noin kolmasosa.

Sillalle nousun takia 28. kilometriaika oli tavoitetta hitaampi, mutta muuten pysyin edelleen kohtalaisesti tavoitevauhdissa. Seuraavien parin kilometrin aikana alkoi kuitenkin tulla vähän sellainen fiilis, että en ehkä kauaa.

Vähän ennen Ruissalon kauimmaista huoltopistettä, pusikkoisella osuudella juostaessa, silmääni lensi joku pieni itikkä. Se sattui jonkin verran, ja hetkeen en pystynyt pitämään oikeaa silmää edes auki. Yritin pyyhkiä itikkaa silmästä pois. Onneksi kohta saavuttiin huoltopisteelle, jossa huuhtelin silmää vedellä ja olo helpotti. Tässä meni kuitenkin muutama sekunti aikaa, ja kun lisäksi Ruissalon tämä osuus oli vähän kumpuilevaa, alkoi tavoitevauhti karata. Hetken yritin pinnistellä ja 32. kilometriaika oli vielä ihan ok, mutta jalatkin alkoivat tuntua aika raskailta, joten käytännössä tiesin, etten tule pääsemään tavoitteeseen. Kun tultiin Ruissalon pitkään nousuun, motivaatiokin loppui ja vauhtini putosi selvästi.

Loppumatka olikin jälleen raskasta, ja kilometriaikani pyörivät 5:30:n tienoilla ja loppua kohti sen yläpuolella. Aloin epätoivoisesti laskeskella, millä vauhdilla pääsisin edes alle 3:45:n, ja tulin siihen tulokseen, että kuuden minuutin kilometritkin ehkä nipin napin riittäisivät.

Loppumatkan aikana ehdin miettiä, mikä meni vikaan eli miksi en taaskaan pystynyt ylläpitämään vauhtia. Syke ei ainakaan ollut liian korkea, vaan oli pysynyt muutaman lyönnin alempana kuin vertaamillani hyvin menneillä maratoneilla. Varmaankin pitkien lenkkien vähäisyys ja vauhtikestävyysharjoitusten puute olivat merkittävimmät syyt lopun raskauteen.

Kaikesta huolimatta olo oli huojentunut, kun jokirannasta parin silanylityksen jälkeen suunnattiin kohti toria. Katselin kelloa ja mietin, että 3:45-alitus alkaa olla aika tiukilla. Eihän sillä oikeasti mitään väliä ollut, mutta kaivoin kuitenkin sen verran motivaatiota, että sain lisättyä vauhtia. Lopulta kaarroin maaliviivalle ajassa 3:44:52. Eipä jäänyt siis kovin paljon marginaalia!

Vähän aikaa maalihuollosta nautittuani lähdin hakemaan matkalaukkuni hotellilta. Sen jälkeen hain repun varustesäilytyksestä ja kävin suihkussa. Tämän jälkeen menin toisen 4:30-jäniksen Juhan kanssa toimistollemme kahville ja vähäksi aikaa hengailemaan. Noin tunti ennen junan lähtöä menin KFC:hen syömään ja suuntasin sen jälkeen asemalle ja kohti kotia.

Tapahtumana Paavo Nurmi Marathon oli jälleen suosittelemisen arvoinen. Oma juoksuni oli kaksijakoinen. Vaikka jäinkin selvästi ykköstavoitteestani ja loppu oli raskasta, hyvää oli kuitenkin se, että pystyin pitämään vauhdin vain vähän yli viiden minuutin kilometreissä ja syke pysyi silti hyvin kurissa.

Kilometriajat ja keskisykkeet kuvaajana:

Kilometriajat ja keskisykkeet taulukkona (sykemittarini mukaan matka oli 42,16 km, mutta taulukon ajat on korjattu todellisen matkan mukaisiksi):

Mitalikuva:

Takaisin etusivulle