Aluepolitiikkaa, eli: Kuinka saadaan maaseutu asutettua uudelleen?

Aluepolitiikka Suomessa on valitettavasti epäonnistunut. Poliittista tahtoa ja ideoita ei ole havaittavasti esiintynyt millään valtapuolueista. Oppositio on ollut yhtä lailla passiivinen asian suhteen. Kaikesta tästä on seurannut voimakas maaltapako kaupunkeihin, asuntopula ja toisaalta maaseudun autioituminen ja palvelutason romahdus.

Keinoja kuitenkin on.

Norjan malli: Alueellisesti kohdennetut verohelpotukset

Valtio, joka kerää veroja yrityksiltä ja kansalaisilta, voi pysäyttää maaseudun autioitumisen suuntaamalla verohelpotukset autioituville maaseuduille. Matala veroaste houkuttelee työnantajia ja työpaikat taas houkuttelevat asukkaita.

Tämä malli on havaittu toimivaksi Norjassa.

Valtionosuuksien jakaminen pinta-alan perusteella

Osa verotuloista jaetaan kunnille. Jos jakaminen tapahtuisi kuntien pinta-alojen perusteella, se merkitsisi valtavaa piristystä harvaanasuttujen kuntien talouksille. Tästä johtuen ne voisivat madaltaa verotustaan ja näin yritykset kiinnostuisivat täyttämään lähes tyhjät kunnat liiketoiminnallaan. Tämä ei olisi enää mitään näpertelyä, vaan väestön keskittyminen suuriin keskuksiin vähenisi rajusti. Äärimmilleen viety asutuksen hajauttaminen olisi myös mahdollista, mutta olisiko se toivottavaa, on eri asia.

Rahoitusvastuun siirtäminen kunnilta valtiolle

Pienet kunnat, jotka kärsivät muuttotappioista ja työväestön vähenemisestä, joutuvat korottamaan kunnallisverojaan enemmän kuin suuret kaupungit ja keskukset voidakseen pitää yllä lakisääteisiä peruspalveluja. Jotkut pohjoisen pienet kunnat ovat lohduttomassa velkakierteessä, koska niillä ei ole mitään lupaa eikä keinoa kasvattaa verotulojaan tai vähentää menoja. Verotuksen kiristäminen ei ole pienelle kunnalle mikään keino, sillä se vain pahentaa muuttotappiota. Kun vaihtoehtoja ei ole, peli on jo ennakkoon pelattu.

Mitä sanoo asiasta Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Pekka Alanen:

Tiedote
20.1. klo 12.30
Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Pekka Alanen Hämeen maakuntapäivässä Riihimäellä
EU:n laajenemisen vaikutukset kuntapalveluihin selvitettävä
Talouden kansainvälistyminen ja verokilpailu voivat horjuttaa Suomen sosiaaliturvan ja kunnallisten palvelujen rahoitusta. Asumisperusteista sosiaaliturvaa ja palveluja ei voida enää kehittää yksinomaan kansallisista lähtökohdista edeten, vaan eurooppalainen ja laajempi kansainvälinen kehitys on otettava huomioon.
Odotettavissa oleva EU:n laajeneminen saattaa muuttaa tilannetta etenkin Suomen ja Viron välillä. Maiden väliset elintaso-, sosiaaliturva- ja verotuserot ovat merkittäviä ja vauhdittanevat yritysten ja työvoiman liikkuvuutta maiden välillä. Uudet jäsenmaat ovat valinneet anglosaksisen, työperusteisen sosiaaliturvan eivätkä pohjoismaista, asumiseen perustuvaa mallia, jossa kunnilla on keskeinen rooli palvelujen järjestäjänä ja rahoittajana. EU:n laajeneminen vaatiikin perusteellista arviota ja informaatiota siitä, mitä käytännön vaikutuksia sillä on suomalaiseen sosiaaliturvaan ja kunnallisiin palveluihin ja voidaanko riittävän pitkillä siirtymäajoilla turvata hallittu muutos.
Kuntien vastuulla on palvelujen lisäksi tulonsiirtoja kuten toimeentulotuki, kotihoidon tuki ja elatustuki. Nämä ovat vuositasolla yhteensä lähes 1000 miljoonaa euroa. Kotihoidon tuki on nyttemmin EY-tuomioistuimen päätöksellä katsottu etuudeksi, joka on maksettava myös toiseen jäsenvaltioon silloin, kun tuen saamisen edellytykset täyttyvät. Mahdollista on, että myös elatustuki rinnastetaan kotihoidon tuen kaltaiseksi perhe-etuudeksi. Kuntien toimialaan ja vastuulle eivät sovellu tehtävät, joissa valtioiden välisin sopimuksin maassa tilapäisesti oleskeleville ulkomaalaisille ja ulkomailla asuville on annettu vastaavia oikeuksia kuin Suomen kunnan asukkaille.
Kuntien vastaamat etuudet kohdistuvat usein samoihin tai samantyyppisiin kotitalouksiin. Paitsi viimesijaista toimeentulotukea kunnat rahoittavat lisäksi osan perheiden toimeentuloturvasta kotihoidon tuen ja elatustuen kautta. Kansalaisten taloudellinen turva vaatii uudelleen järjestelyjä. Kunnat ovat saaneet toimeentuloturvasta liian suuren siivun vastuulleen. Etuuksien taso ja määräytymisperusteet ovat tarkasti laissa säädettyjä eivätkä kunnan asukkaat voi vaikuttaa niihin valtuutettujensa kautta. Kunnan rooli rajoittuu hallinnointiin ja rahoituksen järjestämiseen.
Perusteltua olisi, että valtio vastaisi säätämiensä, tarkasti normitettujen etuuksien rahoituksesta ja Kela niiden maksatuksesta. Järjestely antaisi mahdollisuuden sovittaa verotus, tulonsiirrot ja työllistäminen sosiaalipolitiikan ja talouspolitiikan tavoitteisiin nykyistä paremmin. Samalla perustoimeentuloturvasta olisi muodostettavissa uusi kokonaisuus eri etuuksia yhdistämällä. Järjestelmän hallittavuus paranisi olennaisesti, kun sitä koskeva päätöksenteko, rahoitus ja hallinnointi olisivat yksissä käsissä. Sen sosiaaliturvaa parantavat edut ovat kuitenkin ilmeiset, minkä vuoksi siihen tulisi sitoutua seuraavan vaalikauden hallitusohjelmassa.
Lisätietoja:
Pekka Alanen, p. 0500 206 052

Jos pakollisten peruspalvelujen rahoitusvastuu siirrettäisiin kunnilta kokonaan valtiolle, valtio luonnollisesti joutuisi kasvattamaan verotustaan, mutta vastaavasti se helpottaisi erityisesti pieniä ja köyhiä maaseutukuntia, kun ne voisivat roimasti laskea kunnallisveroäyriään.

Rahoituksen määrittämiseksi voitaisiin luoda matemaattiset kaavat, jotka ottaisivat huomioon ainakin kunnan väkiluvun, väestön ikärakenteen ja kunnan pinta-alan.

Verotuksen alueellisen painopisteen muuttuessa maaseutua suosivaksi, myös yritykset löytäisivät pienet maaseutukunnat uudelleen.

Jos pidit ylläolevasta tekstistä, kopioi omalle sivullesi tämä linkki:

<a href="http://www.iki.fi/no/alue.html" target=_blank>Aluepolitiikkaa</a>

Takaisin politiikkasivulle