Sivuilla 47-49:
Pienten protestipuolueiden esiin tuloon näyttävät vaikuttaneen puolueiden toiminnassa ja luonteessa 1960-luvun jälkipuoliskolta lähtien tapahtuneet muutokset. Ne pani alulle puolueiden eduskunnassa valtion varoista itselleen ja apujärjestöilleen myöntämän rahallisen tuen käyttöön otto ja puoluelain säätäminen v. 1969. Nämä loivat kasvualustan kansanvallan ajan mittaan romuttaneelle puoluevallalle korottamalla puolueet kansanvaltaisen valvonnan tavoittamattomissa olevaan etuoikeutettuun asemaan. Puoluevallan vaikutuksesta yhteiskunta, jossa tämä kaikki tapahtui, alkoi muuttua yhä enemmän näennäisdemokraattiseksi. Puolueet eivät enää kanavoineet kansalaismielipidettä päätöksentekoon eivätkä puolustaneet kansaa taloudellista valtaa omaksi edukseen käyttäviä rahapiirejä vastaan. Päätökset tehtiin ja asioista sovittiin suppeiden sisäpiirien kabinettikokouksissa toisinaan henkilökohtaisesti paikalla olleiden taloudellisen vallan edustajien toivomukset ensisijaisesti huomioon ottaen. Seurauksena tästä kehityksestä, josta puolueiden riviedustajat sekä jäsen- ja kannattajakunta pyrittiin - tässä varsin pitkään onnistuen - pitämään täysin tietämättöminä, oli suomalaisen politiikan pinnan alla tapahtunut korruptoituminen ja todellisen, aidon demokratian häviäminen puolueiden sisältä. Henkilökysymykset, henkilökohtaisen edun ja vallan tavoittelu jättivät kansalaisille tärkeät asiakysymykset puolueiden toiminnassa taka-alalle. Tapahtunutta kehitystä kritisoimaan syntyneet protestipuolueet menettivät nopeasti mahdollisuutensa vaikuttaa tavaksi tulleeseen poliittiseen käytäntöön, kun ne poliittiseen peliin mukaan menneinä suostuivat toimimaan puolueiden alkuperäisen tarkoituksen unohtaen puoluevallan epädemokraattisten pelisääntöjen mukaisesti.Kansalaisten vieraannuttua puolueista ovat niiden jäseniksi jääneet toisaalta ne, jotka puolueiden luonteessa ja yhteiskunnassa tapahtuneista muutoksista huolimatta uskovat ja luottavat puolueensa aatteen ja toiminnan merkitykseen ja tärkeyteen ja pitävät toisarvoisena näiden välillä esiintyvää ristiriitaa sekä toisaalta ne, joille puoluejäsenyys on välikappale virkauralla etenemiseen tai jonkin muun henkilökohtaisen intressin edistämiseen.
. . .
Nykyiselle puolueiden monopoliasemaan perustuvalle poliittiselle järjestelmälle on ominaista, että äänestäjien erilaisiin luottamustehtäviin valitsemat puolueiden edustajat ovat luovuttaneet kansanvaltaa toteuttamaan tarkoitetuissa päätöksentekoelimissä todellisen vallan puolueiden sisällä hallitsevassa asemassa olevalle harvalukuiselle eliitille. Sen määräämän kannan taakse asettuvat mukisematta puolueryhmien moraalisesti heikkoluonteiset sekä käsiteltäviin asioihin perehtymättömät ja niitä ymmärtämättömät edustajat. Toisin ajattelevat pakotetaan ruotuun ryhmäpäätöksillä ja ne, jotka eivät tähän alistu, julistetaan aisan yli potkijoina "häiriköiksi" ja sopimattomiksi toimimaan puolueen edustajina. Tämän jälkeen heidät karistetaan erilaisin keinoin syrjään puolueen tehtävistä.
Sivulla 169:
Eri puolueista oli äänestyksessä 18.11.1994 EU-jäsenyyden kannattajia suhteessa eduskuntaryhmän kokoon seuraavasti:
Puolueen nimi
Jäsenyyden
puolestaPuolueella
edustajiaJäsenyyden
puolesta %Suomen kristillinen liitto 1 7 14% Suomen maaseudun puolue 1 3 33% Suomen Keskusta 31 55 56% Vasemmistoliitto 12 19 63% Vihreä liitto 9 10 90% Ruotsalainen kansanpuolue 11 12 92% Kansallinen kokoomus 39 41 95% Sosialidemokraattinen puolue 47 48 98% Liberaalinen kansanpuolue 1 1 100%
Sivuilla 158-159:
Vapaan Suomen Liitto oli pyytänyt eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, oliko eduskunta velvollinen saattamaan pääministeri Esko Ahon ja muut hallituksen jäsenet sekä presidentti Martti Ahtisaaren oikeudelliseen vastuuseen siitä, että nämä pyrkivät ajamaan eduskunnassa perustuslain vastaisesti kahden kolmasosan enemmistöllä läpi Suomen liittymisen Euroopan Unioniin. Vapaan Suomen Liitto katsoi kirjelmässään hallituksen ja presidentin toiminnan EU-kysymyksessä merkitsevän valtiopetosta eli yritystä riistää korkeimman vallan haltijalta, kansalta, sille perustuslain mukaan Suomessa kuuluva valtiovalta, yritystä saattaa Suomi vieraan vallan, EU:n alaisuuteen sekä yritystä laittomalla tavalla kumota maan hallitusmuoto ja valtiosääntö.Lisäksi Vapaan Suomen Liitto pyysi oikeusasiamiestä selvittämään, miten hallituksen jäsenet, tasavallan presidentti sekä ne kansanedustajat, jotka hyväksyvät Suomen hallitusmuodon ja valtiosäännön keskeisten osien kumoamisen hallituksen esittämällä tavalla, on saatettavissa oikeudelliseen vastuuseen siinä tapauksessa, että eduskunta ei tätä edellytä.
Kieltäytyessään ottamasta Vapaan Suomen Liiton selvityspyyntöä tutkittavakseen oikeusasiamies Söderman samalla ilmoitti, ettei hän ota asian tutkimatta jättämispäätöksellään kantaa "siihen, olisiko Euroopan Unionin jäsenyyden mainitseminen hallitusmuodossa tarkoituksenmukaista".
Oikeusasiamies Södermanin vastuun pakoilu merkitsi sitä, ettei hän toiminut kansan perustuslaillisten oikeuksien vaan poliittisten vallanpitäjien edustajana. Tämän osoitti myös hänen kantansa, jonka mukaan EU-jäsenyyden mainitseminen hallitusmuodossa olisi vain tarkoituksenmukaisuus- eikä siis lainkaan oikeuskysymys. Koska valtiosopimussäännösten valtion sisäisen voimaansaattamisen on oltava sopusoinnussa hallitusmuodon ydinsisällön kanssa ja koska EU-jäsenyydessä ei ole kysymys normaalista valtiosopimuksesta vaan Unioniin liittymissopimuksesta - jonka hyväksymisen jälkeen Suomi ei enää edes ole täysivaltainen, suvereeni valtio - ei jäsenyyttä koskevien säädösten sisällyttäminen hallitusmuotoon voi olla pelkästään tarkoituksenmukaisuuskysymys. Tämän osoittaa sekin, että mikäli EU-jäsenyyttä ei pidetä perustuslaki- ja valtiosääntökysymyksenä ja mikäli hallitusmuotoon ei tehdä jäsenyyden edellyttämiä muutoksia, EU:n säädöksiä ei voida panna Suomessa täytäntöön rikkomatta maan perustuslakia. Sen mukaan Suomessa voivat olla voimassa vain eduskunnan säätämät lait.