Heräsin monta kertaa, Timo ei. Junia kulki ohi ja autoja myös; pelkäsin, että joku tulisi ajamaan meidät pois. Lopulta sain Timon liikkeelle, ja pakkasimme ja aivastelimme yhdessä. Oli lämmin ja duha.
Iltaa ja seuraavaa päivää varten kävimme Hemköpissä hankkimassa leipää ja jogurttia. Oli vielä aikaa junan lähtöön - olimme näet päättäneet kuluttaa päivän Åmålissa, jonne junia ei usein menekään. Karlstadin asema ei näyttänyt tarjoavan odotusajaksi viihdettä, joten ulkoilimme erään parkkipaikan reunassa pullonpalojen keskellä. Timo voitti traktoripelissä, ja julistin sen huonoksi ja tyhmäksi peliksi, jota en enää pelaisi ainakaan vähään aikaan.
Kun juna viimein saapui ja konnari oli kulkenut ohi, huomasimme, että meillä ei ollut mitään käsitystä siitä, missä Åmål oikeastaan oli ja kauanko sinne kestäisi junamatka. Arvelin matkan Kiliin kattavan noin neljäkymmentä prosenttia ajasta, mutta myöhemmin havaitsin olleeni väärässä. Kil nimittäin tuli vastaan jo kymmenen minuutin päästä, Åmål melkein tunnin. Matkalla sentään sai syödä lounasjogurttia ja nukkua.
Asemalla otimme kuvia itsestämme Åmålin kartan edessä, ja Timo opetteli kartasta tärkeimmät osat ulkoa. Kaupungissa oli myös retkeilymaja, suunnistimme siis ensinnä sinne. Joka paikassa mainostettiin seuraavana päivänä alkavia vuosittaisia Åmålin bluesfestareita, joiden kaukaisimmat esiintyjävieraat tulisivat Norjasta ja Amerikasta asti. Kohtasimme kulkiessamme myös pankkiautomaatin, postin ja kaupan - lisäeväs ei milloinkaan ole pahitteeksi. Paikallisesta lelukaupasta Timo kyseli vanhoja Magic-kortteja, mutta myyjä ei tainnut ymmärtää, mistä oli kyse. Pokémoniakaan ei löytynyt kuin teemapakkoina, emme siis ostaneet mitään.
Retkeilymajalle oli hyvät opasteet, mutta seurattuamme niitä aikamme saimmekin vain nähdä, että maja oli kiinni. Timo soitti annettuun puhelinnumeroon ja sai kuulla, että meitä odottaisi huone. Aikaa oli pari tuntia uimiseen ja nähtävyyksien näkemiseen. Jätimmekin tavarat kuistille ja suuntasimme rantaan.
Koska uimaranta oli kaukana, etsiydyimme vain kaislattomaan kohtaan rantakivikossa. Vesi oli kylmää ja pohjassa kauheita isoja teräviä kiviä, mutta uskaltauduimme silti pulikoimaan ja pöllyttelemään mutaa. Olihan sitä joskus kylmemmässäkin uitu.
Märkine hiuksinemme lähdimme kävelemään Åmålin kesässä. Hamekin oli päällä, ja niin sievänä sieti käydä kirkossakin. Åmålin seurakunnan pyhättö oli kummallisen avaran ja valoisan tuntuinen valkoisine seinineen ja suurine ikkunoineen. Urut oli sijoitettu jännästi kirkon etuosaan, mutta taisivat isommat olla parvella piilossa. Hautausmaankin tarkastimme, mutta se menetti osan kiinnostavuuttaan, kun huomasimme, että hautakivissä luki useimmiten perheenpään nimi ja "familjegrav" ilman minkäänlaisia perhehistorioita.
Olimme jo kääntymässä majalle takaisin, kun muistimme, että eräs tärkeä artikkeli oli jäänyt ostamatta: nenäliinat. Saksalaiset alkoivat nimittäin olla lopussa, mutta nuhat eivät. Pyörimme keskustan kaupassa pitkään löytäen vain lautasliinoja, mutta sitten tarkat silmäni tapasivat kaupan ainoan nenäliinapaketin - hyviä tanskalaisia nenäliinoja, penmeitä ja kestäviå. Eivät taida Åmålilaiset usein kärsiä nuhasta, kun ei tarjontaa ollut tuon enempää - tai sitten nuhaepidemian vuoksi nenäliinat olivat seudulta lähes lopussa. Lisäksi Timo osti TiTe-kiltaakin halvempaa colaa.
Retkeilymaja oli palatessamme jo avattu, ja mies tiskin takana kysyi: "Ni ringde? ...Sie haben angerufen?" Kerroin, että soitimme kyllä, mutta vaikka ymmärsimmekin kaikkia kieliä, varaisimme mieluiten paikkamme englanniksi. Saimme itse kirjoittaa nimemme kirjaan - ehkä se oli helpompaa kuin miehen jäljentää ne retkeilymajakortista.
Yläkerrasta löysimme oman huoneemme oven, jonka takaa paljastuikin huoneen sijasta koppi. Mahdutimme jotenkin rinkkamme sisään kerrossängyltä ja pieneltä pöydältä jääneeseen lattiatilaan ja päätimme poistua suihkuun. Jo edellisistä majoista tiesimme, että olisi odotettavissa etsintäretki, mutta melko helposti ruisku kuitenkin löytyi - vain yhdet portaat alas ja oven taakse. Veden lämmön säätö oli retkeilymajaluokkaa, mutta kaiken korvasi se, että suihkun vettä olisi halutessaan voinut vaikka juoda.
Illalla alkoi ukkostaa ja sataa siihen malliin, että pysyttelimme sisällä Pelikaanien parissa. Salamoita emme harmiksemme nähneet, oli aivan liian valoisaa. Junia kulki tasaisin väliajoin ohi, mutta nukuimme silti. Kännykkäkin sai sähköä juodakseen.