Kukaan ei ollut kertonut meille, milloin olisi viimeistään lähdettävä, joten päätimme ottaa varman päälle. Junakin lähtisi minuuttia vaille yhdeksältä. Siivosimme huoneen ("Halvat hintamme - 120 kr hengeltä, puhukaa pukille - perustuvat siihen, että vieraat siivoavat itse ohjeiden mukaan.") ja olimme jo avaimen palautettuamme valmiina lähtemään ulos, kun huomasimme kaikkien kulkevan aamiaiselle. Seurasimme luonnollisesti heitä.
Nautittuamme paahtoleipää ja muuta aamiaista vein lautaset tiskiin. Silloin tuli vastaanottosetä ja kysyi, olimmeko tilanneet aamiaisen. Ihmeissäni kysyin, miten niin, olisiko niin sitten pitänyt tehdä, ja mistä me sen olisimme tienneet, kun ei meille mitään kerrottu. Pitäisikö meidän nyt maksaa siitä? "Yes, please", vastasi mies kuin vähämieliselle. Hain sitten Timon maksamaan neljäkymmentä lisäkruunua hengeltä. Esitin kärkevän mielipiteeni tiedotuksen laadusta ja määrästä, ja Timo oli kuulemma äskettäin sanonut samat asiat. Mies vain tuntui olevan sitä mieltä, että vika oli täysin meidän ja että meidän olisi pitänyt kysyä tyhjältä vastaanottokopilta ennen kuin katsoimmekaan ruokiin päin. Vedimme mielessämme ison mustan ruksin talon oveen, sinne ei nimittäin enää palattaisi. Fucking Åmål.
Juna Karlstadiin antoi odottaa itseään parikymmentä minuuttia. Esitimme olettamuksia siitä, että Åmålista ei lähde lainkaan junia vaan asemalla ainoastaan kuulutellaan silloin tällöin junan olevan myöhässä kymmenen ja kaksikymmentä minuuttia ja kolme tuntia. Olimme onneksi kuitenkin väärässä, juna lähti kuin lähtikin puksuttamaan halki metsien ja peltojen. Ehdimme vielä Tukholman-junaankin Karlstadissa, eikä Timo edes kuollut, vaikka edessämme istuikin kolme kissaa.
Tukholman asemalla oli paljon hyviä karttoja, mutta pahaksi onneksi ne kaikki esittivät Tunnelbana-linjoja. Etsimme hetken tietä ulos ja sattumalta osuimme juuri sille tielle, joka vei Pyhän Klaaran kirkon portille ja siitä sisään. Kirkko oli kaunis, ja kaiken hyvän lisäksi sieltä sai Tukholman kirkkokartan, jonka avulla saattoi suunnistaa hyvin muuallakin kuin kirkoissa. Tyttö jopa neuvoi oikean tunnelilinjan ja reitin lauttarantaan.
Päätimme lähteä jogurtille Gamla Staniin. Ohi Slottetin ja luumuilevan vartijan kuljettuamme tapasimme Riksdagshusetin ja sen viereisen puiston. Timo bongasi myös keskiaikamuseon ja kärtti luvan mennä sinne yksin, minua kun ei kiinnostanut koko rahan edestä. Jäin yksikseni ratkomaan ristikoita puiston penkille siksi aikaa, kun Timo sukelsi menneisyyteen.
Timo kertoo kokemuksistaan:
Museo oli varsin viihdyttävä, vaikkei siellä mitään ällistyttävää
ollutkaan. Useat tekstit olivat vain ruotsiksi, mikä ei olisi ollut
ongelma, mutta kun useat muut tekstit olivat vain muinaisruotsiksi, tuli
pieniä vaikeuksia. Englantiakin seasta löytyi, ja kaikenlaista kivaa sain
tietää varsinkin Ruotsin keskiaikaisesta historiasta.
Vaeltelimme vielä ympäri vanhaakaupunkia, Timo osti turistienriistoliikkeestä halvan lipun ja sarjakuvakaupasta hassuja lehtiä. Turkkilaista halparuokaakin löysimme. Erään divarin myyjä sanoi meille jotain nopeasti ruotsiksi, ja kun emme ymmärtäneet, kysyi mistä olimme. Nainen itse oli Virosta, mutta oli unohtanut suomen taitonsa. Alkuperäinen ruotsinkielinen asia kuitenkin tuli selväksi: valaistus ei liikkeessä toiminut, ja siksi tuskin mitään löytäisimme.
Edelleen rinkat selässämme lähdimme maleksimaan kohti rautatie- ja tunneliasemaa. Itse aseman kyllä löysimme, mutta sisään sinne ei päässytkään millään. Kierrettyämme aikamme kuriiripalveluiden ja ravintolavaunuyhtiöiden takapihoja päätimme lähteä kiipeämään portaita ylös - ja siellähän olikin sisäänkäyntejä yllin kyllin.
Päätimme mennä Tunnelbanaanin sijaan Silja-bussilla, koska sellainen lähtisi samasta paikasta ja maksaisi vain seitsemän kruunua vähemmän. Oikealla laiturilla kuulimme kuitenkin, että busseja ei menisi ennen aamua, no, meillä oli siis vanha aikataulu. Avulias setä soitti Siljalle, vaikka sanoin: "We can use the Tunnelbana." Kamalaa kielten sekoittamista tuo.
Tunnelbana-myyjä taisi myydä meille neljä lippua, mutta tarvitsimme - ja pyysimme - vain kaksi. Timo ei kuitenkaan jaksanut mennä valittamaan, joten matkustimme kolme asemanväliä parinkymmenen hinnalla.
Päätepysäkkimme oli Gärdet, jossa oleva G muuten lausutaan jiinä (käsittämätöntä tuo ruotsi). Ensimmäiset näkemämme asiat siellä olivat näkemisen arvoisia: kello, joka kertoi seuraavan bussin tuloajan (ovat mokomat Tamperetta edellä tekniikassa), pikasuutari suomeksi ja kyltti lauttarantaan. Kävimme tarkistamassa, ettei terminaali ollut auki, hyödynsimme sitten pusikkoa ja jäimme lopulta Suomi-puiston penkille yöksi. Sillan alla ja teltassa oli epämääräisen näköistä porukkaa, sinne emme tohtineet mennä.