Yöllä oli aivan liian valoisaa - ei käyty katsomassa tähtiä. Nukuimme lattialla makuupusseissa miltei riittävästi. Kävimme meriaamiaisella kannella syömässä pari omenaa. Hölmöä viedä ranskalaisia omenia takaisin Ranskaan.
Ei ollut mitään tekemistä, mutta yhtäkkiä seinä ilmoitti meille hauskaa puuhaa: Trivial Pursuitin saa lainata passia vastaan. Reilu vaihtokauppa tehtiin, ja pelasimme à la carte -ravintolan varaustiskin takana vuoden 1995 kysymyksillä. Timo voitti, vaikkei tiennyt, minne Kemijoki laskee (Pah, minusta se laskee Itämereen!).
Kipaisimme pikaisesti kaupassa hankkimassa janojuomaa - neljä tölkkiä Timolle! Pokémon-elokuvaa katsomassa oli muutama lapsi lisäksemme. Laivan tärinä loi hienon efektin mahtavasta äänentoistosta. Videotykistä huolimatta elokuvasta saattoi nauttia koko 25 markan edestä.
Yritimme ostaa ruokaa kaupasta, mutta päädyimmekin perunalastuihin. Minä söin nälkääni raakaa riisiä. 1339.
1619. Suomen aikaa yhä. Näemme nostureita Rostockissa. (Tuleekohan nosturi olemaan tärkeä tällä reissulla, kun ne on jo kaksi kertaa mainittu? Joka päivä nostureita!)
Pelasimme saksankielistä Pictionarya. Timo voitti, yllätyskö? Timo myös ampui rosvoja rosvonammuntapelissä ja ajoi harrikalla. Viimeiset markat oli tuhlattava?
Suunnitelma jatkaa matkaa bussilla rautatieasemalle ja siitä eteenpäin Hampuriin. Kaupassa pitäisi nyt käydä, jotta jaksaisimme nukkua junassa. nyt ei ole pirtein päivämme, mutta toisaalta ei kuitenkaan väsytä kovin paljoa. Ulkona on onneksi hyvä ilma, aurinko paistaa ja tuulikin on lämmin. Sandaalit ja takiton olo.
Hansalaiva! Joko sen nimi on Skåne tai se on sieltä kotoisin. Luulimme, että Hansa taantui jo keskiajalla...
1757, Rostock Hbf. Junamme on 10 min myöhässä. Aurinkoa on miljoonalla, ja tuo hehkupallo on korkeammalla kuin ikinä. Laivasta pääsimme passeja tai mitään lappusia näyttelemättä rautatieaseman alle vievään bussiin. Oli ahdasta ja lämmintä, mutta matkan varrella oli sentään nähtävyyksiä: ydinvoimala (miksi lauhdutustorni meren ääressä?), ruotsinkielinen kyltti ja kauniita taloja.
Rostockin keskustassa etsimme kauppaa, ja löysimmekin yhden - siellä vain ei myyty ruokaa kuin koirille ja vauvoille. Eräästä kioskista saimme kuitenkin muutaman sämpylän ja metsämarja-Fantaa, joka maistui Roger Rabbit -mehujäältä. Lopun nälkämme tyydytimme 3,50 DM Pfannenpizzoilla ylikansallisen katukioskin edessä. Myyjä uhohti meidät, ja jouduimme itse kysymään ruoan kochtaloa (apua, muutuin saksalaiseksi).
-Entschuldigung, wir erreisen eine neue Lock, kuulutti junamies. Istumme nyt jo junassa.
Juna-aikataulut melkein onnistuivat eksyttämään meidät, mutta eivät aivan. Kysyin vielä varmuuden vuoksi junatädiltä, jonka mukaan meidän ei tarvinnut maksaa lisämaksua. Kahden minuutin välein tyttö kuulutteli pahoittelua junamme myöhästymisestä.
Kun juna tuli, eksyimme siihen. Ensimmäisessä vaunussa, johon menimme, oli vain 1. luokan näköisiä koppeja. Juuri ja juuri mahduimme kääntymään, mutta vaununvaihto-ovi ei auennut. Ulkokautta siis. Lopulta pääsimme epämukaville penkeille, jotka veivät meidät pois kaupungista, jossa Timo näki 98- ja 99-rekisteriset autot.
Saksalaiset eivät ole kohteliaita. Minun on käskettu sanoa guten Tag, entschuldigung, bitte ja Danke schön, joten minä ne sanon. Saksalaiset sen sijaan eivät tunnu sanovan mitään kohteliaisuuteen viittaavaa.. no kerran teititeltiin. Jatkamme matkaa Schwerbehinderte-paikoilla.
1940, Schwerin Hbf:n jälkeen. Meiltä kysyttiin taas lippuja... Juna on puoli tuntia myöhässä ja kiemurtelee koko ajan. Paistaisi nyt rehellisesti koko ajan aurinko silmiin tai vaihtoehtoisesti ei lainkaan, mutta tällainen vaihtelu tekee ihmisen hulluksi.
Takana istuu poika, joka sanoi Pikachu ja Pokemon. Ei taida päästä pokkeleista missään eroon. Näkisiköhän sitä tv:stä?
Kuulutukset täällä Saksassa vaikuttavat hyvin epäselviltä. Liskoilla ei ole automaatteja, vaan kuulutukset luetaan livenä. Muutenkaan kielestä ei tunnu ymmärtävän kuin kieltosanat ja prepositiot.
2226, Hamburg Hbf, 31 astetta C. Fanta Orangen hedelmäpitoisuus vähintään 3%.
Saavuimme isolle rautatieasemalle pikkukaupungista. Asema on oikeasti kuolettavan iso. Otimme valokuvankin. Onneksi satuimme nousemaan junasta sille puolelle, jolla oli info. täti kuuli Timon kysymyksestä Amsterdamin ja printtasi kiireesti meille junan ennen kuin ehdimme puhua enempää pahaa englantia. Tulkitsimme tädin puheen siten, että paikkoja ei tarvitse varata.
Kävelimme lopulta ulos kuumalta asemalta lämpimään ilmaan. Näimme grillin, joka lupasi täyttää kaikki "Wurstwünschit". Leipäkaupasta olimme ostaa leipää, mutta meille ei myyty. Tiskiä siivoavilla työntekijöillä oli kuulemma vapaailta. Ruokakauppoja ei löydy - Saksa on kehitysmaa!
Istuimme jonkin pankin edustalle lueskelemaan karttaa. Yhtäkkiä huomasimme, että jatkojunaan oli sittenkin pakollinen paikanvaraus. Infossa taisi olla vieläpä sama täti, joka kertoi, että todellakin! Tähän junaan täytyy varata paikat. Mistäkö? Täti, joka oli kysynyt, olemmeko suomalaisia, selitti saksaksi ja englanniksi lipunmyynnin sijainnin.
Lipunmyyjä oli outo lintu saksalaisten liskojen joukossa: puhui englantia. Junaan ei kuulemma enää voinut varata paikkoja, se kun oli lähtenyt jo Italiasta. Keskieurooppalainen varaussysteemi on muutoi kovin kehno (toista mieltä -D) paitsi siltä osin, että junassa on yksi varauksetta kaikki nielevä vaunu.
Alankomaiden valuuttaa ei meillä ole lainkaan, yritimme vaihtaakin (neljättä kertaa neuvonnassa? Mekö avuttomia?), mutta oli liian myöhä.
Päivän ehdoton kruunaus on kuitenkin kirjakaupasta tekemäni löytö: Douglas Adams: Das Restaurant am Ende des Universums. 12,90 DM tuosta. Leipääkin löysimme asemalta. Olo on melkein mukava, hieman liian nuhainen nyt, kun istumme junassa tyhjässä osastossa matkalla Duisburgiin. Tähtiäkin ehdimme nähdä, ja Otava, Arcturus ja Gemma lämmittivät mieltä vaikka katselupaikassamme haisikin pissa.
Tulisi vielä konnari, pääsisi uneen. 0012 nyt meluisassa junassa.