Tuttuun tapaan heräilimme koputukseen ja nousimme vähitellen. Meille oli luvattu, että herätys olisi vasta hyvin myöhään jos sitä olisi lainkaan. Aamiaista varten piti kuitenkin herätä.
Päivän suurena ohjelmanumerona oli liitovarjoilu. Kävimme hakemassa kaverin ja ajoimme korkealle vuorelle. Toinen kaveri hyppäsi ensin kokeillakseen tuulta ja leijuikin ilmassa toistakymmentä minuuttia. Marco viritti varjoaan oikeaan asentoon ja auttoi sitten valjaat ylleni. Ilmaan nousua varten piti juosta, vasta ilmassa istua, ottaa ohjausnarut Marcon istuutumisen ajaksi ja antaa ne sitten takaisin. Alastulossa ei pitänyt pysähtyä, vain juosta.
Timo kuvasi, kun yritimme lähteä. Ensimmäinen yritys ei onnistunut, toisella juoksimme hieman voimakkaammin. Läpi pensaikon pääsimme ilmaan. Näkymä oli komea. Hienointa oli kai katsoa suoraan alaspäin ja nähdä kätkettyjä asioita kuten autonromu tien laidassa. Koirat haukkuivat meille. Lento ei kuitenkaan kestänyt kuin viitisen minuuttia, siksi raskaita olimme. Laskeutuessa yritin ensin juosta, mutta kun en koskettanutkaan maata, lopetin. Sitten tuli maa..
Timo kertoo omasta lennostaan: Marco sanoi, että tuuli on sen verran tyyntynyt, ettemme lennä kovin kauaa. Lähtö onnistui hyvin. Hirvitti muutaman sekunnin, mutta sitten sain istua ja helpotti.
Tuntui mahtavalta. Tipuimme nopeasti, kunnes yhtäkkiä alkoi tuulla ja liitelimme varmaan yhtä kauan kuin Tiitikin. Samat koirat näimme ja tulimme haukutuiksi. Maa tuli sitten yllättäen vastaan ja laskeutuminen oli täydellinen. Hieno kokemus, hienointa jälkikäteen ajatellen oli ihan alun pelko.
Sillä aikaa Tiiti ja kaverit puhuivat Italian koulujärjestelmästä. 5-vuotiaana kouluun, viisi vuotta ala-astetta, kolme yläastetta ja viisi lukiota. En tullut kysyneeksi, kuinka moni menee lukioon. Oppivelvollisuutta on 16-vuotiaaksi kuten Suomessa. Timo puolestaan keskusteli asepalveluksesta. Italiassa on 10 kuukauden sivari, mutta ikävä puoli siinä oli se, ettei palvelukseen yleensä pääse heti, eikä toisaalta palvelustaan odottavaa sivaria kukaan halua palkatakaan.
Kun olimme kaikki kolme lentäneet kerran ja Marco kolmesti, oli aika päästä uimaan. Rannassa vesi syveni äkkiä, mutta hieman kauempana rannasta oli taas matalaa.
Illalla oli tarkoitus lähteä torille kavereita katsomaan, mutta tuhlasimme johonkin niin paljon aikaa, että söimmekin heti. Pelästyimme, kun ruoka muistutti perunasalaattia (hyi), mutta se olikin hyvää, ainakin Timosta. Siinä oli nakkeja.
Puoli kymmenen aikaan perheeseen tuli kylään toinen perhe, jossa oli kaksi pientä lasta. Kerroimme Marcolle, että tuohon aikaan Suomessa pitäisi jo olla lähtenyt.
Lähdimme sitten pelailemaan hassuun pelihalliin. Laitoin pitkien housujen sijasta hippihameen ja -paidan sekä huivin ja hurmasin koko isäntäperheen. Asu ei edes tuntunut huonolta valinnalta keilailua ajatellen, kun toisella ja neljännellä yritykselläni kaadoin kaikki kerralla. Jossain vaiheessa minulla oli melkein yhtä monta pistettä kuin pojilla yhteensä, mutta lopulta hävisin 74-74-72. Harmi.
Timo ja Marco pelasivat biljardia, jonka miljoonaan lisäsääntöön kypsyin ja menin pois. Timo joutui selittämään Marcolle, että olen aina sellainen. Pelasin sitten Timoa vastaan tuskastuen ylimääräisistä säännöistä, joten helpotimme vähän. Voitin, koska Timo pisti mustan väärään.
Ilmakiekkoiltuamme hetken lähdimme kotiin (keskiyö), ja Marco kertoi ikävän uutisen: hän joutuisi lähtemään huomenna takaisin yliopistolle ja opiskelemaan siellä rankasti. Mietimme lähtöä Sisiliaan ja minun mentyäni nukkumaan pojat tarkastelivat aikatauluja netistä. Timo kuulemma kertoi nukkuvalle minulle, että Sisiliaan oli siksi vaikea päästä, että lähtisimme iltaseitsemältä yöjunalla Venetsiaan.