Olisi pitänyt pysyä Bremenissä. Kiel ei nimittäin Hampurin tavoin tarjoa mitään. Ei odotushuonetta, asema suljetaan. Timo nukkuu nyt, minä valvon. Bussipysäkillä valoisassa. On kylmä, Hampurin asemalla +12 astetta.
Puoli neljältä linnut alkoivat laulaa. Hengitys ei enää höyryä kovin paljoa. Taivas vaalenee. Ainakin kolme poliisiautoa on ajanut ohi, emme tunnu niitä kiinnostavan. Tähän tuli joku mies, joka ilmeisesti sanoi katsovansa aikatauluja, ainakin teki. Sitten meni pois ja tuli takaisin kysymään, eikö meillä ole asuntoa. Kyllä meillä on, Suomessa. Kerroin junakortista ja aseman sulkeutumisesta ja huonoista junista. Mies kysyi, milloin menee seuraava juna Suomeen. Selitin reittisuunnitelmankin. Mies tarjoutui ottamaan meidät kotiinsa yöksi, mutta kerroin, ettei ole enää kuin pari tuntia aikaa junan lähtöön. Jouduin taas hämmästymään saksantaitojani.
Muutin melkein kaikki numerot +358-alkuisiksi. Kirjoitin Ellulle, kun en ollut varma, menikö Bernistä lähetetty perille.
Puoli viideltä liikenne alkoi vilkastua. Opiskelin Suomen maantietoa. Timo heräsi ja nukahti. Nuoriso kulki ohi ja halusi tietää, nukuimmeko. Kuun viimeinen sirppi näkyy taivaalla, on jo aivan valoisaa. Linnunlaulu on vaimennut. Nälkä on, ja varpaita kylmää.
Kirjoitin OH2MOH Artjärven Viestitekninen yhdistys Ry:lle kortin. Siitä taisi tulla aika sekava, mutta minut tuntien ymmärtänevät. Kohta saa herättää Timon. Apua käsiala kylmä.
Oli ennen onnimanni onnimannista matikka matikasta maitopyörä maitopyörästä pytikkä pytikästä pöytäristi pöytärististä ripukka ripukasta rintasolki rintasoljesta sopukka sopukasta suomenkirja suomenkirjasta kirous kirouksesta kirjanmerkki kirjanmerkistä meteli metelistä meidänherra meidänherrasta hevonen hevosesta heinäkenkä heinäkengästä kekäle kekäleestä kenkäraja kenkärajasta rapukka rapukasta raidanhaara raidanhaarasta harakka harakasta hangonvarsi hangonvarresta vatukka vatukasta vallesmanni vallesmannista matikka matikasta maitopyörä maitopyörästä pytikkä pytikästä pöytäristi pöytärististä ripukka ripukasta rintasolki rintasoljesta sopukka sopukasta suomenkirja suomenkirjasta kirous kirouksesta kirjanmerkki kirjanmerkistä meteli metelistä meidänherra meidänherrasta HERÄTYS!
Herätin siis Timon, joka oli kuulemma nukkunut hyvin. Minua ei vielä väsyttänyt. Lähdimme kävellen kohti asemaa. Kylmä oli. Asemalla tarkistimme junan ja havaitsimme, että muistiin pistämämme juna menikin yhden asemanvälin liian vähän. Hyppäsimme siis ensimmäiseen junaan, joka meni Hampurin Hbf:lle ja torkuimme Hampuriin.
Timo halusi aamiaista ja minä teetä. Kävimme ensin laiturin tuoleilla nauttimassa varhaista palaa, Timo rahkaa ja minä suklaapatukan, sitten kiipesimme ruoskaruokalaan roskateelle. Kävi ilmi, että teetä ei ollut, joten Timo toikin minulle kaakaon. Ei valittamista, olisin nimittäin valinnut alunperinkin kaakaon, jos olisin tiennyt, ettei se ollut kuumaa vettä ja pussi jauhetta, vaan jotain melkein oikeaa nautintoainetta.
Laiturille saapuessamme sinne saapui myös juna. Kävimme makaamaan odottaen lähtöä, Z. Joskus sitten saavuimme Bremeniin ja istuimme odottamaan junaa Munsterin kautta Uelzeniin. Pian saapui sekin, torkuimme sikeästikin, Timoa sai potkia hereille. Konnari katsoi lippujamme ja kertoi, että Hampurista olisi mennyt suorakin juna Munsteriin.
Munster oli piilossa metsän keskellä, melkein pelkäsimme ajaneemme ohi. Pieni asema oli kiinni ja antoi tunteen paikallisesta Kannuksesta. Tarkistimme, että pois lähti junia, ja lähdimme etsimään Panzermuseumia viitan suunnalta ja ruokapaikkaa reitin varrelta.
Ensimmäinen ruokaan viittaava kyltti kertoi pienestä krouvista. Tutkimme hintoja ja totesimme voivamme syödä siellä. Timo päätti metsästää Jägerschnitzelin, minä Zwiebelsellaisen. Astuimme sisään, ja meille tuotiin ruokalista. Timo ajatteli repäistä juomalla olutta Saksassa, itse tyydyin inkivääriolueen.
Ruoan valmistuminen kesti kauan, ja aloimme jo epäillä, että kokki lähti metsälle. Vietimme aikaa Munster-esitteen parissa. Paikka olikin Kangasalan kokoinen, ja syy panssarimuseoon oli viereinen panssarikoulu. Ateria oli lopulta odotuksen arvoinen: suuri kimpale lihaa, vähän salaattia sekä kulhollinen ranskalaisia. Vietimme aikaa ruoan parissa syöden hartaasti ja kiireettä. Samalla seurailimme kanta-asiakkaiden tuloa ja menoa.
Koko ravinnonsaanti tuli maksamaan 34 DM. Hetken levättyämme vääntäydyimme jälleen matkaan ja palasimme varsin hyvin opastetulle Panzermuseum-tiellemme. Vastaan tuli kauppoja, joissa päätimme käydä palatessamme.
Timo kertoo museosta:
Pihalla meitä tervehtivät heti kaksi ensimmäistä tankkia. Ne olivat tosin pahaenteisesti uusia, eivätkä Toisen Maailmansodan aikaisia yksilöitä, joita pääasiassa halusin nähdä.
Kävelimme sitten sisään ja saimme jättää rinkatkin erään pöydän alle. Maksoimme yhteensä 10 DM lipuista ja pelästyimme pienoismallien paljoutta; kai täällä on niitä oikeitakin...
Kyllähän niitä täysikokoisiakin panssareita sitten löytyi. Näyttely alkoi jostain I Maailmansodan saksalaisesta ja eteni sitten mukavan nopeasti Hitlerin ajan välineisiin. Panzerit yhdestä neljään tuli nähtyä. Pienestä sivuhuoneesta kuului ääntä ja löysimme sieltä tv-ruudun, jossa pyöritettiin tankkiaiheisia videoita. Tutustuimme vanhempaa materiaalia odotellessamme uusiin saksalaisiin, kunnes huomasimme, ettei vanhempia videoita ollutkaan.
Seuraavassa hallissa sitten odottivat loppusodan kuninkaat Tiger II, Panther ja erilaiset Jagd-versiot. Ykköstiikeriä vain ei näkynyt. Koko ajan seassa kulkivat myös miehistönkuljetusajoneuvot, useat Opeleita. Jossain kohtaa esiteltiin myös Tiitiäkin kiinnostaneet vanhat radiolaitteet.
Tankkien jälkeen oli esillä muuta kalustoa samalta ajalta. Ilma- ja panssarintorjuntatykkejä sekä moottoripyöriä nimittäin. Erityisesti kuuluisan kasikasin valtava koko yllätti.
Seuraavasta hallista löysimme ensin tyylikkäitä pienoismalleja ja niiden takaa ison läjän sotilasmuotia yli sadan viime vuoden ajalta. Seassa oli myös useita kunniamerkkejä eri ajoilta.
Saman hallin pienestä sivukäytävästä löysimme myös käsiaseita. Pistooleja oli tuhannenlaisia ja muitakin varsin monia, ei kuitenkaan suomalaisia.
Seuraavaksi vastaan tuli muutama ulkomainen tankki, mm. T-34 tai pari, sekä kasa panoksia, hylsyjä sekä muuta sälää. Siihen loppuikin museon kiinnostavin osuus ja siirryttiin hieman uudempaan kalustoon.
Pihalla näimme suurimman osan aikaisemmin videolta nähdyistä nykyäänkin ilmeisesti käytössä olevista tankeista. Joukossa oli mm. sillantekokone ja junaramppi.
Viimeisessä hallissa oli sitten tankit jostain 50-luvulta aina 70-80-luvuille asti. Komein oli ilman muuta T-72, joka oli suunnaton. Kauas ei jäänyt myöskään saksalaisten Leopard 2, jonka suuri torni teki vaikutuksen.
Ennen poislähtöämme löysin vielä vastaanottohuoneesta julisteet, joissa kerrottiin varsin paljon eri tankeista. Vastaavia olisin kaivannut enemmänkin, siis tietoa siitä, missä, miten ja millä menestyksellä mitäkin tankkia oli käytetty. Nyt tankeista oli esillä lähinnä sinänsä myös mielenkiintoisia teknisiä tietoja, kuten teho, aseistus, nopeudet, toimintasäteet.
Ostin vielä lipputoimiston tädiltä pari postikorttia 60 pfennigiä kappale. Yritimme poistua kiertotietä, jotta näkisimme pari viimeistä tankkia, mutta museonhoitajamies osoitti toista reittiä. Menimme siitä ja käännyimme kohti kyseisiä tankkeja, kun sama mies tuli kertomaan, että toiseen suuntaan pois päästäkseen. Tiiti kertoi aikeemme ja nähtyämme viimeisetkin komeudet kävelimme ulos museoalueelta. Eipäa usein tule käytettyä 9 markkaa noin hyvin.
Menimme päätöksemme mukaisesti ensin kauppaan, kaikkea siellä oli, vaan ei vettä. Neste-ensiavuksi ostimme River-Colaa, joka oli varsin halpaa: 0,70 DM kolmanneslitran tölkki. Veden löysimme hetken pyörittyämme ja rautakaupassakin käytyämme erityisestä Getränke-Abholen-kaupasta.
Eväitä nautimme aamuisen ruokapaikkamme edessä. Timo kävi ruokatädin kanssa keskustelun: "Pause?" "Ja." Vieressä oli pari automaattia, joista Timo ruinasi superpalloa. En myöntänyt ostolupaa.
Asemalla menimme massan mukana laiturille. Siellä ei ollut Abfahrt-taulua, joten kiersin aseman.. Hetken kuluttua lähtisi juna Soltauhun. Palasin kertomaan sen, mutta en ollut huomannut katsoa saapumisaikaa, joten kipitin takaisin. Kolmatta pyrähdystä en sentään tehnyt, vaan luotin, että massa tietäisi oikean raidenumeron.
Soltaun Abfahrteissa ei kerrottu mitään Hampurista, vartosimme siis hetken Uelzenin-junaa. Tarjosivat sentään odotustilaa asemalla. Uelzenista lähtikin oikeanlainen juna Hannoveriin melkein heti. Ei ollut edes täyttä.
Hannoverin asemalta yritimme ostaa liput maailmannäyttelyyn, muta teknisten syiden takia meille ei niitä myyty, vaan sen sijaan käskettiin mennä Kaufhofilta ostamaan. Menimme ulos ja aloimme pohtia, onko Kaufhof joku tori vai tavaratalo. Timo äkkäsi tavaratalon mainoksen, ja ylitimme ratikkakiskot taloon päästäksemme.
Kassan täti kertoi kiltisti, että Expo-lippujen osto käy, kun menemme eteen ja oikeaan. Kävelimme eteen ja oikeaan kunnes löysimme kassan, joka kertoi että takaisinpäin ja vasempaan olisi kuljettava. Lopulta infotäti myi meille liput, mutta en saanut opiskelijahintaista, koska messuportilla olisi kuulemma esitettävä opiskelijakortti. Kuoletimme aikaa sovittamalla vaatteita kunnes tavaratalo muuttui kurpitsaksi.
Tarvitsimme lippuihin lisäsivuja, joten jonotin. Setä ei millään ollut ymmärtää, mitä ihmeen sivuja tarvitsimme, joten selitin juurta jaksain: "Tulemme Suomesta, saimme nämä sivut sieltä, nämä kaksi saimme Sveitsistä, tänään olemme käyttäneet koko sivun, tarvitsisimme siis lisää. Setä ei käsittänyt varmaan vieläkään mitään, mutta lähti hakemaan apua virkatovereiltaan, penkoi hetken kaappeja ja tuli sitten käskeäkseen minut toiseen kassariviin. Toisen kassan tyyppi sitten antoikin kuuden sivun tukut molemmille. Eivätpä lopu.
ReiseZentrumin yläkerrassa näytti olevan odotustilaa, mutta sitä ei ollutkaan helppoa löytää. Annoin Timolle ohjeistusta etsintäkierrokseen, kun vierestä kuului ääni: "Etsittekö tekin odotushuonetta?"
Mika esitteli itsensä Mikaksi ja istui seuraamme. Keskustellessamme kävi ilmi, että Mika tuli Tampereen Härmälästä ja oli jo toista kertaa kiertämässä Keski-Eurooppaa. Matkan teema oli tällä kertaa keskitysleirit, joita löytyi Saksan ja Puolan vyöhykkeiltä. Mika ilahtui suuresti kuullessaan, että Interrail-korttiin saa lisäsivuja, ja ryntäsi heti niitä pyytämään. Oli kuulemma kahden ensimmäisen viikon aikana pitänyt laskea, mihin matkoihin oli varaa.
Mikan mentyä etsiydyimme odotuskahvion sohvalle, joka oli lähes ihanteellinen nukkumiseen: tarpeeksi pitkä ja pehmoinen. Leveyttä olisi saanut olla enemmän. Hetken kuluttua torkahtamisesta tulivat sitten neiti Virkailijat kertomaan, että paikka oli oikeastaan pantu kiinni jo aikoja sitten. Edes makuupussia ei ehtinyt pakata. Zentrumin ulkopuolella tapasimme jälleen Mikan, joka kertoi Prahan-junan olleen niin täynnä, ettei viitsinyt yrittää mukaan. Sen sijaan vanha hyvä nukkumapaikka Cellessä sillan alla oli matkasuunnitelmana. Päätimme liittyä seuraan.