Yritin herätä, mutta Timo ei vielä antanut. Minulla oli jossain vaiheessa kylmäkin, siksi olin pussissa umpisukkelossa. Näin Expo-unia, Timo uneksi Italiasta. Nautiskelimme makuupussien lämmöstä hetken ennen kuin jaksoimme tutustua viileään ulkoilmaan. Joku huusi meille jotain poismenemisestä.
Ensimmäinen tarpeemme oli juna ja vessa, toinen Hannoverin Kaufhof tai muu ravintopiste. Molemmat saavutimme melko nopeasti ja saimme aamiaistaa samassa paikassa, jossa vietimme aikaa Mikan kanssa. Päätä alkoi jostain syystä särkeä, mutta absorboin säryn lääkkeeseen.
Sopivin juna lähti Uelzeniin, mutta pahaksi onneksi se ehti melkein lähteä ennen meitä. Juoksimme asematunnelin halki ja ehdimme juuri lähdä ovien sulkeutuvan. Onneksi ne aukesivat napista. Taisi olla täpärin lähtömme tähän saakka - vain oman huolimattomuutemme vuoksi.
Ylähyllyillä ei ollut tilaa rinkoille (ts. ne olivat liian lähellä kattoa), joten istutimme matkatavarat eteemme istuimille.
Junassa oli tyhjähköä. Yritin etsiä mukavaa asentoa, en onnistunut, mutta sitten saimme neljä penkkiä mukavaa nukkumista varten. Onneksi Uelzen oli päätepysäkki, ei tullut kiirettä.
Uelzenin aseman tunnelissa törmäsimme opastettuun kiertokävelyyn. Esitteen mukaan asemaa oli hiljakkoin alettu remontoida (yhä kesken), ja siitä oli tulossa "Umwelt- und Kulturbahnhof". Seinillä oli kyllä jotain taidetta, joka oli saattanut syntyä tahattomastikin vatupassin rikkouduttua, mutta olisin silti arvostanut enemmän toimivaa valaistusta ja opastusta. Pääsimme silti Hampurin-junaan, joka kulki Lüneburgin vaan ei suolamuseon kautta.
Hampurissa kävimme ENGLANTIA(!!) osaavalta infopojalta saamassa matkasuunnitelman lisämaksullisista junista Kööpenhaminaan. Jouduimme odottamaan pari tuntia, kävimme ahmimassa roskaruokaa henkemme pitimiksi ja tulimme sitten toteamaan junan olevan tuskatäynnä. Jäimme odottamaan seuraavaa ja etsiydyimme paikanvaraamoon. Paikka olisi maksanut miljoonan, kieltäydyimme siis. Täti ottikin ja printtasi meille kolmen vaihdon matkan ilman maksuja. Hienoa palvelua, mutta miksi ei jo infopojalta?
Junamme oli kymmenen minuuttia myöhässä, ja kun se tuli, se ei ollutkaan oikea. Olivat nimittäin vaihtaneet meidän junamme raiteelta toiselle meille kertomatta. Hassusta paikallisjunasta meidät kävi pelastamassa kiltti tyttö, joka kaiketi istahti kanssamme Tanskan-junaan.
Matkan aikana passimme tarkastettiin kahdesti - sekä Saksasta poistuessamme, että Tanskaan saapuessamme. Taisimme taas olla "ulkomailla" sen parikymmentä kilometriä tarkastusten välillä. Juna otti Tanskassa yhtäkkiä kiinni vartin myöhästymistään ja ehdimme Odensen-junaan. Siellä oli niin pehmeät penkit, että pelkäsimme joutuneemme ykkösluokkaan. Kaivoimme sukanvarresta muutaman kymmenen Ruotsin ja hieman vähemmän Tanskan kruunuja. Löysimme juuri ja juuri kolikoita operoidaksemme kaakaoautomaattia. Mieleen tulivat Marjon kauhukertomukset koulun kahviautomaatista, mutta onneksi laite toimi.
Odensesta lähti juna viereiseltä raiteelta Kööpenhaminaan. Liu’uimme liukuportaissa hetken ennen junan tuloa. Junassa olikin melko täyttä, joka paikan varaustaulussa luki jotain. Hetken päästä löysimme tilaa tupakkavaunusta ja opimme samalla, että "Kan vara reserverad" ei tarkoita "saattaa olla varattu" vaan "varattavissa".
Vieressäni istuva viinakkaan näköinen täti näki tarjoiluvaunun ja näytti minulle pölseä. En ymmärtänyt ja kerroin sen. Nainen luovutti, onneksi, ja yritti tilata. Ei ollut pölseä. Hetken päästä nainen taas näytti minulle jotain ruokaa. Pah, en tajua, nainen luovuttaa, yrittää tilata ja saa kuulla, ettei ruokaa ole. Yritin nukkua, jotta nainen ei enää puhuisi.