Kun ensi kerran aloitin irkkaamisen, ajattelin: ei minusta voi narkkaria tulla. Vain huonoista, epäonnistuneista, yksinäisistä ihmisistä tulee narkkareita. Mä en voi olla niin tyhmä, että lankeisin siihen.
Ensi kosketuksen IRC:hen sain, kun kesällä 1996 joku Alphaworldissa tapaamani henkilö kertoi irkkaavansa. "Mitä on irkkaaminen??" Tyyppi käski ottaa telnetin käteen ja kirjoittaa irc. No, se ei antanut vielä kovin hyvää kuvaa irkistä, jatkoin oleilua Alphaworldissa. Siellä vietin joskus monta tuntia päivässä, ihmisten kanssa jutellen ja samalla webissä surffaten. (Olinko Alphaworld-addikti??)
Lokakuussa 1996 päätin sitten kokeilla IRC:tä uudelleen. Kenties minulla oli tekemisen puutetta. Aikani pähkäilin kummallisten /kauttaviivojen ja helppien kanssa, enkä osannut mitään. Tuntui kuin IRC ei olisi halunnut saada minua käyttäjäkseen, kun mikään ei toiminut niinkuin olisin halunnut sen toimivan.
#Raamattu oli ainoa kanava, jonka tiesin olevan olemassa. (Miksi tiesin, sitä kysyn tänäänkin.) Suuntasin kulkuni sinne ja KAS! Paikalla oli hyvää porukkaa ja keskustelun tasokin tuntui tasokkaalta. Vähitellen aloin irkkailla säännöllisemmin ja Alphaworld jäi pölyttymään. Hankin mIRC:in ja se tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin unix-pohjainen ircII.
Kaverit alkoivat vähitellen huomautella, että puhelin on aina varattuna. "Taasko sä teit meiliä monta tuntia??" (Annalle internetissä hilluminen oli yhtä kuin "meilin tekeminen") Koulussa puhuin usein tyyliin: "eilen etsu sano.. ja sit mä näin yhen kangasalalaisen... ja juteltiin varmaan kolme tuntia.. ja sitten yks tyyppi messus mulle et... Siis eilen irkissä... lähetti privaatti, siis yksityisiä viestejä.. siis irkissä on silleen kanavia, vois verrata vaikka huoneisiin, siellä kaikki paikallaolijat kuulee mitä joku on sanonu.. tai siis näkee mitä joku on kirjottanu... sä voit niinku olla monessa huoneessa yhtä aikaa... mut siis se messuaminen, siis privaattiviestin lähettely on vähän niinku sä kuiskaisit... kukaan muu ei kuule, tai siis nää sitä kuin sä ja se jolle sä sen lähetät" "Tiiti puhu jostain muusta kuin aina siitä irkistä!!"
Tulin usein kouluun viiden-kuuden tunnin yöunilla. Kyllä sitä ihan hyvin jaksoi, mutta kotiin ajaessa olin aivan maitohapoilla ja hiessä puolentoista kilometrin pyöräilyn jälkeen. Ruoat korvattiin irkin lomassa syödyillä päällysteettömillä leivillä, kuivalla myslillä ja mahdollisesti teellä.
Täydelliseen rappioon joutumiselta minua kuitenkin varjelivat koulu ja
harrastukset. Nukkumaanmeno oli ajoitettava niin, että saisi vähintään
viisi tuntia unta. Koulun jälkeen oli pari tuntia aikaa irkkailla, ennen
kuin tuli lähtö seuraavaan paikkaan. Harrasteen jälkeen oli kuitenkin
vielä irkkimahdollisuus, ja usein tulikin taas valvottua kahteen-kolmeen.
Aamulla herätys oli seitsemältä tai kahdeksalta, lauantaisin yhdeltätoista
ja sunnuntaisin yhdeksältä. Jossain vaiheessa huomasin, kuinka hyvää uni
voisi tehdä ja nukuin päiväunia. Päivällähän irkissä ei ole kovin paljoa
porukkaa.
Totesin olevani narkkari. Se oli kivaa. Jännää. Narkkarina olo oli cool. Jos joku ihmetteli irkkaustani, saatoin tokaista: "Olen narkkari, ja ylpeä siitä" tai "Narkkari, ja tunnustan sen."
Koulustamme lähti porukka leirikouluun Ranskaan. Muistan miettineeni edellisenä iltana ennen lähtöä, kuinka mahtaisin selvitä kahdesta viikosta ilman tietokonetta. Heitin ilmaan ajatuksen, että saattaisin jopa parantua riippuvuudestani. "Jeesus on pelastanut monta muutakin narkkaria, miksi ei sitten minua?" Ja näin kävi. Matkalla minulle ei tullut lainkaan vieroitusoireita, ja kun palattuani istuin tietokoneen viereen ja yritin soitella TTKK:lle, jouduin miettimään passwordia hetken. Muistinpa sen kuitenkin, menin irkkiin, ja se oli aivan vieras paikka. En osannut enää käyttää sitä luontevasti! Halusin kuitenkin päästä takaisin auvoisaan ja cooliin narkkarin tilaani ja irkkailin, ehkä tarkoituksella, yhtä paljon kuin ennenkin.
Irkistä löysin poikaystävänkin. Tosin en usko pelkkiin irkkirakkauksiin, joissa toista ei välillä tavata, eikä soitella tai mailailla. Tapasimme, soittelimme ja mailailimme siis. Poikki meni se neljän kuukauden päästä.
Puhetapaanikin IRC vaikutti. Käytin usein ilmaisua /me, ja joskus ajattelin ääkkösittä. Puheeseen asti ääkkösettömyys ei onneksi päässyt. Kanssaihmisiä rasitti, kun minä ja Tupe (alias t5aar1) keskustelimme irkistä.
Kesäloman alettua menin heti riparille isoseksi. Se auttoi minua vajoamasta kovin nopeasti. Välittömästi sieltä tultuani istuin tietokoneen ääreen ja kirjoitin tutun passwordin, avasin mIRCin ja Eudoran ja kulutin loppupäivän koneen ääressä
Sain vainoharhoja. Tuntui kuin kaikkien nickien takana olisi yksi ja sama tyyppi, joka vainoaa minua. Usein katsoin /whois-listaa juttukavereistani useampaankin kertaan, tarkistin ystävistänikin, millä kanavilla he ovat, ja jos näin, ettei HorNeTTi ollut #whitemetalilla, aloin epäillä... Nytkin, tätä kirjoittaessani, olin juuri äsken viiden minuutin pikavisiitillä irkissä ja tapasin erään kaverin. Tuntui kuin hän käyttäytyisi jotenkin kummallisesti ja sormet etsiytyivät tutuille näppäimille... /whois... Kanavissa ei luultavasti ollut mitään vikaa, mutta joku niissä pelästytti minut ja lähdin lipettiin.
Joskus, ihan alussa ajattelin, ettei minusta narkkaria voi tulla. Narkkareilla ei ole mitään muuta elämää kuin IRC, ei mulle voi käydä niin! Narkkarit on tyhmiä. Mulla on itsekontrollia niin paljon, että voin lopettaa irkkauksen milloin tahansa. Nauroin ihmisille, jotka varoittelivat, nauroin ihmisille, jotka ihmettelivät. Pikkuhiljaa vain alkoi kertyä irkkikavereita, joita sitten meni etsimään. Yöllä ei osannut lähteä nukkumaan, vaan jäi koneen viereen masentumaan, ihmettelemään surkeaa tilaansa.
Oli joskus joku vieroitusohjelmakin käynnissä. Yritin tehdä koneella mitä tahansa muuta kuin irkkailla. Lähinnä se johtui puhelinlinjan vapaanapidosta, mutta ISDN:n myötä sekin jäi. Siirryin mIRCistä takaisin ircIIhin ja phoenix-scriptiin. Irkkaan koulusta välituntisin, kun vain saan koneen. Kuka auttaisi minua tiedostamaan kurjan tilani?
29.11.2000: Ryhdyin radioamatööriksi kesällä 1998 ja huomasin eräänä päivänä, että en ollut irkannut kuukauteen. Irti pääsin siis hankkimalla uuden addiktion. Ei sinänsä mitään vikaa siinäkään. Nykyään irkkaan kotikiinteällä samalla, kun teen koneella jotain muuta. Aikani saan kuitenkin kulumaan opiskeluun melkoisen tehokkaasti eikä irkille näin jää aikaa.