13.-23.7.2008

Tämä on kertomus heinäkuisesta viikon vaellusretkestä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Se oli ensimmäinen "pitkä" eli yli viikon vaelluksemme ikinä, ja sitä paitsi erämaisin tähänastisista.

Retki tehtiin kokonaan julkisiin kulkuneuvoihin nojautuen. Raja-Jooseppiin pääsee Murmanskin postiautolla ja Vuotson ohi kulkee useita linja-autoreittejä päivittäin. Lappi on tietysti kaukana, mutta yhtä kaukana se olisi itse ajaenkin.

Koko reitin pituus oli noin 115 km. Päivämatkat olivat melko lyhyitä osittain siksi, että emme uskaltaneet budjetoida tuntemattomaan maastoon pitkiä matkoja, osittain siksi, että jätimme Sokostille kiipeämisen väliin. Tämä jätti tietysti paljon vapaita iltoja, mutta koska hyttysten seassa istuminen mitään tekemättä käy tylsäksi, olisivat illat voineet olla lyhyempiäkin.

Muuta reissusta:

• Kuvagalleria
• Ruokalista
• Muistilista, mitä mukaan
• UKK-puisto luontoon.fissä

Lähtösunnuntai ja matkamaanantai, 1. päivä

Pakastin oli sulatettu ja kaikki pilaantuva syöty, eikä ollut enää mitään muuta tehtävissä kuin lähteä pysäkille odottamaan bussia. Rinkan mittasuhteet eivät vielä olleet syöpyneet päähän, ja Timo onnistuikin kääntämään bussin peiliä makuupussillaan niin, että kuljettajan piti käydä säätämässä sitä. Keskustasta otettiin vielä käteistä matkakassaan eli mini-minigrippiin.

Junaan ei ollut saanut päivällä verkkokaupasta makuupaikkoja mutta vierekkäiset istumapaikat sentään. Valitettavasti vieressä oli ravintolavaunu, josta iloiset seurueet kävivät tupakkakopissa. Ajantaju katosi, kun matka kulki pitkän päivän maahan.

Aikuinen sai helposti vyöhykelipun Rovaniemieltä Raja-Jooseppiin asti, mutta opiskelijalle sellaista ei myyty. Opiskelijan liput maksoivat reilut 30 euroa. Bussimatkalla maisemat muuttuivat koko ajan erä- ja lappimaisemmiksi, ja missä vain olisi voinut hypätä kyydistä ja lähteä viikoksi metsään.

Ivalossa saatiin retken ensimmäinen opetus: ruokatarvikkeita olisi fiksumpaa ostaa paikallisesta kohteesta. Ivalon K- ja S-kaupoissa oli vähintäänkin riittävä valikoima. Kävimme paikallisessa syömässä poronkäristystä sekä viettämässä aikaa Metsähallituksen palvelupisteessä. Niin paljon karttoja, niin paljon käymättömiä paikkoja!

Muurmanskin bussi oli uudenkarhea minibussi. Kuljettaja sentään puhui vain venäjää, jottei perinne olisi vallan rikkoutunut. Vaikka kyytiläisiä oli ainakin kymmenen, mahduimme rinkkoinemme "salonkiin". Raja-aseman kohdalla meidät pudotettiin kyydistä arvailemaan, missä kohdassa oikeastaan olimme ja mihin kannattaisi lähteä.

Oli miellyttävän lämmin ilma (+20) ihmetellä eräretken ensimmäisiä ongelmia. Lutto olikin isompi joki kuin Timo oli kartalta arvellut, ja sen ylittäminen vaikutti vaativalta. Kävelimme ensin ylävirtaan pari kilometriä ja sitten samat takaisin. Lopulta keitimme nuotiolla perunoita ja paistoimme nakkeja inspiraatiota odotellen. Ruoan valmistuessa ohi käveli paikallinen onkivehkeiden kanssa ja kipaisi joesta yli kuin mikäkin orava! Tästä sekä ruoasta rohkaistuneina horjuimme itsekin kävelykeppien tukemina joen kivistä pohjaa toiselle puolelle.

Lutto kiersi tässä kohdassa pienen saaren molemmilta puolilta, ja eteläiseen haaraan yhtyi Suomujoki. Joista tuli siis eräänlainen kolmioristeys. Ensimmäisellä ylityksellä pääsimme puoliväliin Luttoa. Lähdimme kahluuvarusteissa eli sandaaleissa ja ilman housuja etsimään seuraavaa ylityspaikkaa. Tämä saattoi huvittaa äsken tapaamaamme paikallista, joka kuitenkin ystävällisesti neuvoi hyvän ylityspaikan.

Matkustaminen ja jännittävä jokien yli kahlailu väsyttivät, ja jouduimme pystyttämään teltan heti joen rannasta tasaiselle päästyämme. Iltapalaakaan ei jaksettu. Jäkälikköön oli oikein mukava kuukahtaa.

Päivän luontohavainnot: siniyökönlehtiä, kissankäpäliä, kissankelloja, polttiaisia. +20 ja aurinkoa.

Tiistai, 2. päivä

Aamusella rutiinit olivat hiukan hukassa: miten vaelluksella kuuluukaan toimia? Puuron ja ruotsalaisten mahtavan ruusunmarjakiisselin avulla asiat selkenivät, ja aamutoimet saatiin kaiketi kunnialla toimitettua. Vielä oli hiukan epäselvää, mitä kaikkea pitäisi ottaa alataskuun ja mitä pitää rinkan yläosassa. Tämä vaisto kehittyy aina parin päivän vaelluksen jälkeen, mutta aluksi ylätaskua joutuu kaivelemaan tämän tästä.

Aamukävelyn aikana alkoi tihuuttaa juuri sen verran vettä, että oli parempi vaihtaa sadehousut ja laittaa rinkkoihin suojat. Polku kulki kumpuisella hiekkakankaalla. Maisemasta tuli melkein Kangasala mieleen, mutta aluskasvillisuus oli sentään vähäisempää. Mittakaava oli vielä hiukan hukassa, minkä vuoksi kiertelimme tarpeellista enemmän joen mutkissa.

Jääkärit tai rajavartijat olivat jättäneet muinaisen tuvan erämaahan. Siitä puuttui katto, mutta sisällä kasvoi sitäkin komeampi pihlaja. Sen sijaan jonkun yksityinen lomamökki oli koreana.

Ensimmäisellä laavulla tapasimme päivän ensimmäiset ihmiset: kolmen nuoren miehen kalastusseurueen. Saalis näytti koostuvan tonnikalasta, jonka purkkeja pojat sitten kävivät polttamaan. Pah! Jokainen, joka on kerännyt vanhoista nuotionpohjista hiiltyneitä foliopusseja, voi kertoa, että ohutkaan metalli ei pala!

Suomujoessa oli ylityskohdalla mukava hiekkapohja mutta vettä napaan asti. Rinkoista piti purkaa tavaroita vedenpitäviin pusseihin ja kuljettaa niitä parissa erässä, sillä parikymmenkiloisia rinkkoja ei pystyisi kahlatessa kannattelemaan tarpeeksi korkealla. Vastarannalla, reiden syvyisessä vedessä seistessään Timo ilmoitti, että nyt hän pakkaa rinkan, ja niin myös teki.

Metsässä oli helppoa suunnistaa, koska suurin osa poluista kulki ojien varsia pitkin. Vaikeinta on huomata, milloin oja kannattaa ylittää. Tänään päästiin ensimmäisen kerran kokeilemaan ylitystä puunrunkoa pitkin.

Jyrkkävaaran tuvassa oli sisällä viileää, mikä oli helpottavaa hikisen ulkoilun jälkeen. Tuvan lämpömittarin mukaan ulkona oli +22 astetta, ja lämpöä lisäsivät auringon porotus sekä rinkka. Metsähallitus oli näemmä hankkinut kiiltäviä peltiämpäreitä puhdasta vettä varten Ruotsin malliin. Lisäksi edelliset kävijät, kuopiolaiset, olivat siivonneet tuvan putipuhtaaksi, eikä sisällä ollut edes yhtään hyttystä! Kiitokset!

Lounaaksi oli pähkinä-kasvis-risottoa. Pähkinärouhe on siitä erinomainen retkiaine, että sitä voi heittää ruoan sekaan sen kummemmin kypsentämättä. Lisäksi pähkinässä on proteiinia ja hyvää rasvaa.

Sarvijoen sijaan päätimme jatkaa Muorravaarakanjokea pitkin. Joen rannalle oli merkitty soita, ja saimmekin oppia hiukan Lapin kieltä: jänkä = hyttysparvi, Isojänkä = ... Uhkaavasta nimestä huolimatta jäimme Isojängän vieressä olevalle nuotiopaikalle savustamaan hyttysiä. Timo laittoi iltapalaksi punikkitattia, viherpippurikastiketta, soijaproteiinia ja pastaa eli "Pastaa Koilliskairan taphan". Tiiti keitteli kiviä ja kuivasi niiden lämmöllä kenkiä.

Päivän luontohavainnot: poron hammas, polttiaisten tilalla hyttysiä. +22 ja aurinkoa.

Kiipeilykeskiviikko, 3. päivä

Aamulla emme uskaltaneet hyttysten pelossa jäädä tuulettamaan makuupusseja tai keittämään puuroa. Illalla tehdyt eväsleivät syötiin teltassa. Kun ulos oli pakko mennä, heitimme vain tavarat rinkkaan ja lähdimme lähes juosten pois suolta. Aamiaisen puute näkyi Muorravaarakanjokea ylitettäessä, kun Tiitiltä loppui usko ja jalkojen kantokyky ja Timon piti tulla hakemaan jumittunutta ja kiljuvaa vaimoa joen keskeltä.

Puuraja ja samalla hyttysraja oli saavuttamattomissa, ja aamupuuroa piti keittää metsän puolella. Kurjuuden lisäämiseksi alkoi vielä sataa tihuuttaa. Puuro tosin nosti mielialan taas vihreälle alueelle. On kummallista, miten puuro voi tehdä sen, mihin leivät ja makeat herkut eivät pysty. Rinteen kapuaminen oli lähes leikkiä kunnon aamiaisen jälkeen.

Sade kasteli varvikon ja sitä myöten housut, sukat ja kengät. Olisi pitänyt laittaa ne sadehousut, mutta niiden arveltiin hiostavan rinteessä liikaa. Onneksi sade taukosi puurajalla ja vain uhkaavat pilvet jäivät roikkumaan huippujen ylle. Matalapaine taisi mennä lännestä ohi. Olisipa käytössä hyvät sääkartat sateineen koko reissun ajalta, niin voisi tarkastella omien havaintojensa paikkansapitävyytä.

Lapissa mittasuhteet katoavat. Timolla on onneksi jonkinlainen matkan- ja etäisyydentaju. Kuitenkin kesti hetken ennen kuin lopulta tajusimme, että ensinnäkin kartassamme on kymmenen eikä viiden metrin käyräväli ja toisekseen ihan pienet painanteet eivät todellakaan näy kartalla.

Tunturin tuuli kuivatti paitsi housut ja kengät myös suut. Vesi oli yllättävän tiukassa. Edes selvissä puron paikoissa ei ollut mitään. Hätäapua saatiin Pirunportin jäätikön sulamisvesistä, jotka olivat kylläkin lähes juomakelvottoman kylmiä. Itse Pirunportti oli 40-50 metrin korkuinen kivikkosola. Komea! Kaiku tosin puuttui.

Portin toisella puolella avautui näkymä paljaspäisten tunturien yli. Tunturien rinteillä vuorottelivat kivikot ja vihreät variksenmarjavaltaiset "niityt". Korkealla portin luona kasvoi uuvanaa ja sielikköä. Muualla uuvana oli jo kukkinut, mutta täällä karuissa oloissa se oli vielä kevättunnelmissa.

Pirunportin luoteispuolella virtasi pieni puro Ukselmakurua kohti. Keitimme kanakeittoa ja linssejä. Kuuma keitto oli juuri sitä, mitä kovan ja tuulisen kiipimisen jälkeen kaipasimme! Aurinkokin alkoi paistaa, ja kurussa olimme jonkin verran tuulelta suojassa. Tässä olikin hyvä tilaisuus kuivatella makuupusseja, vaatteita ja kenkiä. Pidimme kuitenkin silmällä Ukselmapään huippua siltä varalta, että sen takaa tulisi yllättävä sadepilvi. Onneksi huoli oli turha.

Paratiisikurulle piti kävellä ensin korkeuskäyrää ja sitten kiivetä satulapisteen yli. Poluttomassa ja osin kivikkoisessa maastossa Tiiti niukautti nilkkaansa sen verran, että siihen alkoi myöhemmin sattua. Onneksi suurimmat kiipeilemiset olivat pian ohi, ja kohta saatiin kävellä vain vuoren laakeaa selkää.

Vihreänä keitaana vuorten keskeltä erottuva Paratiisikuru oli nimensä veroinen - Tiiti vieläpä kutsui sitä paratiisiksi ajattelematta sanojaan sen enempää. Kuru oli kuitenkin sen verran syvä, että päätimme ihailla sitä vain ylhäältä. Vielä Lumikuru piti koluta turistinähtävyytenä ennen kuin alkoi laskeutuminen.

Siliäselkää saimme kävellä myötätuuleen, kun itäkaakosta puhalsi arviolta 13 m/s. Rinkan sadesuojat eivät onneksi lähteneet sen mukana.

Yöpaikaksi ajateltu Pälkkimäojan laavu ei ollut siellä, mihin se oli kartalle merkitty. Timo kävi etsiskelemässä ympäristöstä, mutta ei löytänyt. Lisäksi huomattiin, että Timon toinen sandaali oli pudonnut rinkan kyydistä jonnekin tunturiin. Tähän surkeuteen päätettiin laittaa ruokaa, muusia pippurikastikkeella, ja leiriytyä puron varteen hietikolle.

Luontohavaintoja: uuvana, sielikkö, poro. +16 astetta, 13 m/s, tihkua.

Torstai, 4. päivä

Aamu valkeni aurinkoisena ja tavaroiden kuivatteluun suotuisana. Yöllä oli satanut hiukan. Jalaspilvet kurottuivat yli koko taivaan etelälounaasta pohjoiskoilliseen. Suihkuvirtaus oli koko ajan ollut samasta suunnasta. Odotettavissa olisi säärintamia sitten joskus.

Tiitin oikea nilkka oli hiukan kipeä ja tarkkaan katsoen myös turvoksissa. Pälkkimäojan vesi oli aivan liian kylmää jalan viilentämiseen, ja niin kolmen k:n säännöstä tuli käyttöön vain kompressio. Timo otti kantaakseen raskaimpia tavaroita, ja onneksi matkakin oli lyhyt ja maasto helppo.

Pälkkimäojan laavuun törmäsimme ojan varressa noin kuudensadan metrin päässä leiripaikastamme. Polulla tavatut ihmiset kertoivat huoltomiestenkin kommentoineen laavun väärästä paikasta kartalla. Myöhemmin törmäsimme poroerotusaitoihin ja lukittuun porokämppään, jonka ulkorakennuksen portailla keitimme soija-kasvis-kuskus-currya. Kannattaa ottaa korianteria mukaan retkelle, sillä se painaa vain gramman ja on luksusta! Porokämpän vessan seinänraossa oli Kullankaivaja-lehti, johon joku oli pelannut hirsipuuta.

Hiukan ennen Luirojärven kämppää poimimme seitsemän kivitattia, joista ohikulkijat meille vinkkasivat. Kämpällä olimme jo varhain iltapäivällä. Ihmettelimme muita saapujia, odottelimme saunaa, ja Tiiti pyykkäsi.

Jostain syystä muut vaeltajat tuntuivat haluavan olla omassa porukassaan tai yleensä oman kumppaninsa kanssa. Niinpä keski-ikäisten kanssa ei ollut puhettakaan miesten tai naisten saunavuoroista saati yhteissaunomisesta. Isoa saunaa pidettiin Metsähallituksen puilla lämpimänä kutakin pariskuntaa varten erikseen. Onneksi paikalle saapui hiukan yli parikymppisiä poikia Kangasalta ja Oulusta, ja seitsemän hengen porukalla sauna saatiin täyteen. Luirojärven vesi oli ehkä 15-asteista tai kylmempää, mutta hyvin siellä ui.

Toinen ihmetystä herättävä seikka oli ihmisten alkoholintarve, jota ei hillitse se, että kaikki pitää kantaa mukana. Kaikilla tuntui olevan pullo mukana, ja samaa oli luettavissa myös tupien vieraskirjoista. Ehkä asiaan vaikutti sauna ja Luirojärvellä viipyilevä lepopaikan henki.

Iltaa vietettiin yleisesti tuvassa. Luontokirja kiersi kädestä käteen. Tiiti taisi karkottaa yhden pariskunnan savustamalla herkkutatteja yllättävän kuumalla kaasuhellalla. Yöksi menimme Rajan kämppään kolmensadan metrin päähän viileyden ja hiljaisuuden toivossa. Muut nukkuivat teltoissa ja muutama Luiron kämpässäkin.

Illalla näkyi komea halo, josta sitten tulikin yöksi hiljainen sade. Hampaidenpesumatkalla kohtasimme kumpikin vuorollamme surviaissääskien tuotantotoimet vedenrajassa.

Päivän luontohavainnot: jalaspilviä, keskipilviä, aurinkoa, illalla harsopilviä. +20.

Perjantai, 5. päivä

Menimme seitsemän aikaan Luiron tuvalle aamiaisseuran toivossa, mutta kohtasimme vain nukkujia. Yön yli tihkusateessa kuivuneet pyykit piti tuoda kuivaushuoneeseen. Kaikki Metsähallituksen kaminat vetävät ihmeen hyvin, ja tämäkin syttyi yhdellä kiehisellä. Jätimme vaatteet kuivumaan ja menimme takaisin Rajan kämpälle aamiaista laittamaan. Aamu oli jokseenkin hidas, ja lähdimme lopulta liikkeelle viimeisinä. Ensimmäinen saksalainen oli silloin jo tullut varaustupaan päivämatkan taitettuaan.

Tänään oli alun perin ollut tarkoitus kiivetä Sokostille, mutta koska sää vaikutti sateiselta ja Sokosti liian kivikkoiselta Tiitin nilkalle, jätettiin valloitus väliin - tosin sateisuus väistyi aamupäivällä eikä nilkkakaan ollut enää yhtään turvoksissa. Oli niitä vuoria kuitenkin jo kiipeilty yhden retken tarpeiksi.

Vesi oli reitillä vähissä ja niin tuntui olevan voikin, kun pysähdyimme kivikkoon tekemään leipiä. Hetken päästä Timo huomasi, että lämpimässä voi oli pudonnut rasiasta maahan. Se oli kuitenkin maagisesti pudonnut voipuoli ylöspäin eli rasian foliokannen päälle! Lapin taikaa!

Tuiskukurun tuvalla saatoimme rikkoa autiotupien kirjoittamattomia sääntöjä, sillä teimme hyvin valkosipulista ruokaa. Tomaattiyllätys oli sikäli yllättävä, että se ensinnäkin maistui muulta kuin valkosipulilta ja toisekseen oli hyvää aurinkokuivatusta tomaatista huolimatta. Ruoan tuoksun houkuttelema poro kävi kolistelemassa ovella.

Pikavilkaisulla Tuiskukuru näytti tavalliselta jokikuopalta ja kivikolta. Tässä vaiheessa reissua tuntui hassulta, että moisia edes viitsitään merkitä karttaan, sillä niitä nyt riittää. Jatkoimme kohti länttä, josta aurinko porotti vastaan. Nattaset alkoivat näkyä taivaanrannassa.

Lepotauolla Vintiläojan vetten äärellä aloimme miettiä, miten monta päivää ja kilometriä meillä oikeastaan oli jäljellä. Hetken laskutoimitusten jälkeen totesimme, että Sokostin väliin jättäminen tarkoitti ylimääräistä irtopäivää, joten itse asiassa matkaa oli melko vähän ja voisimme lopettaa päivän kävelyn vaikka heti. Tarkemmin katsottuna istuimme täydellisen telttapaikan vieressä: vettä, vain vähän hyttysiä, puunrunkoja istuimiksi ja tasainen telttapaikka. Ei tämä ihan vetänyt vertoja Ruotsissa nukutulle joenpenkalle, mutta kotimaisuusaste sentään oli parempi.

Illalliseksi söimme spagettia ja pussitonnikalaa. Kun spagetin keittovedestä jättää osan kaatamatta pois ja sekoittaa siihen tomaatti-basilika-lämminkupin, saa mahtavan kastikkeen. Mums!

Päivän luontohavainnot: Vaihtelevaa pilvisyyttä, tuuli lounaasta, iltapäivällä ehkä jopa +20. Poro.

Lauantai, 6. päivä

Yöllä oli taas satanut, mutta aamulla 6:55 oli jo kuivaa. Illalla oli laitettu kuivaomenoita likoamaan, ja nyt ne ryydittivät hedelmäkiisseliä. Äiti olisi kyllä tehnyt kiisselin pelkistä omenoista ilman jauheita. Aamiaisen yli lensi korppipari ja joutsen, ja näin saimme mustavalkoisen kuvan alueen linnustosta.

Seurailimme Vintiläojaa Suomunruoktulle päin ensin leppoisasti tihkusateessa ja sitten hyttysistä häiriintyneinä. Suomujoen varsi oli melkoinen hyttystehdas. Itse joki oli kutistunut säälittäväksi sitten viime näkemän, mutta lähestyvä sivistys oli pystyttänyt sen yli sillan Aitalammen nuotiopaikalla.

Saavuimme Suomunruoktuun alkuiltapäivästä ja vietimme pitkää lounasta. Myöhemmin mökin vieraskirjaan merkittiin, että lounas venyi yöpymiseen saakka. Lounaaksi nautimme pitkää keittoaikaa vaativan pata-ainespadan sekä jälkiruoaksi kummallista keinosokeroitua jäätelösulaa (eli telöä). Lumikurua tuli ikävä, koska sieltä olisi saanut jäänkin mukaan.

Tiiti keräsi tuvan takapihalta noin sata naulaa pienistä kattohuopanauloista 15-senttisiin asti. Ne oli kätevä koota E-kaupan muovikassiin, joka myös löytyi sammalien alta. Mikä edes on E-kauppa? Syyllinen näihin roskiin saattaa löytyä 70-luvun nuorisosta eli niistä jääristä, jotka sättivät nykynuorisoa!

Illalla juttelimme mukavia telttailijoiden kanssa. Kuukkelipari kävi kujerrellen juttelemassa nuotion ääressä. Hetken päästä taivaalla oli jotakin isoa, valoa vasten mustaa. Taas kerran luontokirja oli tarpeen, ja yhdessä määritimme linnun maakotkaksi. Timo veisti voiveitsen ja Tiiti perässä astetta sofistikoidumman, ja hetken päästä kilpailtiin puu-ukkojen tekemisessä. "Ei meillä mitään kisaa ole, muuten vain on numerolaput rinnassa", totesi telttailija.

Tupahiirestä oli vieraskirjassa paljon varoittavia kertomuksia, ja lisäksi Luirojärvellä yksi retkeilijä kertoi hiiren kiivenneen ulkoseinällä olleeseen rinkkaan ja järsineen siihen reiän. Tästä säikähtyneinä veimme rinkkamme monen sadan metrin päähän puun juurelle Virtasen ulottumattomiin. Nukkumaan menimme puoli kymmenen aikaan. Timo kuorsasi niin, että laveri tärisi.

Päivän luontohavainnot: Pohjanisotalvikki. Joutsen, korppeja, kuukkeli ja maakotka. Sarvijaakko. Sadetta ja aurinkoa, +16, tuulista ainakin Suomunruoktun tuvalla.

Sunnuntai, 7. päivä

Heräsimme jo 6:40 ja yritimme nopeaa lähtöä. Jotenkin kuitenkin saimme tuhrattua melkein kaksi tuntia kaikenlaiseen, vaikka päivän ruoatkin oli eritelty jo illalla.

Painelimme yhtä kyytiä melkein Tammakkolammen tuvalle asti, mutta palasimme sitten museokämpälle hakemaan kameraa. Tämä kuuden kilometrin hikilenkki Kopsusnokan yli tuotti suuren ruokahalun. Samalla kuitenkin havaittiin, että ilman rinkkaa mäen ylittäminen oli 60 % helpompaa kuin rinkan kanssa.

Partiokaupasta suurin toivein ostettu lihapullia ja perunamuusia -paketti osoittautui pettymykseksi. Lihapullien sijaan pussista paljastuikin kaksi pienempää pussia, joissa oli lihapullataikinajauhetta. Muotoile lihapullat ja paista, pah! Sekoitimme kaiken ja söimme sen lihaperunasoselaatikkona. Tästä 8 euron 30 sentin ateriasta maristiin vielä pitkään.

Suunnistimme askelpareilla ja kompassilla Kopsusvanganpään eteläpuolelta. Ensin Tiiti laski askelia ja Timo piti suunnan, sitten vaihdettiin. Tunturikoivikossa oli mukava kävellä ja ilmeisesti myös paarmojen lentää. Timon tarkkailun mukaan jotkut paarmat pyörivät mukanamme jopa viiden kilometrin matkan. Loppumatkasta ne alkoivat olla hyvin väsyneitä ja pysähtelivät tuon tuosta rinkan päälle huokaamaan. Siinä missä etelän paarmat käyvät suoraan kimppuun, purevat ja häipyvät, Lapin paarmat kiertävät ja kursailevat loputtomia aikoja. Paarmoista pääsimme viimein eroon poroaidan kohdalla, koska paarmat eivät halunneet tulla väärän paliskunnan alueelle.

Yhtämittaisen paarmamarssin jälkeen saavuimme leiriin jo kahdelta. Siihen oli pakko jäädä, koska se oli viimeinen mahdollinen leiripaikka ennen Sompion luonnonpuistoa. Timo sytytti nuotion savustaakseen paikallisia paarmoja pois. Istuimme iltapäivää ja keittelimme kummallista borssiriisiä. Tiiti kävi tutustumassa suohon, joka ympäröi saarekkeen koivikkoon perustettua nuotiopaikkaa.

Suolta kuului lompsintaa, ja ajattelimme saavamme illaksi juttuseuraa - mutta lompsija olikin hirvi! Se katsoi meihin päin, totesi mielessään: "ihmisiä" ja jatkoi täysin kiireetöntä lompsimistaan. Se oli kasvanut luonnonpuistossa eikä tiennyt metsästäjistä.

Iltapäivällä yhden aikaan oli alkanut näkyä komea halo, jossa erottuivat selvästi eri värit. Iltapäivällä ja illalla saapuivat keskipilvet. Halo ennusti taas sadetta.

Menimme nukkumaan jo puoli kahdeksalta, koska ei ollut mitään muutakaan tekemistä. Aurinko paistoi ikävästi suoraan silmään vaalean teltan läpi.

Päivän luontohavainnot: Hirvi, korpin raakuntaa, hanhien kiljuntaa, leppälintu naksuttelemassa poikasilleen. Halo. Aamulla +13 ja kastetta, päivällä +22 astetta.

Maanantai, 8. päivä

Emme nousseet herätyskellon ensiääniin neljältä vaan vasta kuudelta. Oli pilvistä mutta ei vielä varsinaisesti sateista. Saimme tavarat kuivateltua ja kasattua ennen kuin alkoi tihku, joka yltyi aamupäivällä varsinaiseksi nimbus-sateeksi.

Sompion luonnonpuisto oli suuri mäntymetsä, jossa vaikutti olevan enemmän roskia kuin kansallispuistossa. Vaikutelmaa tehosti se, että Tiiti keräsi roskakokoelmaansa täältä myös tupakantumpit, jotka oli kansallispuistossa jättänyt huomiotta. Polun oranssien opastenauhojen riekaleita lojui myös ympäriinsä.

Polun ainoalla nuotiopaikalla keitimme sadeveden laimentamaa mexicana-keittoa, jonka huimat 200 kilokaloria höystimme jämäspagetilla. Terävä-Nattasen huippu oli sumupilven peitossa, ja jätimme suosiolla retken toisenkin korkean tunturin valloittamatta. Pyrkimys oli lähinnä pois, etenkin kengät.

Sateen keskeltä löytyi yhtäkkiä tie ja tien vierestä kuiva kota. Valloitimme kaiken ilmatilan vaatteiden kuivattamiseen ja loikoilimme sohvaleijonina nuotion lämmössä.

Pahimmasta märkyydestä päästyämme kokosimme tavaramme kodan toiselle puolelle niin, että muille satunnaisille matkailijoille jäisi tilaa. Muut retkeilijät eivät kuitenkaan kehotuksista huolimatta uskaltautuneet kuin kodan ovelle. On outo ajatus, että kodan tai autiotuvan voisi varata! Mahdollinen vaihtoehtoinen selitys oli se, että tavaramme haisivat melko pahalta.

Söimme iltapalaksi tattiriisiä, toki kuivatateista, sillä luonnonpuistossa ei saanut poimia orakastakaan - sääli. Kulutimme aikaa Aamulehden sudokulla ja tietovisalla sekä kännykän peleillä. Mihinkään ei oikein voinut lähteäkään, vaikka sade oli lakannut, koska kaikki tavarat olivat vielä märkiä. Kävimme nukkumaan iltauutisten aikaan. Laitoimme vielä tulet kuivattelemaan loppuja tavaroita yön ajaksi.

Päivän luontohavainnot: Koppelo tai vastaava, lokkeja Sompiojärvellä. Sadetta aidosta sadepilvestä.

Tiistai, 9. päivä

Aamuneljältä kodan ovella kävi pariskunta, joka puhui kovaan ääneen selluliittivoiteista. Heräsimme kuitenkin vasta kuudelta ja lähdimme sitten työntämään tietä jaloillamme taaksepäin.

Ainoaksi kartalle merkityn tunturin huiputukseksi jäi Pyhä-Nattanen, jonka huipulla olevaa extreme-huussia kävimme ihailemassa. Nattaset muodostuvat ainutlaatuisesta Nattasten graniitista, jota oli rinteillä nähtävillä mielin määrin. Graniitti liuskoittuu, ja kalliot näyttävät aivan ihmisen kivistä rakentamilta linnoituksilta.

Vedimme melko suolaisen valmiscouscousin naamaan ja jatkoimme tien työntämistä. Huvittelimme ratkomalla piilosanaa. Puolivälissä Vuotsoon saimme myös puhelinyhteyden vanhempiin ja kuulimme etelässä sataneen taukoamatta matkamme ajan. Viimeiset viisi kilometriä pääsimme kilttien mökkeilijöiden kyydillä.

Vuotson porokylässä puhdistautumismahdollisuudet rajoittuivat vessan lavuaariin. Söimme himolla makkarakeittoa. Tiiti oli kylläkin suunnitellut syövänsä rautua ja uusia perunoita ja Timo pihvin, mutta keitto oli aivan riittävä korvike. Ruokailun aikana emäntä komensi pojat ajamaan parttion (muutaman poron lauman) pois portailta, jotka oli juuri eilen pesty. Vain Lapissa...

Haimme kaupasta evästä ja jäätelöä. Ohjelmassa oli korttien kirjoittelua, Radio Suomen kuuntelua, Rovaniemeen tutustumista, kiinalaista ruokaa (miksen syönyt poroa szechuan-kastikkeessa?), ja lopulta junamatka kotiin.

Päivän luontohavainnot: porot asuvat asutuskeskuksissa ja teillä, eivät suinkaan tunturissa.