Tänä aamuna heräsin oudolla, mutta kuitenkin niin odotetulla tavalla. Naamaani nuoltiin. Ei, minulla ei ollut miesvieraita, vaan olin veljelläni Pertillä kylässä. Putney, Pertin ja Minnan partacollie kuvitteli minun olevan helppo saalis lenkilleviejäksi. Putney oli pari tuntia sitten ollut tunnin lenkillä, mutta tiedämmehän koirien ulkoilunhalun. Palatakseni aamuun, totean, että naamaani nuoltiin ahkerasti. En kuitenkaan hätkähtänyt, sillä tiesin, mitä on tekeillä. Tiesin myös, että jos avaisin silmäni, Putney ei hellittäisi ennen kuin vasta ulkona. Jatkoin siis hyvin tyynen näköisenä makoilua, vaikkakin se teki hieman tiukkaa koiran kielen tunkeutuessa nenääni. Putney ei ilmeisesti huomannut minun heränneen, sillä se lähti hetken kuluttua turhautuneena pois tullakseen taas tunnin kuluttua takaisin.
Unessani olin jossakin parkkihallintapaisessa rakennuksessa, jossa ihmiset nukkuivat autoissaan. Tosin erikoisasemakseni oli langennut nukkua erillisessä huoneessa, jossa oli sänky. Putney oli talossa töissä muiden partacollieiden seurassa. Ilmeisesti koirien tehtävä oli häiritä asiakkaita, vaikken nähnytkään siihen olevan minkäänlaista järjellistä syytä. Ne näyttivät tukevan myös geocities.com:in liiketoimintaa tuomalla asiakkaiden (myös minun) luokse japaninpystykorvan pentuja, joiden kerrottiin olevan vuoden ja neljän kuukauden ikäisiä ja joista ei kuulemma kukaan huolehtisi ellen minä. Huomasin kuitenkin juonen ajoissa ja määräsin pennun poistumaan vuoteestani.
Lopullinen herääminen tapahtui puoli kymmenen maissa herätyskellon soittoon. Huoneen lattialla nukkunut Putneykin heräsi ja oli alkaa haukkua herätyskellolle. Kerroin kuitenkin rauhoittavalla äänellä sen olevan herätyskello, täysin epäpelottava laite. En edelleenkään antanut Putneyn saada pitävää otetta aamustani ja aloin ärsyttävän hitaasti syödä aamiaistani. Lopulta kuitenkin totesin aamulenkin ajan koittaneen ja kysyin Putneylta tulisiko tämä mukaan. Koira ei kommentoinut, mutta tuntui aivan iloiselta päästyään ulos.
Teimme suuren metsäeksperienssin jonka jälkeen urbanisoiduimme Tampereen kaduille. Löysin mielenkiintoisen nuuska-asettimen ennen koiraa ja heitin sen roskikseen toivoen, ettei kukaan koskaan enää löytäisi sitä. Kaupunkiympäristö ei kuitenkaan tuntunut soveliaalta aamupäivälenkin kohteelta, joten käännyimme ties minne. Ties missä sisälsi muun muassa puiston, jonka tietä kirmasimme kilvan. Tietenkin parisatawattinen koira eteni nopeammin kuin minä, mutta massani huomioiden olin kuitenkin tehokkaampi. Ylämäkeen juoksu ei kuitenkaan ole leipälajini ja päätin pysäyttää koiran. Oikaisimme vielä erään siirtolapuutarha-alueen läpi tietämättä, että olisimme päässeet samalla askelmäärällä samaan paikkaan ja välttäneet kaksi portinavausta käyttämällä aidan toisella puolella sijainnutta tietä.
Päätin Putneynkin puolesta, että ennen kotiin menoa kiertäisimme vielä eräänlaisella sightseeingillä Petsamon kaupunginosassa, mutta Putney päättikin toisin. Vähän matkaa tosin pääsimme etenemään ennen kuin koira totesi kaverin asuvan juuri tuon kadun varrella. Pieni rakki sieltä juoksikin minua vastaan jättäen Putneyn täysin huomioimatta. Rakin emäntä kertoi eläimensä nimeksi Melli. Tämän suuren kohtaamisen jälkeen menimme kotipihaan.
Päätin päästää Putneyn hetkeksi aikaa vapaasti juoksemaan nurmikolle ja hain kirjan Linnunradan Käsikirja Liftareille (kirjoittanut Douglas Adams 1979.) Tullessani ovesta ulos näin jotain odottamatonta: koira, jonka juuri olin jättänyt portin sisäpuolelle olikin nyt sen ulkopuolella. Avasin portin ja käskevimmällä äänensävylläni ilmaisin koiralle tahtovani sen tulevan omalle alueellemme. Seurailin koiran touhuja kirjan lukemisen lomassa ja havaitsin sen suussa jotakin sinistä. "Putney. Kenen hanska sulla on suussa?" Kävin hetken varsin yksipuolista keskustelua hanskan omistussuhteista kunnes totesin sen hyödyttömäksi. Sen sijaan päätin käyttää Hajota ja Hallitse -taktiikkaa. Ainoiksi ongelmiksi tämän taktiikan suhteen osoittautuivat, että en tiennyt mitä hajottaa enkä oikein edes hallinnut koiraa. Kymmenen minuutin tahtojen taistelun jälkeen se teki kuitenkin virheliikkeen, painautui seinää vasten. Sain sitä niskasta kiinni ja otin hanskani pois välittämättä ranteeni ympärille kiristyvistä hampaista. Putney alkoi taistella vapaudestaan. Yritin raahata sen sisään taloon rauhoittumaan, mutta sen karvojen takaa vilkkuvat silmät olivat mielipuoliset, joten päätin jättää yrityksen. Sen sijaan otin narun, joka oli toisesta päästään kiinni talossa ja sidoin koiran kaulapannastaan siihen ja lähdin hakemaan talutushihnaa. Hihnan kiinnittäminen oli suhteellisen helppoa, mutta narua irrottaessani sain tuta koiran leukojen voiman paremmin kuin koskaan.
Vedin koiran remmistään sisälle ja aloin tehdä lähtöä kotiinpäin. Tarkistin tavaroideni sijainnin ja totesin niiden olevan joko repussani, ylläni tai ulkona. Repussani oli myös uusin City-lehti, jota unohduin lukemaan. Mauno Koivistolla ja Tellervo Koivistolla oli tai oli ollut rakkaus ja/tai seksisuhde. Artikkeli kommuuniasumisesta kiinnosti minua erityisesti, sillä olen poliittisesti suuntautumassa kommunistiksi.
Das Haus - ein Erlebnis! Pertin ja Minnan uusi talo oli todellakin elämys, sillä se oli antiikkistakin antiikkisempi. Olin ylpeä itsestäni, kun sain WC:n vedettyä. Ensin oli laskettava hanasta vettä katonrajassa sijaitsevaan säiliöön ja sitten vedettävä kahvasta. Ilman WC:n toimintaperiaatteen pääpiirteistä tuntemusta tehtävä olisi ollut mahdoton. Lähdin pois talosta jättäen koiraparan yksin akvaariokalojen seuraan. Oveakaan en ollut saada kiinni, mutta hetken aikaa ohikulkijoiden katseiden kohteena oltuani se kuitenkin loksahti lukkoon. Otin Linnunradan Käsikirjan Liftareille ja mietin hetken, selviäisinkö kotiin pyyhkeettä.
Aloin kävellä ripeästi kohti Keskustoria, mutta jokin sai minut pysähtymään 70-auton reitin varteen ehdittyäni. Todellakin! Minuutti sitten oli lähtenyt bussi, jota menin odottelemaan tien varteen varta vasten rakennetulle pysäkille. Heitin vesilinnulla ajatuksiani johonkin kahvilaan menosta ja kaakaokupillisen juomisen hitausennätyksen teosta.
Bussi tuli ja maksoin 17 markan matkan kaksikymppisellä, viitosella ja kahdella markan kolikolla saaden kympin kolikon takaisin. Yleensä en kulkuneuvoissa istuessani lue mitään, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen ja uppouduin täysin Käsikirjan maailmaan. Tampellan kohdalla ulos katsoessani ihmettelin, kuinka voin voida näinkin hyvin lukiessani autossa. En muista koskaan havahtuneeni niin myöhään Kangasalan kirkonkylässä kuin tällä kertaa. Huomasin oman pysäkkini lähestyvän uhkaavasti ja päätin jäädä pois vasta linja-autoasemalla. Luettuani Linnunradan Käsikirjaa Liftareille näin maailman paljon harmaampana kuin ennen.
Suuntasin kulkuni kohti kirkkoherranvirastoa ja nuorisotoimistoa. Näin paikan, jossa olin vetänyt ensimmäiset henkoseni tupakkaa ja minua alkoi jälleen yskittää. Istuskelin hetken niitä näitä juttelen Tsaarin ja Vanhasen Annan seurassa kunnes lähdin taas. Kahvihuoneessa keskusteltiin sunnuntain jumalanpalveluksesta. Arolan Olli totesi Tompan ottavan minuun yhteyttä Mitä rakkaus on -paneelikeskustelun merkeissä. Ryntäsin takaisin nuorisotoimistoon ja kysyin Tsaarilta ja Annalta löytyisikö heiltä tietoa. Ei minkäänlaista. Lähdin siis pois oikaisten kirkkoherranviraston kautta. Virastotädit kysyivät voisinko tuoda heille jotain hyvää ja lupasin tehdä sen käytyäni ensin kotona hakemassa polkupyörän. Linnunradan Käsikirja Liftareille oli muuttanut olemassaoloni sietämättömän kevyeksi, tai sitten olin vain unohtanut syödä vajotessani kirjan maailmaan. Postilaatikossa minua odotti ZUNKTRoNICin vanha kasetti ja neljänkymmenen markan tilillepanokortti sekä Pyhäkoululehti. Hain pyörän ja tunsin pakonomaista tarvetta ottaa mukaani pyyhe. Laitoin pyyhkeen reppuuni ja otin vielä pari maksamatonta laskua, koska kasetin omistuksen kannalta olisi kuitenkin käytävä maksuautomaatilla.
Pyöräilin mahdollisimman nopeasti Osuuspankin eteisessä sijaitsevalle laskujenmaksumaatille ja työnsin automaattikorttini koneen nieluun. Sain tavanomaisen lievän paniikkihäiriön tunnuslukua kysyttäessä, mutta selvitin senkin täysin pistein. Laskut tulivat maksetuiksi ja saatoin antaa vuoron Tuomakselle, joka oli tullut taakseni norkoilemaan. Automaatti ei kuitenkaan pitänyt Tuomaksen kortista, joten hän jatkoi seuraavalle pankille. Itse hakeuduin kotileipomoon ja ostin kaksi viineriä viraston tädeille ja itselleni viiden markan hintaisen ruislimpun. Hinnaksi tuli yksitoista markkaa ja erottelin virastolle lähtevät vaihtorahat tarkasti omista rahoistani. Virastolla tädit ihmettelivät kovasti hintojen alhaisuutta. Aloin järsiä limppuani, joka oli poikkeuksellisen hyvää leipää.
Menin taas nuorisotoimistolle ja vedin repustani pyyhkeen asettaen sen hartioilleni. Kysyin ihmisiltä ovatko se lukeneet Linnunradan Käsikirjaa Liftareille, kaivoin kyseisen kirjan esiin ja aloin lukea. Aikani osaamatonta tietokoneenkäyttöä katseltuani lähdin pois. Pyöräillessäni kotiin pyyhe hartioilla ja leipääni pureskellen aloin miettiä miten olisi tällaisen elämän harjoittaminen normaalina olotilana. Voisi pyöräillä ympäri maata pyyhe kaulassa ja kysellä seurakunnilta, olisiko heillä sijaa majatalossa. Ostaa leipomoista leipää päivän aterioiksi. Kantaa repussa Raamattua ja Linnunradan Käsikirjaa Liftareille. Se olisi elämää, mietin mennessäni ovesta sisään. Kaadoin itselleni lasillisen. Veljeni oli kertonut kaikkien omenien olleen mehustuskelpoisia. Istuin tietokoneen ääreen ja totesin Tampereen Teknillisen Korkeakoulun verkkopalvelujen olevan jokseenkin maassa. Sain sähköpostini imuroitua kotikoneelle, mutta vastausten lähettäminen niihin ei onnistunut. Suljin siis verkkoyhteyteni ja aloin kirjoittaa päivänkertaa. Mietiskelin, oliko Pertin ja Minnan taloon lukitsemani koira sittenkään oikea.