Jo alun bussimatka jouluksi kotiin tuo Astan turvallisuudenkaipuun kaikkien nähtäville. "Mikään ei voi minua satuttaa, olen turvassa auton hyrisevässä sisuksessa."
Vähä vähältä Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivä valottaa vasta eronneen Astan elämää ja maailmaa uudessa arjessa. Esiin astuvat vuoron perään rikkinäinen avioliitto, perheväkivalta ja elämää hallitseva äiti.
Anna-Leena Härkönen tuo hiljan ilmestyneessä neljännessä romaanissaan esiin nykyajan ihmisille kipeitä aiheita. Monet avioliitot ovat syystä tai toisesta helvettiä, ero tekee kipeää. Vielä näitäkin vaietumpi asia ovat paikallaan jurraavat, ummehtuneet suhteet vanhempiin. Jumiutuneet ihmissuhteet, joita ei uskalleta tarkastella ja korjata, aiheuttavat pitkäaikaisia tuskia ja hankalia tilanteita.
Teoksen alussa eletään suuren ja iloisen perhejuhlan aikaa. Sillä välin, kun Asta viettää joulun kotonaan, on Arin sovittu pakkaavan tavaransa ja lähtevän. Neljäntoista vuoden yhdessäolo on saanut surkean lopun, jota periaatteistaan kiinni pitävä äiti ei voi hyväksyä.
Eron jälkeen Astalla olisi elämässään aikaa pohtia suhdetta ja eroa, mutta ajatukset täyttääkin äiti. Koko ikänsä äidin varjossa elänyt nainen alkaa löytää itseään ja elää lopulta murrosikäänsä.
Irtautuminen on tuskallinen prosessi niin äidille kuin tyttärellekin. Astalta se vaatii kipeää lapsuuden läpikäymistä ennen kuin tämä todella myöntää toimivansa äidin esimerkin mukaan. Lopullinen myrsky puhkeaa Astan uskallettua viimein ilmaista omat mielipiteensä äidilleen.
Astan näkökulmaa käyttävä kerronta tuo esiin niin tuskan, ilon kuin epätietoisuudenkin. Tunnepurkaukset saavat vapauden ryöpsähdellä ja ajatukset vaeltaa. Samoin yölliset kauhunhetket lävistävät lukijan todenmukaisuudessaan. Härkösen kyky eläytyä on kadehdittava.
Avoimien ovien päivä tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan omia ihmissuhteitaan peilaamalla niitä Astan lähipiiriin. Teos jättää lukijan mieleen sarjan hiljaisia neuvoja ja varoituksia riippuvuussuhteista. Se on omiaan luettavaksi niin äidille kuin tyttärellekin.
(Julkaistu Kangasalan Sanomissa joulukuussa 1999.)