|
Pääsivu |
Raportit |
Ry |
Pelaajat |
Ottelut |
Pörssit |
Media
Viimeiset jatkopelit
Jatkosarjan toiseksi viimeinen turnaus pelattiin Pitkäjärven parkettilattialla. Ensimmäisessä ottelussa olimme surkeita ja NOPS vei pisteet lukemin 4-8. Toiseen otteluun Pä-Lu:a vastaan onnistuimme parantamaan otteitamme ja hallitsimmekin suvereenisti ottelun ensimmäiset puolitoista erää, mutta vastustajan maalivahdin unelmapeli piti lukemat nollissa. Sitten tapahtui muutama virhe ja vastustaja rankaisi. Yhteensä viisi kertaa.
Viimeisessä turnauksessa pelattiin lähinnä kunniasta. Tappio KoKo:lle ja olisimme olleet lohkossa viimeisinä. Vaan toisin kävi. Ottelu pysyi tasaisena ensimmäisen erän ajan, jonka voitimme ainoastaan 1-0. Toisesta erästä lähtien menimme kuitenkin menojamme, lopputuloksena 12-0 ja ottelun keskeyttäminen kolmannen erän puolivälin paikkeilla. Tomi, Esa ja Jonne iskivät hattutemput mieheen ja Harri säesti neljällä syöttöpisteellä.
Kauden viimeisessä ottelussa vastaan asettui jo nousunsa varmistanut SB Jäähovi. Melkoisessa höntsäpelissä ei onneksi nähty kovin rumia otteita vastustajan puolelta ja maalejakin ladottiin melko tasatahtiin. Hävisimme kuitenkin lukemin 7-9. Tehopelaajina häärivät Tomi (2+4) ja Esa (4+1).
Jatkolohkostamme nousi yhteensä neljä joukkuetta kun Jäähovi ja KU-68 nousivat suoraan ja Kikka-74 sekä Pä-Lu voittivat karsintaottelunsa.
Alkuvuoden otteissa ei juuri kehumista
Viime päivityksen jälkeen Soolo on pelannut 7 ottelua, 4 ylemmässä jatkosarjassa sekä 3 harjoitusottelua.
Ylemmässä loppusarjassa peleistä olemme hävinneet kolme ottelua maalilla ja yhden hieman reilummin SB Jäähoville. Jatkosarjan avausottelussa ei juuri maalipaikoilla juhlittu ja Pä-Lu onnistui viemään pisteet lukemin 0-1.
Toisessa ottelussa hölmöilimme NOPSin 2-0 johtoon ennen heräämistämme. Kavennuksen ujutti erän viimeisellä sekunnilla maalin takaa Esa, 3-2 maalin teki hyökkääjäksi siirretty Jonne ja 3-3 tasoituksen suti maalin edestä jälleen Esa. Tasoitusmaalin jälkeen haimme voittomaalia hieman liiankin rohkeasti, sillä huolimattoman haltuunoton jälkeen NOPS pääsi 2v1-hyökkäykseen josta syntyi 4-3 voittomaali ainoastaan 4 sekuntia ennen ottelun loppua.
Toisessa turnauksessa kärsimme pelaajavajauksesta ja onnistuimmekin häviämään kauden surkeimmalla pelillä KoKo:lle lukemin 7-6. Yksi vaihtomies käy lähinnä huonoksi tekosyyksi sillä vastustajalla ei ollut ainoatakaan vaihtaria! Saimme aikaan jonkunlaisen kirin, mutta kolmannen erän alun hölmöily kostaantui eikä aika riittänyt enää tasoitukseen, vaikka ottelun loppua hallitsimmekin. Maalinteossa onnistuivat Esa (3), Harri (2) sekä kertaalleen Jonne.
Toisessa ottelussa vastaan asettui SB Jäähovi. Väärässä sarjassa pelaava joukkue hallitsi peliä läpi ottelun, mutta onnistuimme kuitenkin iskemään muutaman makean maalin. Päivän ehdottomasti komeimmasta vastasi Jani: Esa pääsi yksin läpi ja onnistui harhauttamaan vastaan lähteneen maalivahdin, epäonnistuen kuitenkin laukauksessa. 25 metrin irtiottoon intoutunut Jani ohitti kuitenkin vastustajan koko kaluston ja ehti vielä viimeistelemään pallon maaliin lähietäisyydeltä. Ottelun voittajasta ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa epäselvyyttä ja niinpä pisteet lähtivät SB Jäähoville lukemin 11-6.
Harjoitusotteluissa kohtasimme ensin Classicin B-juniorit. Kovaa ja korkealta karvanneet nuorukaiset veivät ottelun lukemin 6-3. Alun järkytyksen jälkeen kirimme 4-3 lukemiin, mutta lopun muutama virhe ratkaisivat ottelun lopullisesti Classicille. Maalinteossa onnistuivat Juha kahdesti sekä Juppe.
Seuraavaksi testasimme Ilveksen B-juniorit. Hurjasti juosseiden junnareiden puolustuskuviot eivät olleet aivan yhtä hyvässä vireessä kuin Classicilla ja tätä hyödynsivät maalinteossa onnistuneet J-P ja Juha. Try-outilla näyttöjä antoi J-P, joka iski komeat neljä maalia. Ottelu päättyi lukemiin 5-3.
Kolmas ottelu pelattiin eilen tiistaina Ylöjärven Palloa vastaan. Isännät hallitsivat palloa ja Soolo yritti iskeä vastahyökkäyksistä ja loppujen lopuksi päädyttii pistejakoon lukemin 3-3. Aineksia runsasmaalisempaan otteluun oli, sillä puolustus- ja avauspelimme oli ajoittain erittäin tahmeaa. Hyökkäyspäässä taas hyviä maalipaikkoja tuhlailivat useaan kertaan Esa, Jonne sekä try-outilla mukana ollut Junnu. Paransimme kuitenkin loppua kohden ja Jonne sivalsikin pelin tasoihin hetkeä ennen päätösvihellystä. Maaleja Jonnen lisäksi tekivät Janne sekä Ilari.
23.2.2011, Esa
Ylemmän loppusarjan joukkueet sekä otteluohjelma
Soolon ottelut ja
koko otteluohjelma.
Vastaan asettuvat SB Jäähovi, NOPS, Pä-Lu sekä KoKo.
Turnausvastuu Soololla on 12.2.2011.
14.1.2011, Esa
Alkusarja paketissa
Neljässä viimeisessä alkusarjan ottelussa Soolo esitti melkoisen vaihtelevia otteita. Kangasalan turnauksesta ei Soolo onnistunut nappaamaan pistettäkään vaan koki surkealla pelillä 6-2 tappion SC Läsimäelle. Seuraavaan pelissä toisaalta pelattiin ehkä kauden parasta sählyä kun Soolo kohtasi Kikka-74:n. Harmillisesti vastustaja iski kolmesta henkilökohtaisesta virheestä kolme maalia ja vei ottelun lopulta lukemin 4-3. Ottelun pelitapahtumat olivat sarjatason huomioon ottaen erittäin korkeatasoista viihdettä.
Raholan turnauksessa ja alkusarjan toiseksi viimeisessä pelissä kohtasimme Herrasmiesklubi Vastuun. Kohtuullisen hidastempoisessa pelissä päädyttiin Soolon voittoon lukemin 2-6. Samalla varmistimme myös sijoittumisemme lohkon neljän parhaan joukossa ja siten myös ylemmässä jatkosarjassa. Päivän toisessa ottelussa KU-68 näytti kuinka salibandyottelu voi ratketa yhden miehen onnistumisiin, etenkin jos onnistumisia tapahtuu 8 maalin edestä. Pysyimme vielä toisessa erässä mukana tulostaululla, mutta lopun löysäily kostaantui 5-11 tappioksi.
Ylemmän loppusarjan vastustajat ovat vielä hämärän peitossa, mutta onnistuimme kuitenkin ottamaan 4 pistettä mukaamme jatkopeleihin.
11.01.2011 14:24, Esa
Voitokas päivä
Ensimmäisessä turnauksessa kärsimme äärimmäisen niukat 2-1 -tappiot niin Warriors II:lle kuin Lahjattomillekin, mutta nyt väänsimme molemmat pelit tärkeiksi voitoiksi. Warriors-peli oli jälleen tasaista ja vauhdikasta mailasotaa. Ensimmäisessä erässä tuntui, ettei meillä ollut suurempaa hätää, mutta silti Warriors sai tehtyä helpohkosti kaksi maalia. Ottelun edetessä pääsimme yhä paremmin peliin mukaan, mutta laukaukset olivat luokattomia. Onneksi jo toisessa erässä saimme tasoitettua pelin kahdella maalilla, mutta kolmannessa erässä ketsuppipullo lopulta aukesi, mistä tuloksena erävoitto 5-0 ja koko ottelu Soololle 7-2. Maaleja tuli lähes joka tilanteesta, mm. reboundeista ja poikittaissyötöistä. Pelin sankarina hääri Toni, jolle tuli pisteitä peräti 1+3. Myös Mika kirmasi taas kentällä vanhaan malliin keräten tehot 2+1.
Lahjotut-peli oli sitten selvästi hitaampi väsyneiden miesten tasainen taistelu. Pääsimme parin maalin johtoon Jannen ja Ilarin maaleilla ensimmäisessä erässä. Toisessa erässä tuli musta hetki, kun Lahjotut tasoittivat pelin kahdella maalilla 11 sekunnissa. Onneksi tästä kului vain 12 sekuntia, kun Jonne teki Tomin syötöstä voittomaalin. Loppupeli menikin sitten tasatahtiin ilman maaleja, mistä kiitokset erityisesti Heikille, joka otti tänään useita tärkeitä koppeja, eikä ilmeisesti huutanut kertaakaan tuomareille, ainakaan kovaa :)
21.11.2010 21.40, Harri
Puolimatkan krouvissa
Jämsänkoskella pelattiin lauantaina kauden kolmas turnaus. Soolo kohtasi aamupäivän ensimmäisessä ottelussa isäntäjoukkue Kikka-74:n. Ensimmäistä erää ehdittiin pelata ainoastaan kolme minuuttia kun Soolo aloitti maalinteon. Esa palautti pallon takaisin viivaan ja Janne sivalsi alapesään ensimmäisen osumansa Soolon paidassa. Johto säilyi tasaisessa kamppailussa aina toisen erän viime hetkille asti, kunnes Heikki yllätettiin kovalla laukauksella etuyläkulmaan. Pahat merkit olivat siis jälleen kerran ilmassa, mutta onnistuimme kuitenkin kääntämään ottelun voitoksi. Jonnen laukaus kimpoili kulmaan josta pallonriiston jälkeen Esa taisteli itsensä tekopaikkaan: voittomaaliksi jäänyt laukaus painui samaan alakulmaan kuin ensimmäinenkin osuma. Lopussa Heikki esitti muutaman hyvän torjunnan ja lopullisesti ottelu ratkesi maalivahdin estämisestä Kikka-74:lle annettuun jäähyyn.
Jos ensimmäisessä ottelussa Soolon puolustuspeli oli vahvaa, niin samaa ei voida sanoa lauantain toisesta ottelusta. Vastaan asettunut SC Läsimäki siirtyi johtoon jo 13 sekunnin jälkeen. Asialla Esa ja Harri, jotka hölmöilivät vastustajan varmaan tekopaikkaan. Kuutisen minuuttia myöhemmin sama kaksikko oli jälleen pahanteossa: hyökkäyspään laitaan ahdistettu Esa "tarjoili" pallon koko kaluston läpi ja Harri sai rauhassa sijoittaa tasoitusosuman maaliin. Tästä alkoikin Soolon vahva vaihe ottelussa. Reilut kaksi minuuttia myöhemmin johdimme jo kahdella maalilla. Ensin Ilari pääsi pienten kuljettelujen jälkeen iskemään kauden avausmaalinsa. Syöttäjänä Jonne. Minuuttia myöhemmin Jani syötti ja Harri laukoi pakin kautta pallon verkkoon. Kun vielä toisen erän kolmannella minuutilla Esa teki vastaiskusta 4-1 maalin, näytti ottelu ratkenneen.
Vaan toisin kävi. Vastustajan aggressiivisempi karvaus ja meidän heikohko avauspelimme käänsivät ottelun painopisteen. Erän puolivälissä Läsimäki iski kaksi maalia vain seitsemän sekunnin erotuksella toisistaan. Onneksi Harri oli mainiolla pelipäällä ja yllätti vastustajan maalivahdin vanhanaikaisella Ilarin syötöstä. Hattutemppu ja Soolo kahden maalin karkumatkalle. Kolme minuuttia myöhemmin vastustaja onnistui kuitenkin nousemaan jälleen maalin päähän ja hätyytteli Soolon johtoa parin tolppalaukauksen voimin.
Ottelu huipentui sangen erikoisiin tapahtumiin. Ensin Juhanaa rikottiin maalin edessä, tuloksena jäähy ja rangaistuslaukaus. Ilari sijoitti kuitenkin pallon tolppaan joten SC Läsimäen pelaaja joutui jäähypenkille. Tuomareille sattui kuitenkin pieni lipsahdus ja peliä jatkettiin Soolon vapaalyönnillä rikekohdasta. Vastustajan protestointi ei tilannetta muuttanut ja vaikkei maalia tilanteesta tai sitä seuranneesta ylivoimasta tullutkaan, katkeruuden siemen jäi kytemään orivesiläisten sieluihin. Niinpä ottelun loppuhetkillä Läsimäki otti aikalisän ja laittoi tuomarit tarkistamaan Jonnen varusteet: Fat Pipen varsi yhdistettynä Exelin lapaan tiesi punakorttia ja 5+20 minuutin rangaistusta. Kestimme kuitenkin alivoiman helpohkosti ja pääsimme kotimatkalle neljä pistettä rikkaampana.
Kahdella voitolla nousimme lohkon kolmannelle sijalle tasapisteissä Läsimäen ja Kikka-74:n kanssa. Pistetiliämme rasittaa kolme 2-1 lukemin hävittyä kamppailua, mutta viikonlopun ottelu Kikka-74:ää vastaan osoitti että pystymme myös kääntämään tiukkoja otteluita voitoiksi. Puolustuspelimme on kerrasta toiseen ollut todella vahvaa ja kunhan pallollinen peli vielä hieman paranee, niin pystymme kamppailemaan aivan tasapäisesti lohkon kärkisijoista.
01.11.2010 16.10, Esa
Kotiturnauksen saldona voitto ja niukka tappio
Päivän avausottelussa Soolo kohtasi Vastuun. Tavallista enemmän pelaajia paikalle saanut vastustaja ei kuitenkaan
kovin kauaa jaksanut pyristellä ottelussa mukana, vaan Soolo takoi taululle 7-2 lukemat.
Maalinteon aloitti Juhana viimeistelemällä lähietäisyydeltä kun ottelun ensimmäistä erää oli pelattu hieman yli
puolivälin. Heti seuraavassa vaihdossa Harri tuplasi johdon. Keskialueelta lähteneen kuljetuksen päätti sijoitus
takakulmaan. Erätauolle lähdettiin kuitenkin lukemissa 2-1 kun Vastuu onnistui erän loppupuoliskolla kaventamaan.
Toisessa erässä Soolo vei ja Vastuu vikisi. Heti ensimmäisessä vaihdossa Henry palautti pallon kulmasta keskustaan
ja Esa pamautti pallon yläkulmaan ja tilanteeksi 3-1. Sitten astui esiin Jonne. Kaksi kovaa laukausta ja kaksi
maalia, Vastuun maalivahdilla ei mahdollisuuksia. Kuudennen maalin Iski Joel, poikittaissyötön tarjoili
Harri. Vaikka Vastuu kavensikin tilanteeksi 6-2, ei ottelun voittajasta ollut epäilystä. Kolmannessa erässä Jonne
pääsi vielä kerran oivaan vetopaikkaan ja kauden ensimmäinen hattutemppu näki päivänvalon.
Toisessa ottelussa Soolo kohtasi lohkoa puhtaalla pelillä johtavan KU-68:n. Kolmen kentällisen voimin vastustaja sai
painettua pelin
jatkuvasti Soolon päätyyn ja ainoastaan Heikin hyvät torjunnat pitivät lukemat pieninä. Johtoon KU-68 siirtyi kun
Jonnelle tuomittiin kyseenalainen jäähy ensimmäisessä erässä ja vapaalyönti painui maaliin. 2-0 syntyi
maalinedustalta kun vastustaja pääsi lyömään irtopallon verkkoon Heikin näppien edestä.
Onnistuimme oikeastaan vasta toisen erän loppupuolella painamaan peliä KU:n päätyyn. Maalipaikat jäivät kuitenkin
vähiin. Kolmannessa erässä saimme luotua enemmän painetta ja lopulta Harri tuikkasi paluupallon maaliin. Syöttäjänä
Ilari. Tasoitusmaali jäi kuitenkin haaveeksi muutamasta paikasta huolimatta.
Kausi on alkanut hieman kaksijakoisesti. Olemme onnistuneet puolustustyöskentelyssä vähintäänkin kiitettävästi:
ainoastaan 8 päästettyä maalia. Maalilla Heikki on pelannut lähes virheettömästi ja viisikkopuolustus on painanut
vastustajan hyökkäykset laitoihin ja kulmiin, mistä maalinteko on tunnetusti hankalaa. Toisaalta taas hyökkäyspäässä
otteemme eivät ole olleet aivan yhtä loisteliaita. 10 tehtyä maalia on vähiten koko lohkossa.
21.10.2010, Esa
Avausturnauksesta Soololle maalin tappiot
Oriveden liikuntahallin parkettilattia ja mailaanlyömisen salliva tuomarilinja yhdistettynä viisaasti kulmissa
tuplanneeseen vastustajaan koitui Soolon kohtaloksi kauden avausottelussa Warriors II:sta vastaan.
Soolo siirtyi ottelussa 0-1 johtoon ottelun kolmannessa erässä. Esa pomputteli palloa ylöspäin laidassa ja onnistui
lopulta syöttämään Tomille, jonka laukaus suoraan syötöstä painui ohi maalivahdin. Kovin kauaa ei Soolon johto
kuitenkaan säilynyt, vaan Warriors tasoitti ottelun maalinedustapainin jälkeen. Ottelun ratkaisu nähtiin aivan
kolmannen erän lopussa kun laidasta lähtenyt pesäpallolyönti painui ohi hyvän ottelun pelanneen Heikin. Soolo yritti
vielä hetken ilman maalivahtia saada tasoituksen aikaan, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Kauden toisessa koitoksessa Soolo kohtasi SC Lahjotut. Ottelu sujui hienosti Soolon hallinnassa avausvihellyksestä
kolmannen erän puoliväliin asti. Maaleja saimme aikaan kuitenkin vain yhden: Ilari ja Juppe karvasivat toisessa
erässä pallon Joelille joka latasi pelivälineen voimalla alanurkkaan.
Kolmannessa erässä Lahjotut pääsivät paremmin peliin mukaan. Ensin Janin estelyistä tuomittiin rangaistuslaukaus
jonka Heikki hienosti torjui. Lopulta erän loppuvaiheilla pallo pelattiin viivaan josta lähtenyt laukaus painui
maalin takanurkkaan. Kova laukaus ponnahti takaraudasta takaisin kentälle ja tilanteen jälkiselvittelyistä Heikille
tuomittiin kaksiminuuttinen protestoinnista. Jäähy koitui Soolon kohtaloksi, sillä Lahjotut onnistuivat rynnimään
pallon maaliin.
Niukista tappioista huolimatta Soolon pelissä näkyi viime aikoina harjoitellun viisikkopuolustamisen tehokkuus.
Kummassakaan ottelussa ei vastustajalle annettu juuri yhtään vaarallisia tekopaikkoja ja vähät laukaukset poimi
Heikki. Harmillisesti maalit jäivät myös tekemättä. Avauspelissä vastustajan mailahäirintä sai vietyä mehut
hyökkäyksestä, toisessa ottelussa taas tuhnut laukaukset eivät menneet maaliin asti vaikka tilanteita onnistuimmekin
luomaan selvästi enemmän kuin vastustaja.
28.9.2010 11.20, Esa
Voitto harjoitusottelusta
Molemmat joukkueet lähtivät tiistai-illan myöhäisotteluun varovaisesti, joten pelin alku oli vitosdivisioonatason
huomioon ottaen
lähes häkellyttävän staattista pallonsiirtelyä. KU-68 piti palloa ja Soolo puolusti kurinalaisesti.
Ensimmäinen tekopaikka siunaantui läpiajoon karanneelle Esalle, jonka luokaton harhautusyritys jäi kuitenkin omiin
jalkoihin.
Erän edetessä Soolo pääsi aina vain parempiin tilanteisiin ja lopulta ylivoimahyökkäyksestä Joel pääsi iskemään
Soolon johtoon.
Esityön maaliin teki Ilari, joka malttoi vielä syöttää hyvään tekopaikkaan. 0-2 lukemat syntyivät erän viime
sekunneilla. Tilannetta edelsi kova mailaanlyönti laidassa joka jäi tuomarilta viheltämättä. Soolon pelaajat eivät
tästä kuitenkaan häkeltyneet,
vaan Juhana toimitti pallon Harrille, joka eteni päättäväisesti puolustajien ohitse ja nosti upeasti takayläkulmaan.
Kolmas maali olikin ehdottomasti ottelun hienoin. Nätin lyhytsyöttöyhdistelmän jälkeen Harri tarjoili takakulmalle
nousseelle Joelille, jolla oli helppo työ viimeistellä 0-3 lukemat tyhjään verkkoon.
Seuraavaksi maaliverkkoja pöllytti KU-68. Vapaalyöntikuvio painui muutaman poikittaissyötön jälkeen pienestä
kulmasta maaliin.
1-4 maalin alusti Juhana riistämällä pallon puolustajalta keskikentällä, jonka jälkeen Esa pääsi pienen nousun
jälkeen laukomaan pallon maaliin. KU-68:n 2-4 kavennus syntyi Soolon pelaajien hölmöillessä sisäänlyöntitilanteessa.
Seuranneesta vastahyökkäyksestä KU:n hyökkääjä lirutti pallon Heikin jalkojen välistä maaliin. Ottelun loppulukemat
sinetöi Ilari. Karo syötti kulmasta ja vapaana odotellut Ilari pääsi laukomaan pallon helposti maaliin.
Läpi ottelun Soolo pystyi pitämään KU-68:n poissa pahoista maalintekotilanteista ja kurinalainen viisikkopuolustus
pakoitti pelitilanteet joko kulmiin tai keskialueelle. Vastustaja ei myöskään ryntäillyt vaan karvasi järkevästi,
joka vastaavasti vaikeutti Soolon pelinrakentelua.
Ottelun edetessä hallinta siirtyi kuitenkin Soololle ja pääsimme luomaan useita maalintekotilanteita. Vasta ottelun
lopussa KU-68 nosti karvausta, jolloin peli aukeni hieman enemmän. Muutamaa hätäilyä lukuunottamatta pystyimme
kuitenkin pitämään ottelun hallussamme.
Janne Hakola on Soolon uusin pelaajahankinta. Välivuoden loukkaantumisen vuoksi pitänyt puolustaja on
aikaisemmin pelannut EPA:n ykkös- ja kakkosjoukkueissa.
Jannen mukaantulon jälkeen joukkue onkin valmis tulevaan kauteen.
15.9.2010 11.45, Esa
Urheiluseura Soolo vahvistui 5 uudella pelaajalla
Soolon kaikkien aikojen maalipörssiä johtava Mika Rantanen tekee odotetun
paluun salibandykentille vuoden tauon jälkeen. 83 maalia 116 ottelussa kertonevat myös tietämättömille kuinka
kovasta pelimiehestä on kysymys.
Toinen paluumuuttaja on kaudella 08-09 Soolon riveissä esiintynyt Esa
Hyvärinen, joka siirtyy takaisin Soolon vahvuuteen SC Pirkanmaa Unitedista.
Samalla Esa ottaa vastuualuekseen Soolon pelinjohtamisen sekä valmennuksen
yhdessä Harrin kanssa.
Puolustuspäätä vahvistava Jonne Sakala, siirtyy Sooloon WMP:stä. Isokokoisen pelaajan vahvuuksiin kuuluu
takalinjoilta lähtevä
todella napakka laukaus.
Joel Kuisma sekä Henry Riihonen siirtyvät myös WMP:stä. Nuorilta
pelimiehiltä odotetaan sähinää hyökkäyspäässä ja etenkin viime kaudella 10 maalia
iskeneen Joel Kuisman otteet torstai-iltoina ovat ilahduttaneet seurajohtoa.
Timur Kärki on ilmoittanut lopettavansa divisioonapelinsä tältä erää.
Toivottavasti vartaloharhautuksista sekä vastustamattomasta kiertolaukauksesta
tunnettu hyökkääjä nähdään vielä usein torstai-iltojen pelivuorolla. Muita
lopettaneita pelaajia ovat Max Laine, Marko Mattila, Sulevi Turkki, Mikko
Hakala ja Petri Saarikko
1.9.2010 12.20, Esa
Otteluohjelma V-divisioonaan kaudella 2010-2011
Alkusarjan otteluohjelma on päivitetty tänne.
Matkustamista lienee enemmän kuin koskaan Soolon historiassa, vaikka kyseessä
onkin V-divari.
Jonne Sakala on tullut Sooloon uutena pelaajana ensi kaudeksi. Parille
pelimiehelle voisi olla vielä tilaa.
5.7.2010 12.20, Harri
Lohkojako V-divisioonaan kaudella 2010-2011
Pirkanmaa 2
Jokilaakson Salibandyseura Kikka-74 Kikka-74 Jämsä
Kangasalan Urheilijat KU-68 KU-68 Kangasala
SC Läsimäki SC Läsimäki Orivesi
SC Lahjotut SC Lahjotut Tampere
FT Warriors Warriors II Tampere
Herrasmiesklubi Vastuu Vastuu Tampere
Urheiluseura Soolo Soolo Tampere
5.7.2010 12.20, Harri
|