Torstai 19.5. -- lähtö

Nousimme kotona kuudelta sängystä, kun emme oikein enää osanneet maatakaan. Aamiaista ehti syödä rauhassa, mutta silti tuli melkein kiire, kun lähdön hetki koitti. Ajelimme bussilla rautatieasemalle ja sieltä -- ei toki junaan, vaan toiseen bussiin ja lentokentälle. Tampereen kakkosterminaali oli paljon paremmassa kunnossa kuin Aamulehdessä on haukuttu, eikä Ryan Airin kyytikään ollut paha. Hinta-laatu- ja hinta-matka-aikasuhteet olivat kunnossa. Timoa vähän huimaili nousussa ja laskussa, Tiiti taas tunnusteli saaneensa yhden supistuksen kummassakin. Kanssamatkustajat katselivat uteliaina, kun Tiiti jumppasi jalkojaan käytävällä. Mitään neuvolan todistuksia ei pyydelty nähtäväksi check-inissä.

Kone laskeutui Bremeniin, ja kävimmekin hiukan verestämässä muistoja jostain vuodelta 2000. Ajelimme ensin ratikalla kohti keskustaa ja jäimme sitten hiukan ennen hbf:ä pois etsiäksemme kuuluisan Networking the Shape of the Future and Mental Healthin. No, ei löytynyt. Sen sijaan paikalle oli toimitettu suunnilleen saman näköinen kirkko kuin viimeksi. Siellä oli komeita lasimaalauksia ja yllättävä Tshernobyl-aiheinen näyttely alttarikorokkeella. Ensikosketuksena saksan puhumiseen kävimme urheilutavaratalossa ostamassa polvituen. Hankintaan tarvittiin kyllä englantia osaavan kanssaostelijan apua. Polvituella oli merkittävä osuus matkan onnistumisessa.

Jatkoimme matkaa tuttujen kaupunkien läpi ajamalla Osnabrückiin RegionalExpressillä eli sangen paikallisella junalla. Siellä oli tarkoitus lähinnä syödä pikaisesti jotain perisaksalaista pubiruokaa. Etsimme ruokapaikkaa lopulta yli tunnin, kunnes oli pakko luovuttaa ja mennä syömään periturkkilaista ruokaa. Onneksi sentään löytyi hyvä paikka, josta sai dönerin lisäksi myös taivaallista linssikeittoa ja falafelejä. Äkkiä huomasimme, että seuraavaan junaan olisi mahdollista ehtiä. Asema löytyi silkalla suuntavaistolla, vaikka Timo meinasi jo monta kertaa, että pitäisi kysyä.

Pikaisin mahdollinen juna eli ICE ajeleekin Osnabrückistä Kölniin melkoisen tovin. Joku nainen tarjosi Tiitille istumapaikkaansa, mutta löysimme lopulta kaksi vierekkäistä. Nainen jäi pois seuraavalla ja hymyjä vaihdettiin. Reililippu leimataan näemmä päiväyksen kohdalta eikä enää matkakalenterista junan numeron vierestä, tai ehkä se on vain tämä flexi-passi. Ilmapiiri oli melko saksalainen, ja osastossa istui yksi aika paljon Arnen näköinen poika. Timo luki innolla Ihr Reiseplania, jossa on väliasemat ja yhteydet tarkasti.

Kölnin tuomiokirkon sisäkoko yllätti Timon: "Ois se voinut olla leveämpikin, mutta niitä on kaksi päällekkäin." Ihmettelimme ikkunalaseja niin kauan että ensimmäinen juna ehti mennä, sitten ihmettelimme vähän lisää, kun kerran aikaa oli. Kirkon etuosassa oli jumalanpalvelus, johon pappi päästi vakioväkeä. Kenenkähän suuruutta korostamaan tuomiokirkko on rakennettu? Tämä matkan ensimmäinen Unescon maailmanperintökohde oli Tiitille liian iso paikka.

Viimein saimme allemme junan Aacheniin, mutta sitten pitikin jo jännittää, jumitettaisiinko rikkinäisen "Stellwerkin" vuoksi. Arne ilmoitti tällaisista tekstiviesteissään. Ja kas, niin juna jäikin Düreniin eli edelliselle asemalle, ja me kuvittelimme siirtyvämme bussiin. Kuulutukset tulivat tietysti vain saksaksi, ja joku ystävällinen kanssamatkustaja kysyi, tiedämmekö, mitä on tekeillä. Tuli ihan mieleen vuoden 2000 rikkinäinen yöjuna Leedsiin, jonne olimme menossa vain nukkuaksemme mukavasti junassa. Tällä kertaa sentään halusimme päästä määräasemalle.

Mitään bussiyhteyksiä Aacheniin ei ollutkaan, vaan DB oli hankkinut ison läjän takseja suhaamaan eestaas. Dürenin paikalliset DÜ-rekkariset taksit olivat normaaleja takseja, sen sijaan Aachenin AC-autoihin kannatti yrittää sisään ilmaiseksi. Odotellessa juttelimme mukavia jonkun paikallisen kanssa, joka ensin yritti kysyä meiltä jotakin tilanneraporttia saksaksi mutta vaihtoi sitten englantiin ja jutusteluun.

Hurja taksikuski vaihteli kaistoja 180 lasissa, eikä moottori edes huutanut. Koulubusseja Autobahnilla -- tuntuuko koululaisista miltään pelata autopelejä? Kuski kuulemma sanoi Timolle "ole hyvä" rinkkaa takakontista antaessaan. Matkan hinta oli mittarin mukaan 240 e siinä vaiheessa, kun pääsimme perille. Ilmeisesti kuski oli tehnyt jo pari keikkaa. "Köröttely alkoi taas", sanoi Timo kun hidastettiin yhdeksäänkymppiin.

Arne oli hälytetty asemalle meitä vastaan, ja kohta tuttu poika ja valkoinen koiranpilvi ilmestyivätkin liikennevalojen toiselle puolelle. Iffi ehkä tunsi Tiitin, ehkä ei. Ehkä se oli vain ilahtunut siitä, että ihmisiä tuli. Arnehan on Tiitin konferenssikaveri vuodelta 2009, tietokonegrafiikan jatko-opiskelija. Tiiti on käynyt Arnen luona kerran ennenkin, ja Arne on vuorostaan käynyt vuosi sitten meillä.

Asetuimme taloksi yhteen Arnen samankokoisista huoneista. Olohuone, keittiö, makuuhuone ja kylppäri ovat kaikki samankokoisia, ja logistiikan riemuvoittona ne on aseteltu peräkkäin tähän järjestykseen. Oli jo aika myöhä, ja huoltotoimien jälkeen ehdimme vain vähän iltakävelylle Elisenbrunnenille, jossa pylväshallin seinästä tulee pahanhajuista vettä. Paikka on toki tunnettu terveyslähde, eikä Aachenin alkuperäinen nimi Bad Aachen viittaa pahaan hajuun vaan kylpemiseen.

Perjantai 20.5. -- Sauerbratenpalast

Ulkomailla ei tunneta tummia verhoja. Oli pakko nousta 7:40, ja siihenkin asti sinnittelimme rätti silmillä. Iffi oli jostakin syystä hirvittävän iloinen löytäessään Tiitin olohuoneesta. Arne oli hankkinut oikeanlaisia puurohiutaleita, ja purkeissa oli myös hyvää teetä. Tuntui sangen kotoisalta. Kaasuliedelläkin melkein osaa keittää.

Tiiti oli sopinut tapaamisen paikallisen radiolaitoksen tyyppien kanssa, ja Arne taas lupasi näyttää tietokonegrafiikan pajaa Timolle. Kävelimme yliopistolle nähtävyyksiä katsellen. Radiolaitos oli komeassa rakennuksessa, joka oli kuulemma rakennettu viereisen kartanon puistoon. Jörg esitteli absorbereista riisuttua radiokaiutonta huonetta, opiskelijalabraa ja tasomaista lähikenttäskanneria ja vei sitten radioamatööriasemalle. Siellä innokkaat nuoremmat tutkijat näyttivät kaikenlaiset Hamnetit, Echolinkit ja D-starit. Jossain matkan varrella tavattiin myös 90-vuotias emeritusprofessori, joka edelleen tulee laitokselle joka päivä, sekä 2.9 mm:n naarasliitin, jonka keskikarvan joku oli avannut kuin tulppaanin.

Vastalahjana kierroksesta Tiiti piti radiolaitoksen porukalle esitelmän tutkimuksestaan. Väki kutsuttiin paikalle keskusradiolla! Joitakin kommenttejakin tuli. IHF:ssä on kuulemma tehty jo jokin diplomityö patchien taivuttamisesta, mutta muuten puettavia antenneja ei vielä tutkita. Puhujalle ei millään suostuttu tuomaan lasillista raanavettä, vaan ehdottomasti pullo vissyä. "Minä voin ihan hyvin juoda hanavettä." "Joo, fysikaalisesti ottaen varmasti kykenet siihen, mutta et halua."

Tällä välin Arne kierrätti Timoa tietokonegrafiikan tutkimusryhmän tiloissa. Arnen projektit vaikuttivat jänniltä, eivätkä kollegatkaan paljon jälkeen jääneet. Virtuaali-Aacheniin oli tehty jo lukuisia projekteja, joiden ansiosta se näytti varsin hienolta. Labrasta löytyi monenlaisia uusia ja vanhoja laitteita, kuten laserskannereita, 3d-tulostin, erilaisia 3d-videotykkejä ynnä muuta. Opettajana Timo imi myös ideoita oman opetuksensa järjestämiseen isomman laitoksen malliin.

Aamun sääennuste oli luvannut kaunista, mutta Aachenin tavan mukaisesti alkoikin sataa. Jörg otti pari vierasvarjoa ja kävi saattelemassa Tiitin Arnen laitokselle. Kävimme Mensassa eli opiskelijaruokalassa syömässä hoki-kalaa, jota Arne väitti synteettiseksi kalaksi. Ruoan annosteli tiskintaustäti, salaatti piti ostaa erikseen, ja kaiken huippuna missään ei ollut vesihanaa. Ruoka oli ihan makoisaa, varsinkin perunat, mutta Arne vastustaa silti Mensaansa.

Arnella oli kuulemma vielä jotain töitä tehtävänä, ja odottelimme työhuoneen sohvalla, kun Arne uppi appin. Tiiti jutteli työhuonekaveri Janin kanssa neliroottorikopterista sillä aikaa, kun Timo ja Arne kävivät katsomassa vielä jotakin kiinnostavaa vekotinta. Kotimatkalla esittelimme Arnelle kauniita taloja, joita tämä ei ollut ikinä kulkiessaan huomannut. Yksi kummallisuuksista oli jonkin osakunnan tai veljeskunnan talo, jossa oli koristeena vaakunaa ja lippua. Kioskista napattiin vielä makoisaa jäätelöä 70 snt/pallo. Kaikilla oli parasta makua, ja Iffi oli nyrpeä kun ei päässyt osille. Arnen kodin vieressä teatterissa harjoiteltiin ja laulettiin kuin taustamusiikiksi elokuvaan.

Illan ohjelmaksi ja ravinnoksi oli valittu Sauerbratenpalast. Sauerbraten on "hapanpaisti", perinteinen saksalainen ruoka, joka on lievästi hapan lievästi happamassa kastikkeessa tarjoiltu uunipaisti. Palast tarkoittaa tietysti palatsia. Saksassa kaikki on joko virallisesti Bundes- tai suurellisesti -palast.

Päätimme kävellä palatsille ja katsella samalla puistoa, joka näytti kartalla viihtyisältä ja oli sitä myös luonnossa. Siellä pääsi myös tarkkailemaan saksalaisen puistojalkapallon tasoa. Pelasivat ilman paitsiota. Tiiti taputti, kun tuli maali, ja paikallinen Jussi tuli heti kysymään, tunnetaanko. Kastanjapuut ja muut isot jalot lehtipuut olivat sangen komeita, ja komean kokoisia olivat kuulemma myös rotat, joita juoksi tien poikki. Lammella kiellettiin ruokkimasta lintuja, mutta täsmällisen virallisen jämptit saksalaiset eivät tietenkään noudattaneet kieltoa.

Sauerbratenin kastike oli taivaallista, punakaali makoisaa ja loppukin ruoka erinomaista. Aachenissa mitä vain voi syödä omenahillon kanssa. Sen sijaan maitoa ei saa ravintolassa juodakseen, vaikka paikkaa pyörittikin huolehtivainen mummu. Myöhemmin matkailulehdessä kerrottiin, että kyseisellä mummulla on murremitali. Hyvä siis, että meillä oli paikallisia puhumassa ja ymmärtämässä. Iffi oli tietysti mukana pöydän alla, koska rakkaita koiria ei Saksassa jätetä kotiin tai pihalle.

Ruokaseurana oli Dani, joka kertoi muun muassa siitä, miten Sauerbraten tehdään oikeaoppisesti. Sitä kuulemma marinoidaan viikko! Erityinen aachenilainen maku saadaan tietysti Printen-mausteista. Ne taas ovat paikallisia piparin kaltaisia otuksia, joissa on piparimausteiden lisäksi fenkolia.

Dani kyyditsi meidät kotiin jotakin kiertotietä, eikä koko matkalla meinannut näkyä yhtään tuttua paikkaa ennen Arnen katua. Pihalla ihailimme hetken lepakoita ennen kuin menimme nukkumaan. Yöllä yölintu lauloi kovaa, ja ikkunakin oli jäänyt auki.

Lauantai 21.5. -- Aachenin tuomiokirkko

Oli aika nousta, kun aurinko paistoi silmiin banaanipuun takaa.

Saksassa pitää tietysti hakea aamiaiselle tuoreita sämpylöitä lähileipomosta. Tänä aamuna leipomo oli vain aika kaukana, ja samalla kävimme ruokakaupassa ihmettelemässä jogurttimakujen häkellyttävää kirjoa. Kävimme vielä toisenkin leipomon kautta hakemassa ruisleipää, kun Tiiti oli mennyt mainitsemaan, ettei saksalaisesta ruisleivästä ole mihinkään. Aamiaisella Timo totesi, että tuntuu hotellilta kun on kaikkea. Vietnamilainen tee oli erikoista sekä hyvää.

Alun perin oli ollut tarkoitus mennä Vogelsangiin katsomaan natsien juoksuhautoja ja kaunista järveä, mutta lopulta kävelimmekin kaupungilla. Kirjakaupasta löytyi juuri meille sopiva Saksan rautatiekartta, johon ei ole edes merkitty sellaisia turhuuksia kuin autotiet. Koskaan ei olisi tullut mieleen mennä kirjakauppaan piknikille, mutta tässä kaupassa olikin kattoterassi juuri sitä varten. Näköalaa ei sentään ollut asennettu, mutta sen sijaan rauhaa ja auringonpaistetta oli runsaasti.

Kuljeskelimme vielä hetken kaupungilla taloja ja patsaita ihailemassa. Aika monet suihkulähteet olivat kuuluisan kuvanveistäjän Kein Trinkwasserin käsialaa. Poikkesimme vielä Kaarle Suuren matkailuinfossa, jossa oli nähtävillä muun muassa RWTH:n tietokonegrafiikan laitoksella työharjoitelleiden ysiluokkalaisten tekemiä mallinnustöitä. Arne kävi viemässä Iffin kotiin, ja me jäimme haaveilemaan pienoisrautatiekauppaan ja lautapelishoppiin.

Aachenin Tuomiokirkon lumoavat mosaiikit ovatkin 1800-luvulta, ja alkuperäinen 800-luvun kirkko onkin vain keskustan kahdeksankulmio. Eipä haittaa -- mosaiikit olivat silti kauniita. Lasimaalauksia oli uusittu joskus 50-luvulla, ja niiden alalaidassa oli sponsorien nimet: Sparkasse sun muuta. Toisaalta vanhoissakin kirkoissa aina julistetaan, kuka kuningas lahjoitti minkäkin taideteoksen. Timo keskittyi tunnelmoimaan ja kuuntelemaan, kirkossa käyneet konkarit taas tiesivät jo mitä kuvata. Tiiti kaiveli virsikirjasta tuurilla Enkeli taivaan, tosin eri rytmillä. Aachenin tuomiokirkko on muuten myös Unescon maailmanperintökohde.

Jalkoja väsytti kovasti, emmekä menneetkään kulta-aarteita katsomaan, vaan korkeaan kakkukahvilaan. Paikka oli saksalaiseen tapaan kapea siivu, mutta ilmeisesti kahvilaa jatkui ainakin kolme kerrosta ellei neljää. Vessa oli sievästi kerrosten välissä pari askelmaa ennen 2. kerrosta, joka on muuten saksaksi vasta ensimmäinen. Vanhassa talossa oli tukihirret tallella, ja Timo kalauttikin päänsä. Portaissa päänkalautuspaikka oli pehmustettu, mutta se olikin jo 170 cm kohdalla. Timo sai hämmästyä, kun herkullisen näköinen vadelmasuklaakakku olikin kirpeä.

Kävimme vielä valtavassa tavaratalossa ostamassa Timolle hihattomia paitoja, ja Tiiti keskusteli asiantuntevasti saksaksi myyjän kanssa. Viimein pääsimme kotiin lepäämään. Ratkoimme vuoden 1944 lehdestä ristikkoa, joka oli aika laaduton: Knight of the Elephant (ab.) = KE. Lapsi osallistui potkiskelemalla.

Illallispaikaksi oli katsottu parsaravintola -- sinne. Erehdyksessä Tiitille tulikin kylmää parsasalaattia, eikä se ollut ollenkaan niin hyvää kuin kuuma voikastikkeella. Alkoholittomasta oluesta sen sijaan tuntui tulevan humalaan, jos ei tietoisesti perustellut itselleen, miksi se olisi tyhmää. Muilla oli maukasta tummaa olutta. Illan päätteeksi kävimme vielä irkkupubissa, jossa myös koiralle tarjoiltiin.

Sunnuntai 22.5. -- Saunawelt

Pilvinen aamu salli nukkua pitkään. Tiiti näki unta, että oli Prahassa. Yöllä oli satanut, ja päivän mittaan sataisi varmaan lisää.

Kävimme sunnuntaiaamun musikaalisessa jumalanpalveluksessa. Annakirkko on kokovalkoinen, ikkunat kirkasta lasia, eikä alttaritauluakaan ollut. Ehkä tämä oli ääriprotestanttisuutta. Bach-yhdistyksen kvintetti soi upeasti. Kerran yksi laulaja kuulosti hetken ihmisääneltä, mutta muuten kuulimme vain musiikkia. Tiiti veisasi saksaksi ja yritti ymmärtää, mitä tuli sanottua. Saarnasta tai teksteistä ei tullut kyllä ns. hullua hurskaammaksi. Tämä oli muuten eka kerta ikinä, kun jumalanpalveluksessa on huudatettu yleisöä: kyllä teistä enemmän ääntä lähtee!

Aachenin kylpylässä on Saunawelt eli saunamaailma, jossa on yli kymmenen erilaista toinen toistaan hämmentävämmin sisustettua saunaa. Siinä missä suomalainen joutuu pitelemään pokkaa, saksalaiset tuntuvat ottavan asian hyvin vakavasti. Entspannungsaufguss oli karibialaisella teemalla musiikin, piña coladan tuoksuisen löylyn, palmunlehtien ja viuhkan kanssa. Hedelmä-aufguss-saunassa sai toisen ja kolmannen löylynheiton välissä hedelmiä vadilta.

Löylyä (=Aufguss) ei tietenkään saa itse heittää eikä joka saunassa, vaan saunamestari tulee suorittamaan rituaalin aikatauluun merkittyinä hetkinä. Saunan seinäkellosta katsottuna löylynlyöntiin näytti menevän 15-20 minuuttia. Löyly melkein tuntui ylälauteille, mutta pitkällinen saunassa oleskelu meinasi muuten vain käydä raskaaksi.

Kävimme värivalosaunassa toteamassa, että yksi punaisista lampuista tosiaan näyttää suonet ihon läpi hyvin selvästi. Maasaunassa paloi kaasuliekki, mutta sen idea jäi muuten aika hämäräksi. Järvinäköalasaunasta saattoi katsella uima-altaalle, mutta mitä on ajatellut se, joka ideoi hiilikaivossaunan? Pohdimme uusia konsepteja kuten maalinkuivumisenkatsomissaunaa ja ruohonkasvusaunaa.

Leivinuunisaunaa ei sentään ole sisustettu leivinuuniksi vaan leivintuvaksi. Täti kävi laittamassa jotakin uuniin ja sanoi palaavansa kahdenkymmenen minuutin päästä. Odottelimme uima-altaassa ja palasimme vartin kohdalla. Samat saksalaiset pönöttivät edelleen lauteilla. Ketään ei kuulunut, ja tunnelma alkoi hiljalleen tiivistyä. Kaikki mutisivat kavereidensa kanssa jotakin, vaikka saunassa ei oikeastaan saisi puhua: Nur Ruhe bringt Erholung.

Meinasimme jo mennä itse hakemaan ruoat uunista, mutta Arne epäili, että se olisi lukossa. Ei siis auttanut muu kuin istua ja katsella, miten hanat ja vivut suorittivat viiden minuutin välein manööverin, jonka seurauksena reilu kuupallinen vettä päätyi johonkin leivinuuni-kiukaan uumeniin. Kun lopulta kylpylän mies tuli hakemaan yliajalla ruskistuneita leivonnaisia, joku täti valitti, miten pitkään oli odotettu, ja oli kuin tulppa olisi avattu: kaikki alkoivat yhteen ääneen puhua säännöistä välittämättä. Leivonnaiset paljastuivat jonkinlaisiksi leipäpaloiksi, joissa oli päällä raesuolaa -- ei siis sittenkään pullia.

Suomalaisille kannattanee vielä Saunaweltistä mainita, että siellä miehet ja naiset kekkaloivat alasti keskenään samoissa saunoissa. Jossain on kuulemma naisten sauna erikseen, ja kylpylän uimapuolella uidaan uikkareissa. Saunassa pitää istua pyyhkeen päällä niin, että myös jalat ja selkä koskevat vain pyyhkeeseen. Keinen Schweiss auf's Holz eli Ei hikoilla lauteille!

Saunomisen jälkeen olimme kaikki aika Entspannt eli rentoja, eikä edes hurja 28 euroa / henkilö -hinta järkyttänyt. Pojat kipaisivat reput pois, kun riippakivi Tiiti jäi suosiolla keskustaan odottelemaan. Päivälliseksi kävimme Louisianassa hampurilaisella ja Bionadella, joka on teesienen tuottamaa luonnollista virvoitusjuomaa. Ehkä pitäisi ehdottaa P&S:n valikoimiin sitä. Vieressä oli hieno suihkulähde, joka näytti ihan Tammerkoskelta kaukaa katsottuna. Mietitimme, miten sen voisi mallintaa vielä aidommaksi.

Hetken kuluttua Belgia.

Jää junasta.