[manse-modeemi] Re: Hiski ja lommolle potkittu alaovi.

Pirhonen_Mika mika.k.t.pirhonen@iki.fi
Mon Jun 26 14:57:09 2006


Jani Lahti wrote:
> 
> Nyt jälkikäteen olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että
> yhdistyksen hallitus teki päätöksensä varsin perustellusti. Olet

Vaan kun ei tehnyt. En jaksanut kuunnella saunalla loputonta
egotrippailua ja rehentelyä, jotenkin vastasin varsin perustellusti
teinien kakaramaisuuksiin, kieleni kieltämättä on kärkäs, etenkin
riittävästi ärsytettynä. Valitettavasti älykkäät ihmiset olivat
poistuneet paikalta ja erehdyin jäämään paikalle roudaamaan kamoja.

> sen itse todistanut epämääräisillä ja osin loukkaavillakin kirjoi-
> tuksilla eri keskusteluryhmiin. Noin epätasapainoisen mielen omaava

Loukkaavia kirjoituksia tekivät muut, muuta mutta nyt meni malja yli
julkisten herjausten sekä viimeaikaisten henkilökohtaisten roskapostien
takia.

> henkilö on todennäköisesti vaaraksi paitsi itselleen myös ympäris-
> tölleen.

Pitääkö sinunkin kirjoittamasi kunnianloukkaukset ohjata lakimiehelle?
=)

[Sain henkilökohtaista tietoliikenteen häirinnän tunnusmerkit täyttävää
sähköpostia, joka sisälsi laittoman uhkauksen ja sisältö oli suunnilleen
samaa silkkoa kuin tämän viestin lainatussa osassa.]

Olen yleensä jättänyt lapsellisten syyskuuteinien kirjoitukset omaan
arvoonsa monivuotisen news-kokemukseni ansiosta. Muuten todellakin
olisin joutunut nostamaan melkoisen monta herjaus- ja
kunnianloukkaussyytettä.

Ja jos ympäristövaarat häiritsevät pahasti mielenrauhaasi, niin sehän on
vain voivoi, että tein Sirkuksesta turvallisen paikan teekkareille
Pietun hakkauksen jälkeen nostamalla asian tapetille ja saamalla
portsariasian kuntoon. Opettele lukemaan ja tajuamaan lukemasi.
 
> Olen pahoillani myös TOAS-naapureidesi puolesta. On valitettava to-
> siasia, että vuokrakerrostalossa ei juurikaan pysty vaikuttamaan
> naapureiden valintaan.

Niin, se on varmastikin herwantalaisten mikkisasukkaiden mielestä
valitettavaa, että ansiostani talomme hissi nyt lopultakin korjataan ja
nuo alaoven lukot laitetaan sellaiseen kuntoon, että lapsetkin pääsevät
niistä kulkemaan. Tuula Kahiluoto oli eilen kiitollinen, kun otin asian
puheeksi henkilökohtaisesti, koska muuten asialle ei olisi tapahtunut
ilmeisesti koskaan mitään, koska entinen sairaseläkkeelle lähtenyt
isännöitsijä oli estänyt asian etenemisen. Vuokria kyllä koroteltiin
säännöllisesti.

En viitsi sanoa enää kenenkään mielenhäiriöistä tai tasapaino-ongelmista
yhtään mitään, etten saa taas niskaani laittomia uhkauksia ja
perusteettomia kunnianloukkaussyytteitä. En jaksa asioida
poliisilaitoksella aivan joka päivä, kun oikeitakin rikoksia pitää
raportoida. Perjantai-iltana jouduin jälleen kerran todistamaan kolmen
narkkarin suorittamaa ravintolan työntekijän pahoinpitelyä.

En kaipaa luonnevikaisten teinien roskaposteja oikeaa työtäni sotkemaan.

Ja tämä keskustelu on aivan turhaa, mutta toivottavasti fiksut asiat
hoidetaan, vaikka muuten ollaankin olevinaan maailman napoja.

En ohjaa liekkiin, koska pääasia kuitenkin tässäkin on hissin korjaus.

Sori, Tuula, noiden modeemilaisten henkilökohtaista kaunaa, joka
liekittyi tännekin. Kiitos, kun lupasit hoitaa asiat kuntoon. Jos mä en
nyt sitten lennä pihalle täältä kuitenkaan. Kun naapureidenkin kanssa
ollaan väleissä, vaikka olenkin huolehtinut isännöitsijän kanssa
tappelut henkilökohtaisesti, enkä antanut perheenisien hoitaa puheluita
ja kirjeenvaihtoa. Ja terveisiä sille faijan ex-tyttikselle. Kenties
seuraavassa pelissä nähdään. =) 

...Lapset on lapsia. Asukoot Mikkiksessä ja eläkööt unreaalimaailmassa.
;-)

Mika.
-- 
Mika Mikkis K.T. PuuhaPete Pirhonen @ <http://iki.fi/mika.k.t.pirhonen/> 
teekkari@iki.fi € [Testaa rikkooko proxysi RFC:tä:http://20_.go.to/_10/]
"Strawberry unknown domain."-Linus Benedict Torvalds - FEDCBA9876543210:
Main Screen Turn On! http://www.planettribes.com/allyourbase/video.shtml